-
Kiikoisten kirkon remontti etenee aikataulussa
Kiikoisten kirkon ulkopuolen saneeraus käynnistyi keväällä ja työ on edennyt jopa aikataulun edellä. Kirkon julkisivu maalataan kauttaaltaan, sekä seinät että katto saavat uuden värin pintaan. Väritys pysyy toki ennallaan, seinät keltaisena, katto grafiitinharmaa ja räystäät sekä nurkkalaudat valkoisina.
Thu Jul 08 10:41:26 EEST 2021
-
Pännärin talon Raamattu lahjoitettiin seurakunnalle
Sastamalan seurakunta sai sunnuntaina hienon lahjoituksen, kun Mauri Pännäri ja Maritta Laiho, s. Pännäri, lahjoittavat Pännärin talon Raamatun Karkun kappeliseurakunnalle. Luovutuksen lopuksi laulettiin virsi 170, Jumala ompi linnamme. Raamatun otti vastaan Pyhän Marian kirkossa pidetyn messun yhteydessä Karkun alueen seurakuntapastori Anu Jokinen-Lundén.
Tue Jun 08 12:05:00 EEST 2021
-
Uusia työntekijöitä Sastamalan seurakunnassa
Sastamalan seurakunnassa aloittaa kevään ja kesän aikana kuusi uutta työntekijää. Seurakunnassa on ollut huhtikuussa haettavana kaksi papin virkaa, diakonian virka sekä kesäteologin ja nuorisotyön kesätyöntekijän paikat. Kesän kynnyksellä seurakunnassa aloittaa lukuisa joukko työntekijöitä, kun myös kesäajan työntekijät aloittavat tehtävissään.
Mon May 03 16:53:00 EEST 2021