KÖYHÄN RUKOUS

Syy siihen, että hätään ja murheeseen keskittyviä psalmeja on niin monta, on sangen selvä. Elämme langenneessa maailmassa, jossa jumalattomuus hallitsee ja vallitsee.

Vastaa minulle, Herra, kun huudan sinua! Sinä, Jumala, olet minun auttajani, sinä avaat minulle tien ahdingosta. Ole minulle armollinen ja kuule rukoukseni. Ihmiset! Kuinka kauan te panettelette minua? Kuinka kauan te tavoittelette tyhjää, rakastatte valhetta ja vilppiä? (sela). Tietäkää: Herra tekee omilleen ihmeellisiä tekoja. Hän kuulee minua, kun huudan häntä avuksi.   Ps.4:1-3

Meidän ei tarvitse lukea psalmien kirjaa kovinkaan pitkälti, kun huomaamme, että sangen monen laulun aiheena on hätä, ahdistus, huoli, murhe tai tuska. Voisi kuvitella, että yhdestä tai kahdesta elämän ”negatiiviseen puoleen” keskittyvästä runosta riittäisi ja loput olisivat vain iloa, riemua ja kiitosta. Toki tällaisiakin psalmeja löytyy useita.

Syy siihen, että hätään ja murheeseen keskittyviä psalmeja on niin monta, on sangen selvä. Elämme langenneessa maailmassa, jossa jumalattomuus hallitsee ja vallitsee. Meissä itsessämme on ”se syntinen liha” ja paha tahto, joka ei jätä meitä rauhaan ennen kuin vedämme viimeisen henkäyksemme täällä maan päällä. Kannamme mukanamme synnin ja kuoleman ruumista (Room.7). Ympärillämme oleva maailma, joka elää tavoitellen ruumiin halujen, silmän pyyteiden ja mahtailevan elämän täyttymystä, ei tuo sekään helpotusta (1 Joh.2:16). Lisäksi tulevat paholaisen kavalat juonet meidän pään menoksemme (Ef.6:10-20).  Jumalaan luottavan ja Hänen sanaansa tottelevan hurskaan elämä ei ole helppoa. Hän joutuu usein uimaan maailman valtavirtaa vastaan ja kohtaamaan maailman vihaa. ”Jumalan valtakuntaan meidän on mentävä monen ahdingon kautta” (Ap.t.14:22). Ei siis ihme, että tähän liittyviä psalmirukouksia on niin paljon. Emmehän mekään omissa ahdistuksissamme ja elämän kivuissamme rukoile päivästä päivään aina samoilla sanoilla. Monin tavoin ja monin sanoin tuomme hätämme kuin myös kiitoksemme Jumalalle tiettäväksi.

Tässä Psalmissa Daavid purkaa ahdistustaan Jumalalle. Hänellä on vihollisia, jotka tuottavat hänelle monenlaista vaivaa ja pelkoa, huolta ja vaivaa. Vaikka Daavid oli Jumalan valitsema kuningas, ei hän kuitenkaan ollut hallituskaudellaan vapaa voimallisten vihollisten kateudesta, kaunasta, kostonhalusta ja vihasta. Tämä sai hänet purkamaan ahdistustaan Jumalan edessä psalmimme sanoin.

”Te miehet, kuinka kauan minun kunniaani pidetään pilkkana”, sanoo edellinen käännöksemme. Jotkut käännökset antavat myös vaihtoehdon tulkita tämä niin, että jae tarkoittaisi ihmisten pilkkaa ja panettelua sen johdosta, että Daavidin kunnia on Jumala.  Joka tapauksessa Daavidin asema Jumalan valitsemana hallitsijana ja hänen hurskautensa oli hänen vihollistensa- ihmisten, voimallisten miesten- vihan ja pilkan syy.

Yksi ystäväni kertoi, että kun hän tuli nuorena poikana uskoon, se ei hänen isäänsä ollenkaan miellyttänyt. Hän sai kokea isänsä puolelta ivaa ja pilkkaa sen johdosta. Kerran, kun hän oli lähdössä seurakunnan nuorteniltaan Raamattu kainalossaan, pyysi isä ivallisesti lainata hänen Raamattuaan lukeakseen hänkin sitä kirjaa. Isä avasi Raamatun umpimähkään ja alkoi pilkkamielellä suurella äänellä lukea: ”Te miehet, kuinka kauan minun kunniaani pidetään pilkkana, kuinka kauan te rakastatte turhuutta, etsitte valhetta!”. Vasta silloin tuo isä oli tajunnut, millaisia sanoja hän oli lukemassa. Lukeminen pysähtyi kuin seinään ja nöyrästi isä oli palauttanut Raamatun pojalleen ja poistunut hiljaa paikalta. Tuo mies oli tajunnut lukevansa omaa tarinaansa. Sana sattui ja osui.

Daavidin vastavoima ihmisten pilkalle, vihalle ja panettelulle on tietoisuus, että Herran tekee omilleen ihmeellisiä tekoja. Tämän hän tahtoo viestittää vainoajilleen: ”TIETÄKÄÄ!” Nämä voimalliset ja mahtavat viholliset eivät voi voittaa eivätkä kukistaa Jumalan omaa. Taistellessaan Herran omaa vastaan he itse asiassa taistelevatkin Herraa vastaan. Tällaisen taistelun lopputulos on ennalta selvä. Siksi Daavid tahtoo johdattaa vihollisensa toisenlaiselle polulle. Sen sijaan, että heidän toimensa keskittyvät hurskaan ihmisen tuhoamiseen ja Jumalaa vastaan sotimiseen, he voisivat kääntyä ja saada kokea ne samat Jumalan oman siunaukset, joista Daavid sai olla osallinen.

Psalmimme alkaa sydäntä särkevällä avunpyynnöllä ja rukouksella. Ahdingossa ja itsessään voimaton, köyhä, kääntyy hädässään kaikkivaltiaan avunantajan puoleen: ”Vastaa minulle, Herra, kun huudan sinua!” Ei liene yhtä eikä kahta kertaa, kun omassa elämässämme olemme huutaneet samalla tavalla Jumalan puoleen.  Olemme kokeneet, että ellei kaikkivaltias Jumala ja rakas taivaallinen Isämme, meitä kuule ja auta kukaan ei kuule eikä auta. Ja miten useasti onkaan lohdun ja toivon tuonut juuri se syvä tietoisuus, että on saanut jättää asiansa ja elämänsä hyvän Jumalan käsiin. Rukouksessa on saatu kokea sanoin kuvaamatonta lohdutusta, apua, tukea ja Jumalan ihmeellistä voimaa.

Daavidin todistus Jumalan ihmeellistä teoista hurskastansa kohtaan onkin juuri tässä: ”Hän kuulee minua, kun huudan häntä avuksi.” Nytpä onkin köyhän Jumalan lapsen takana itse Jumala rukousvastauksia jakamassa ja takeena oman lapsensa voitosta tämän maailman vihollisia vastaan. Jumala ei jätä omiaan yksin.

Tämä syvä tietoisuus Jumalan läsnäolosta, rukouksen kuulemisesta ja kaikkivaltiudesta on ollut suunnattomana lohdutuksena kristikansalle läpi historian. Aina ei näet tämä voitto ole voittoa tämän maailman mittapuiden mukaan. Kristittyjen kokemat vainot, ahdistukset, marttyyrikuolemat ja inhimilliset ahdingot Jumalan nimen ja Kristuksen todistuksen tähden, eivät ole voittoisaa elämää eivätkä voittajan puolella olemista tämän maailman ajattelun mukaan. Mutta kun asiaa katsotaan iankaikkisuuden näkökulmasta, asiat muuttuvat. Turvatessaan Jumalaan on Jumalan lapsi aina voittajan puolella.

Daavidin viesti on siis selvä. Jumalan avulla hän voi seisoa vihollisiaan vastaan ja Jumala antaa hänelle juuri sellaisen avun ja sellaisen voiton, joka kaikkein parhaiten ilmaiseen sekä Daavidin kunnian (hurskauden) että Jumalan kunnian. Tämän maailman tyhjyyden, valheen ja vilpin rakastajat ja niiden tavoittelijat jäävätkin lopulta tyhjin käsin kohtaamaan Jumalan kunnian ja kirkkauden. Köyhä hurskas onkin tuolloin rikas, sillä hänen rikkautensa on kätketty Jumalassa.

Niinpä Daavid pitääkin herätyssaarnaa näille Jumalaa vastaan taisteleville ja antaa oivan kehotuksen, jota noudattamalla nuo jumalattomat voivat löytää sen saman armollisen Jumalan, jonka hänkin on löytänyt: ”Vaviskaa siis, älkää syntiä tehkö! Miettikää tätä vielä, kun menette levolle, olkaa ääneti Herran edessä” (4:5).

Olkaamme mekin hiljaa Herran edessä ja antakaamme Hänen puhua sydämellemme. Hänellä on paljon puhuttavaa, varmaan joskus synneistämme, mutta ennen kaikkea armostaan ja rakkaudestaan.


Lauri Lehtinen