HERRA ON OLLUT USKOLLINEN

Kiittäkää Herraa, huutakaa avuksi hänen nimeään, kertokaa kansoille hänen suurista teoistaan!
​​​​​​​Ps. 105:1

Psalmimme alkaa kolmella kehotuksella. Näitä kolmea hyvää neuvoa hän perustelee Israelin kansan historialla ja siinä ilmenneellä Jumalan uskollisuudella. Jumala on sanansa ja lupaustensa mittainen. Tämän johdosta psalmistamme neuvoo meitä kiittämään, rukoilemaan ja todistamaan.  Niitä noudattamalla ja niitä harjoittamalla saamme terveellisen tasapainon Jumalan lapsen elämäämme. Voimme sanoa, että näistä sanoista huokuu siunauksellisen elämän malli. Ei siis niin, että ikään kuin ostaisimme tai hampaat irvessä puurtaessamme ansaitsisimme siunauksen vaan niin, että tätä tietä kulkiessamme saamme noukkia Jumalan ripottamia siunauksia pikkaraiseen vasuumme.

Jopa ns. maallinen psykologia on havainnut, että kiittämättömyys, ainainen tyytymättömyys ja katkeruus ei tuo elämään mitään hyvää. Päinvastoin, se saattaa jopa sairastuttaa. Kiitollinen ja iloinen mieli sen sijaan tuo elämään sisältöä ja voimavaroja. Jumala suhteeseen on aina kuulunut kiitollisuus. Psalmien kirja on selkeä todistus tästä.

Vaikka niin monet psalmit askartelevat synnin, murheen, kiusausten ja ahdistusten teemalla niin niistäkin samalla huokuu kiitoksen omainen suhde Jumalaan. Puhumattakaan niistä psalmeista, joiden sisältö on pelkkää kiitosta ja ylistystä.  Eipä liene yhtään kristittyjen virsi tai laulukirjaa, josta puuttuisi kiitos- ja ylistysosio.

Kaikesta huolimatta tarvitsemme aika ajoin kehotusta kiitokseen ja siihen liittyvään ylistykseen.  Kehottaahan psalmimme toinen jae: ”Laulakaa hänelle, ylistäkää häntä, kertokaa hänen ihmetöistään”, ja vielä kolmas jatkaa: Ylistäkää hänen pyhää nimeään. Iloitkoon kaikki, jotka etsivät Herraa!” Elämä täällä synnin ja kuoleman varjon maassa kun nyt on vain sellaista, että niin monet huolet, murheet yms. saattavat häivyttää ilon, kiitollisuuden ja ylistyksen. Siksi Raamattu usein muistuttaa meitä, että muistaisimme katsoa Jumalaan ja muistaisimme hänen lupauksiaan, hyvyyttään ja ihmetöitään meitä kohtaan. Kun hetkeksi pysähdymme tämän asian äärelle, yhdymme varmasti laulun toteamukseen. ”Paljon ois lapsella aihetta kiittää!”

Kolmiyhteinen Jumala on jo itsessään kiitettävä ja ylistettävä. Mitä syvemmin opimme tuntemaan Jumalaa sitä enemmän kiitoksemme ja ylistyksemme keskittyy nimenomaan siihen, mitä Hän on eikä ainoastaan siihen, mitä hän on tehnyt. Ja kun pääsemme yhä syvemmin ymmärtämään mitä Hän on tehnyt, kiitämme ja ylistämme häntä siitä, että nimenomaan Hänen olemuksensa, rakkautensa, on ollut ja on pohjana kaikille Hänen teoilleen. Kiitoksen aiheet eivät siis meiltä lopu. Jo se, että saamme lukea näitä ja tutkiskella näitä psalmin sanoja juuri nyt, on suuri kiitoksen aihe. Tähän asti Jumala on auttanut meitä näin. Kiitos siitä Hänelle!

Raamatun taivaskuvaukset ovat täynnä ilo, kiitosta ja ylistystä. Joku onkin joskus todennut, että on hyvä opetella jo täällä kiittämään ja ylistämään Jumalaa, ettei se sitten taivaassa yllätä meitä. Tähän voi kyllä todeta, että kun kerran Jumalan lapsi avaa silmänsä Jumalan Taivaassa, niin viimeistään silloin vain se virsikirjan osio, joka kertoo kiitoksesta ja ylistyksestä, on hänellä siitä lähtien ainoana käytössä.

Kerrotaan tositapauksena Virosta eräästä jo iällä olleesta uskovaisesta pariskunnasta, joka eräänä aamuna keittiöpöydän ääressä päättivät, että se, joka ensin kuolee, tulee sitten kertomaan, millaista taivaassa on. Isäntä kuoli ensin ja emäntä alkoi pikku hiljaa odottelemaan milloin tulee viesti taivaasta.  Kului kymmenen vuotta ja vaimo alkoi uskoa sen, minkä jokainen ”mattimeikäläinen” tietää, etteivät tällaiset asiat ole meidän päätettävissämme. Eräänä päivänä isäntä kuitenkin ilmestyi. Hämmästykseltään vaimo ei osannut muuta kuin tokaista. ”Kuinka sinä vasta nyt tulet?” Isäntä hämmästelee: ”Kuinka niin vasta nyt? Enhän minä ehtinyt laulaa kun vain pari ylistyslaulua!” Taivaassa ei kiitos ja ylistys lopu mutta jo täällä ajassa kaikukoon kiitoksemme ja ylistyksemme.

Samalla kun teemme taivalta niin kiitos- ja ylistysvirsien ohella ja  niiden rinnalla kaikuvat myös murheen, ristin ja kiusausten osaston virret. Niin myös psalmeissa. Haltioitunutta ylistyspsalmia voi seurata ahdistunut valitus ja avunhuuto Jumalan puoleen. Niin kuin tässäkin psalmissa. Kiitosta seuraa kehotus huutaa avuksi Herran nimeä. Tämä kehotus pitää sisällään huikean lupauksen. Se antaa selvästi ymmärtää, että kukaan ei huuda Herran nimeä avukseen turhaan. Israelin kansa historia on psalmirunoilijamme vakuutena siitä, että Herran nimeä tulee ja kannattaa huutaa. 

Kun joudumme elämässämme ahdinkoon ja umpikujaan, kenen puoleen silloin käännymme ja mistä uskomme avun tulevan? Filosofiat ja yleiset uskomukset eivät silloin auta, olemattomat jumalat eivät kuule eivätkä omatekoiset uskomuksemme riitä. Vain se Jumala, joka on elävä ja todellinen, jolla on kaikki valta ja joka on ilmoittanut olevansa rakkaus, voi olla apunamme, tukenamme ja turvanamme. On niin siunattu asia, että Jumala on sellainen, joka on itse avannut tien luokseen, itse kutsuu meitä sille tielle ja lupaa apunsa, armonsa ja voimansa. Jos silloin tyydymme rukoukseen: ”Tapahtukoon Sinun tahtosi”, olemme hyvissä käsissä, tapahtui siitä eteenpäin sitten mitä tahansa.  Rohkenen väittää, että monilla tämän kirjoitelman tähän saakka lukeneilla on syviä ja henkilökohtaisia kokemuksia tästä. Kääntäkäämme nyt Raamattumme lehtiä hieman taaksepäin psalmiin 103, josta luemme: ”Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt” (Ps.103:2).

”Kertokaa kansoille hänen suurista teoistaan”, kehottaa Pyhän Hengen inspiroima runoilijamme. Tässä näemme selkeän viittauksen maailmanlähetykseen eli ts. Jumalan hyvä tahto on kuuluttaa hyvää sanomaa kaikkeen maailmaan. Meille niin tutussa kaste- ja lähetyskäskyssä Jeesus selkeästi toistaa tämän. Voimme myös sanoa, että koko Uuden testamentin kertomukset ja sanoma on keskittynyt Jumalan suuriin tekoihin ja niiden välittämiseen kaikkeen maailmaan. Kuinka tämä voisi toteutua tänäkin päivänä meidän itse kunkin kohdallamme? Ehkä vastausta voisi etsiä näistä Jeesuksen ja Paavalin sanoista: ” Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu” (Jeesus, Mt.13:34), ja; ”Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua” (Paavali, 2 Kor.2:14).

Lauri Lehtinen