Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Uskontunnustus on lyhyessä muodossa tiivistelmä uskonopista. Se esittää kristinuskon olennaisimmat asiat, muuttumattomat peruspilarit eli ns. luovuttamattomat totuudet, joita ei saa kieltää tai muuttaa ilman, että samalla luovutaan alkuperäisestä kristinuskosta.
Kristikunnassa on kolme hyväksyttyä uskontunnustusta. Ensiksi ns. apostolinen uskontunnustus, joka meillä Suomessa on yleisimmin käytetty ja tunnettu ja jonka johdolla jumalanpalveluksessa usein tunnustamme uskomme. Tämä juontuu jo apostoliselta ajalta.
Toiseksi Nikaian uskontunnustus, joka hyväksyttiin Nikaiassa kirkolliskokouksessa v. 325 j.Kr. ja jota vielä laajennettiin Konstantinopolissa 381 j.Kr ja sai lopullisen muotonsa Khalkedonissa 451 j.Kr.
Kolmanneksi Athanasioksen uskontunnustus, joka on syntynyt 500 luvulla ja laadittu eritoten areiolaisuuden nimellä kulkevaa harhaoppia vastaan, jota harhaoppia vastaan jo Nikaian tunnustus teki rajanvedon.
Nämä uskontunnustukset ovat ekumeenisia ts. yleismaailmallisia kristillisen kirkon tunnustuksia. Joka ei voi näitä hyväksyä tai näiden sisältöön uskoa ei ole luettavissa kuuluvaksi kristilliseen maailmanlaajuiseen kirkkoon/uskonyhteisöön.
Uskontunnustuksessa lausumme kristillisen uskomme ydinkohdat. Näin tehdessämme
Kuten sanottu, uskontunnustuksessa on tarkkaan harkittu jokainen sanakin, jotta lyhyessä ja tiivistetyssä muodossa uskon olennaisimmat perusopit tulisivat julkilausutuiksi. Uskontunnustuksissa ei siis ole kaikki, mitä uskosta tai kristillisestä opista voidaan ja tulee sanoa. Uskontunnustuksessa olevat ydinkohdat ovat Raamatun ilmoituksen ydinkohdat, joiden varaan kaikki muu kristillisessä uskossa ja opissa rakentuu. Näiden kautta voidaan siis ”sukeltaa” syvemmin ja laajemmin kristillisen uskon ytimeen ja toisaalta sen ydin tulee lyhykäisesti ja ytimekkäästi lausutuksi.
Jokainen saarna, hartauspuhe, raamattutunti, seurapuhe yms. ilmentää jotakin siitä uskosta tai maailmankatsomuksesta, joka sen pitäjällä on. Siksi kaikki kristillisyyden nimissä pidettävä opetus/puhe/saarna tulisi olla sellainen, joka rakentuu, selittää, opettaa ja johtaa uskomaan ja uskossa vahvistumaan uskontunnustuksen (ja luterilaisessa kirkossamme tunnustuskirjojemme) mukaisesti.
Kristillisen uskon perusilmoitus on Raamattu. Uskontunnustus nousee Raamatusta ja on sille alisteinen. Uskontunnustuksissa todetaan/lausutaan/tunnustetaan Raamatun perustotuudet. Emme siis saarnaa tai opeta uskontunnustuksia vaan Raamattua, Jumalan erehtymätöntä ilmoitusta. Ensin oli ja on Jumalan sana, Jumalan ilmoitus ja apostolinen usko.
Raamatun ydin on sanoma Jumalan pelastavasta rakkaudesta Jeesuksessa Kristuksessa. Taustalla on sota Jumalan ja sielunvihollisen välillä ja taistelutantereena ihmissydän, joka syntiinlankeemuksen seurauksena joutui sielunvihollisen hallintaan, synnin orjuuteen ja syntivelkaan Jumalan edessä ja kadotustuomion alaiseksi. Jumalan pelastusteot keskittyvät Jeesukseen ja sen polttopisteenä on Golgatan keskimmäinen risti. Jumala pelastaa uskon kautta Jeesukseen.
Kaiken tämän johdosta on maailmassa aina ollut ja tulee olemaan tuomiopäivään asti, niitä, jotka tavalla tai toisella kieltävät Raamatun Jumalan ja hänen sanansa sekä sotivat häntä vastaan ja pyrkivät eksyttämään ja harhaan johtamaan niitä, jotka ovat vastaanottaneet Jumalan sanan ja pelastuksen Jeesuksessa.
Kaiken takana on sielunvihollinen, valehtelija ja eksyttäjä, joka tahtoo estää ihmisiä löytämästä pelastusta. Yksi hänen aseitaan on harhaoppi. Siksi jo alusta lähtien apostolit ja alkuseurakunta joutui kohtaamaan monia eksytyksiä. Tämä hengellinen ja teologinen taistelu käytiin ja sitä käydään edelleenkin eritoten siitä, kuka Jeesus on ja miten Jeesus pelastaa. Siksi mm. Nikaian ja Athanasioksen uskontunnustuksissa on suuri osa ja paino juuri Jeesuksen persoonassa. Jos vain usko Jeesukseen pelastaa, niin ensiarvoisen tärkeää on silloin tieto ja ymmärrys, mikä ja millainen on se oikea pelastava usko. Tätä opettaa ja painottaa voimakkaasti Athanasioksen uskontunnustus, joka alkaa sanoilla: ” Sen, joka tahtoo pelastua, on ennen kaikkea pysyttävä yhteisessä kristillisessä uskossa. Sitä on noudatettava kokonaisuudessaan ja väärentämättä. Joka ei niin tee, joutuu epäilemättä iankaikkiseen kadotukseen. Yhteinen kristillinen uskon on tämä:”
Tunnustuksissa on tahdottu sekä säilyttää että julkituoda ja julistaa tätä oikeaa pelastavaa uskoa. Tunnustuksen yksi rooli on torjua harha.
Raamattu on alkuperäinen ja ainoa uskomme perusta. Kaiken tulee elämässämme perustua siihen ja vain siihen. Kun esim. alkuseurakunnassa sekä vainot että harhaopit pyrkivät tuhoamaan apostolista, alkuperäistä uskoa ja sen seuraajia, niin turvaksi alkuperäisen kristillisen uskon säilyttämiseksi laadittiin uskontunnustukset. Esim. monilla Nikaian kirkolliskokoukseen osallistuneilla oli ruumissaan kammottavia jälkiä edellisten vuosien Rooman valtiomahdin vainoaallosta (Diocletionoksen vainot 284-305, joka oli siihenastisista vainoista laajin ja tuhoisin). He olivat kärsineet uskonsa tähden ja todistivat ja vahvistivat kokouksessa sen kristillisen uskon ja opin, mikä on alusta lähtien ollut apostolinen opetus ja usko ja jonka uskon ja opin tähden he olivat olleet valmiit menettämään jopa henkensä.
Uskontunnustus liittyi alkuseurakunnassa kasteopetukseen. Kristityksi kääntynyt sai opetusta kristillisessä uskossa ja tunnustaessaan sen, hän sanoutui irti menneisyydestään ja tuli liitetyksi siihen uskoon ja siihen uskonyhteisöön, joka tunnusti tuon yhden ja saman uskon kaikkialla, missä vain kristittyjä oli ja on.
Tunnustaessamme oman uskomme – MINÄ USKON (apostolinen uskontunnustus) – annamme oman todistuksemme ja ilmoitamme tahtovamme sitoutua siihen uskoon, jonka tunnustus pitää sisällään. Samalla se liittää meidät maailmanlaajaan Jumalan kansaan, yleismaailmalliseen kristilliseen kirkkoon, kristilliseen uskoon, Jumalan perheväkeen, jossa tunnustamme: ”ME USKOMME!” (Nikaian uskontunnustus)
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä