MIETTEITÄ EFESOLAISKIRJEESTÄ  14

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa

                                                                                                           Ef.1:3, -38 käännös

SIUNAUSTEN MAANTIEDE – TAIVAALLINEN

Nämä Efesolaiskirjeen ensimmäisessä luvussa kuvatut Jumalan siunaukset liittävät meidät taivaalliseen todellisuuteen eli taivaalliseen ilmapiiriin. Kristitty on todella kahden maan kansalainen. Kirjoittaessaan filippiläisille Paavali sanoo: ”Mutta me olemme taivaan kansalaisia, ja taivaasta me odotamme pelastajaksi Herraa Jeesusta Kristusta” (Fil.3:20). Yhdeltä osin olemme kristittyinä maan asukkaita, täällä pohjan perillä Suomen kansalaisia, mutta samaan aikaan olemme toisen, näkymättömän mutta yhtä todellisen valtakunnan eli Jumalan valtakunnan kansalaisia. Yhtä lailla kuin olemme syntyneet suomalaiseksi, olemme uskovina syntyneet Jumalan Pyhästä Hengestä Taivaan kansalaiseksi ja sellaisena saamme osaksemme taivaan kansalaisuuden siunaukset. Ja yhtä lailla kuin suomalaisella on tietyt oikeudet ja velvollisuudet isänmaataan kohtaan, on kristityllä taivaallisia oikeuksia ja velvollisuuksia.

Tämä kaksoiskansalaisuus tuo uskovaisen elämään tiettyjä jännitteitä. Ensinnäkin jännite tämän ja tuonpuoleisuuden välillä. Sitä on kuvattu käsitteellä ”ei vielä ja jo nyt”. Tämä tarkoittaa sitä, että jo nyt, kaikkine vajavaisuksinemme ja heikkouksinemme, olemme kuitenkin Jumalan lapsia, Jumalan perhettä ja Jumalan valtakunnan kansalaisia. Emme ole vielä Taivaassa ja siksi saamme kohdata ihmisinä myös ihmisen osaan kuuluvia epämiellyttäviäkin asioita kuten monenlaista syntiä, lankeemuksia, kärsimystä, epäonnistumisia, särkyneitä unelmia ja ihmissuhteita. Lopulta, ennemmin tai myöhemmin, kohtaamme vihollisista viimeisen eli kuoleman. Jumalan valtakunnan kansalaisuus ei siis vapauta meitä tämän synnin ja kuoleman varjon maan todellisuudesta. Se kyllä monin tavoin auttaa niitä kestämään ja monin tavoin myös voittamaan ja antaa voimaa kilvoitella loppuun asti. Kristityn toivo onkin siinä, että hän tietää mitä kohti hän on matkalla ja mikä häntä lopussa odottaa. Paavalin sanoin: ”Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisällinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättämän suuren, ikuisen kirkkauden. Emmekä me kiinnitä katsettamme näkyvään vaan näkymättömään, sillä näkyvä kestää vain aikansa mutta näkymätön ikuisesti (2 Kor.4:16-18). Ei siis vielä ole täydellistä se, mikä jo nyt on osamme ja omamme.

Jännitteitä syntyy myös ylimmän auktoriteetin tunnustamisessa. Kenelle tulee olla lojaali ja alamainen kuun syntyy tilanne, jossa tämän maailman lait ja tavat ovat ristiriidassa Jumalan valtakunnan lakien ja tapojen kanssa? Sadat miljoonat uskovaiset kohtaavat tämän todellisuuden päivittäin etenkin niissä maissa, joissa kristillisyys joutuu elämään selkeän vainon alla. Lukemattomat kristityt maksavat jopa hengellään sen, että haluavat jopa kuolemaan asti olla kuuliaisia Jumalan valtakunnan periaatteille ja Jumalan valtakunnan elämälle. Taivaan kansalaisuus painaa vaa´assa enemmän kuin tämän maan kansalaisuus ja sen tarjoamat herkut ja edut. Ennemmin tai myöhemmin, tavalla jos toisella, tämä maailma asettaa jokaisen Jumalan lapsen valitsemaan tämän antikristillisen maailmanhengen mukaisen elämän tai Jumalan valtakunnan välillä. Apostolinen ratkaisu tähän oli selvä. ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmistä” (Ap.t. 5:29). Onhan meille jokaiselle taivaallinen todellisuus niin selvä ja aito ulottuvuus, että joka päivä kaipaamme sinne ja muistamme, kenen lapsia ja minkä maan kansalaisia me ennen kaikkea olemme. Että olisimme niiden joukossa, joista sanotaan: ”Tunnustaen olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä. Ne, jotka puhuvat näin, osoittavat kaipaavansa isänmaata. Mutta jos heidän mielessään olisi ollut se maa, josta he olivat lähteneet, he olisivat toki voineet palata sinne. Ei, he odottivat parempaa, taivaallista isänmaata. Sen tähden ei Jumalakaan häpeä heitä, vaan sallii itseään kutsuttavan heidän Jumalakseen, sillä hän on heitä varten jo rakentanut valmiin kaupungin” (Hepr.11:13b-16).

Näin Jumala on siunannut meitä taivaallisissa ja taivaallisilla aarteilla. Nämä siunaukset tahtovat kohottaa katseemme tähän ihmissilmin näkymättömään mutta hengen silmin todellistakin todellisempaan Jumalan valtakunnan, Jumalan kaupungin, todellisuuteen. Tämän taivaan atmosfäärin todellisuutta saamme Jumalan lapsina kokea monin tavoin ja mitä todellisemmaksi Jumalan valtakunta, taivas, meille tulee, sen selkeämmin näemme niin hyvänä kuin pahanakin päivänä Jumalan siunaukset omassa elämässämme.

                                                                        Lauri Lehtinen