Vanhemmille / Huoltajille

Leirivalmiudet

Kaikki eivät ole olleet elämänsä aikana leirillä. On hyvä pohtia leirin käytänteitä ennalta. Tavoitteena on, että jokainen nuori voi osallistua rippikouluun. Kaikille leirimuotoinen rippikoulu ei kuitenkaan ole paras vaihtoehto. Siksi tarjolla voi olla myös erilaisia päivä- ja erityisrippikouluja. Leirivalmiuksilla tarkoitetaan sitä, että nuori pystyy osallistumaan leirielämään turvallisesti ja muiden kanssa yhdessä.

Nuori pystyy nukkumaan yhteismajoituksessa

  • Leireillä majoitutaan muiden nuorten kanssa samoissa huoneissa. Nuoren tulee pystyä nukkumaan yhteisessä majoituksessa ja hyväksyä yhteisen asumisen pelisäännöt.

Nuori pystyy toimimaan ryhmässä

  • ​​​​​​​Leirillä ollaan paljon yhdessä. Nuoren tulee pystyä osallistumaan ryhmän toimintaan ja ottamaan muut huomioon.

Mahdolliset sairaudet ovat riittävässä hoitotasapainossa

  • ​​​​​​​Mahdollisista sairauksista, diagnooseista tai tuen tarpeista on tärkeää kertoa etukäteen. Oireiden tulee olla sellaisessa hallinnassa, etteivät ne kuormita kohtuuttomasti muita nuoria, isosia tai työntekijöitä.

Nuori pystyy olemaan osan päivästä ilman puhelinta

  • ​​​​​​​​​​​​​​Puhelimet ovat mukana leirillä, mutta niitä ei käytetä jatkuvasti. Yhteiset ohjelmat, ruokailut, hartaudet ja osa iltaohjelmista ovat puhelinvapaita tilanteita.

Arjen perustaidot ovat hallussa. Nuorella tulee olla hallussa:

  • luku- ja kirjoitustaito
  • kellon tunteminen
  • henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen
  • omista tavaroista huolehtiminen
  • riittävä syöminen ja juominen
  • ikätasoinen omatoimisuus

Jos jokin näistä asioista mietityttää, ota yhteyttä työntekijöihin. Mietimme yhdessä perheen kanssa nuorelle sopivinta rippikoulumuotoa.

Vanhempainillat

Kullakin rippikouluryhmällä on ainakin yksi vanhempainilta rippikoulun aikana. Vanhempainilloissa keskustellaan rippikoulusta ja sovitaan käytännön asioista. Illan aikana on mahdollisuus jutella myös kahden kesken työntekijän kanssa.

Turvatietolomake

 Rippikoulun aikana, viimeistään ennen leiriosaa, jokainen rippikoululainen saa turvatietolomakkeen ja täyttää sen yhdessä vanhempiensa/huoltajiensa kanssa.

Lomakkeessa kysytään tarpeelliset tiedot leirin toimintaa varten ja ne jäävät vain kyseisen rippikouluryhmän työntekijöiden tietoon.
Turvatietolomake palautetaan ryhmän työntekijöille sovittuun päivään mennessä.

Lomakkeen voit myös tulostaa tämän sivun alalaidasta.

Maksukäytäntö ja vakuutukset

Srk:n taloustoimisto lähettää rippikoulumaksusta laskun kotiin rippikoululaisen nimellä. Maksu voidaan myös tarvittaessa osittaa. Tarkempaa tietoa saat oman ryhmän työntekijöiltä.

Jokainen rippikoululainen on vakuutettu srk:n toimesta. Vakuutus kattaa rippikoulun aikana toiminnasta johtuvat tapaturmat. Vakuutus ei kata rippikoululaisen mukana vapaaehtoisesti olevaa omaisuutta esim. kameraa.

Turvatietolomake (PDF)

Turvatietolomake (DOCX, avautuu esim. Wordissa tai LibreOfficessa)

 

Lapsi ja aikuinen istumassa ulkopenkillä Houhajärven Leiriksellä.