MIETTEITÄ EFESOLAOSKIRJEESTÄ  15

Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina.

                                                                                               Ef.1:4

ARMOPÄÄTÖS

Ihmiskunnan traagisin tapahtuma tapahtui melko pian ihmisen luomisen jälkeen. Se oli syntiinlankeemus, jonka seurauksista me kaikki olemme osallisia. Tämä tapahtuma ei ollut Jumalan tahto eikä hänen alkuperäinen suunnitelmansa. Tämä käsittelemämme jae paljastaa kuitenkin sen, että Jumala oli ottanut syntiinlankeemuksen mahdollisuuden huomioon.

Jo ennen maailman luomista oli kolmiyhteinen Jumala - Isä, Poika ja Pyhä Henki -pitänyt neuvoa ihmisen luomisesta ja mahdollisen lankeemuksen korjaamisesta. Jumalalla ei siis mennyt ”sormi suuhun” kun tuo traaginen tapahtuma sattui. Jumalalla oli suunnitelma valmiina sen varalle.

Tätä Jumalan suunnitelman toteuttamista ihmiskunnan historian vaiheissa kutsutaankin Jumalan pelastushistoriaksi. Sattuvasti onkin sanottu, että ihmiskunnan historia on Jumalan pelastushistorian rakennusteline. Heti lankeemuksen tapahduttua alkoivat Jumala pelastusteot, jotka aikanaan huipentuivat Jerusalemin Golgatan kummulla.

Tämä korjaustoimenpide, ihmisen pelastaminen synnin syyllisyydestä, synnin vallasta ja synnin seurauksista, vaati Jumalan Pojan ristiinnaulitsemista. Siinä Jumalan Poika kohtasi Jumalan vihan ja kärsi Jumalan tuomion ihmiskunnan synnin edestä ja kaikkien synnintekijöiden puolesta. Jos ihmiskunnan traagisin tapahtuma sattui inhimillisen elämän korkeimman onnen tilassa, Paratiisissa, niin sen onnellisin tapahtuma sattui teloituspaikalla, veren, tuskan, kärsimyksen, häpeän ja kuoleman keskellä.

Jumalan ehdoton pyhyys vaatii samaa ehdotonta pyhyyttä niiltä, jotka voivat astua hänen eteensä. Mitään syntiä ja epäpyhää ei voi ilman tuomiota viedä tai tuoda Jumalan kasvojen eteen. Synti on majesteettirikos Jumalaa vastaan ja sellaisenaan ehdottomasti tuomittava ja se on poistettava ikuisesti Jumalan kasvojen edestä. Syntiinlankeemuksen seurauksena ihminen menetti alkuperäisen pyhyytensä ja nuhteettomuutensa. Seurauksena oli ylittämätön juopa ihmisen ja Jumalan välillä. Tie Jumalan yhteyteen oli nyt suljettu ja tie kadotukseen avattu.

Ihminen on kuitenkin luotu Jumalan kuvaksi, Jumalan yhteyteen ja Jumalan rakkauden kohteeksi. Meidät on luotu alun pitäen Jumalan tekona ja Jumalaa varten, ja paras ja suurin nautintomme on saada elämää, jonka keskipisteenä Hän on. Siksi Jumala ei luonut ihmisestä ”mekaanista konetta” vaan vapaan, joka omasta vapaasta halustaan iloitsisi Jumalasta ja olisi tälle täysin kuuliainen. Voisi ehkä sanoa, että luodessaan tällä tavoin vapaan ihmisen, Jumala otti valtavan riskin. Mitä silloin, jos vapaa ihminen valitseekin toisin ja menettää siinä samassa todellisen ihmisyytensä syvimmän olemuksen? Juuri näin sitten tapahtui. Lankeemuksessa ihmisen ilo ja kuuliaisuus Jumalaa kohtaan muuttui Jumalaa vastaan kapinoivaksi, Hänen halveksemiseensa, kykenemättömyyteen rakastaa Jumalaa ja luottamaan Häneen. Synti oli astunut ihmisen elämään ja nyt Jumalan sijasta ihmistä hallitsivat pahat himot, elämää turmelevat pahan voimat ja kuoleman valta.

Synti ei ole Jumalan kätten työtä mutta syntinen on. Siksi Jumala rakastaakin oman kättensä työtä yhtä paljon kuin hän vihaa syntiä. Jumalan rakkaus kättensä työtä, omaksi kuvakseen luomaansa ihmistä kohtaan, ottikin huomioon jo ennen maailman luomista tämän mahdollisen ristiriidan. Jumala ei tahdo kadottaa ihmistä vaan palauttaa tälle menetyn ilon ja ikuisen autuuden Jumalansa yhteydessä. Jumalan ehdoton pyhyys vaatii kuitenkin synnin tuomitsemista eli syntisen ikuista kadotusta. Jumalallisessa neuvonpidossa Isä sopi Poikansa kanssa, että lankeemuksen sattuessa Poika syntyisi ihmiseksi ja ottaisi ihmisenä ihmiskunnan synnin kantaakseen.  Isä antoi Poikansa ja Poika suostui viattomaksi uhrikaritsaksi palauttaakseen itsessään ihmisen menetetyn pyhyyden ja nuhteettomuuden. Jeesus täysin viattomana, synnittömänä, pyhänä ja nuhteettomana oli ja on täten sijaiskärsijä. Hän maksoi velkamme ja sovitti syyllisyytemme.

Huomatkaamme, että Jumala olisi voinut tehdä toisinkin. Hän olisi voinut jättää langenneen ihmiskunnan synnin ja tuomion alle. Armossaan ja laupeudessaan Hän ei kuitenkaan toiminut niin. Siksi tuota ennen maailman luomista tehtyä pelastussuunnitelmaan kutsutaankin armopäätökseksi. Meidän tuleekin syvässä nöyryydessä ja samalla haltioituneessa ja ihmettelevässä kiitoksessa ylistää Jumalaa siitä, että Hän on näin meitä ajatellut ja rakastanut jo ennen kuin meitä edes olikaan.

Uskossa Jeesukseen saamme nyt Hänen sijaiskärsimyksensä vuoksi Hänen vanhurskautensa eli Hänen pyhyytensä ja moitteettomuutensa. Jeesuksessa ei enää syntejämme lueta, vaan hyväksemme luetaan Jeesuksen täydellisyys.  Kuvaannollisesti voimme sanoa, että kun Jumala katsoo Jeesukseen uskovaa, Hän näkee kaiken Jeesuksen puhtauden ja Jeesuksen täytetyn työn läpi. Tätä kutsutaan teologisessa kielenkäytössä vanhurskauttamiseksi ja se on koko kristillisyyden ydinoppi.

Vanhurskauttaminen siis kertoo ja opettaa kuinka saastainen ja syntinen voi olla Jumalan edessä pyhä ja moitteeton. Se kertoo kuinka itsessään syntinen voi lähestyä Jumalaa ilman tuomion pelkoa ja iloita Hänestä ja palvella Häntä uudessa kuuliaisuudessa.  Oppi-isämme Luther selittää: ”Tässäkin on huomattava, että nuo kolme: usko, Kristus ja hyväksyminen eli hyväksilukeminen kuuluvat yhteen. Usko näet omistaa Kristuksen, pitää hänet aina käsillä ja sulkee hänet itseensä, niin kuin sinettisormus sulkee itseensä kalliin kiven. Ja sen ihmisen, jonka havaitaan tällaisella uskolla omistavan Kristusta sydämessään, Jumala lukee vanhurskaaksi. Tämä on se tapa ja se ´ansio`, jolla me pääsemme syntien anteeksiantamukseen ja vanhurskauteen. Jumala sanoo: Koska sinä uskot minuun, ja sinun uskosi omistaa Kristuksen, jonka minä olen sinulle lahjoittanut vanhurskauttajaksesi ja Vapahtajaksesi, niin olet vanhurskas. Ja tällä tavalla Jumala hyväksyy eli lukee sinut vanhurskaaksi, yksinomaisesti Kristuksen tähden, johon sinä uskot.”

Kaikki siis keskittyy Jeesukseen. Itsessämme olemme heikkoja ja vajavaisia syntisiä mutta Jeesuksessa täysin viattomia ja puhtaita. Inhimillisesti näennäisesti suuri ja sovittamaton ristiriita, kuinka voi olla syntinen ja puhdas samalla kertaa, mutta uskovalle siunattu taivaallinen paradoksi. Jumala vanhurskauttaa jumalattoman ja sallii ja kutsuu tällaisten tulla luokseen ikuiseen iloon.

Antakaamme vielä tilaa Lutherille selittää ja opettaa tätä lohduttavaa hengellistä totuutta: ”Emme siis määrittele kristittyä sellaiseksi, jolla ei ole tahi joka ei tunne syntiä, vaan sellaiseksi, jolle Jumala ei sitä uskon tähden Kristukseen viaksi lue. Tämä oppi antaa omilletunnoille voimakkaan lohdutuksen keskellä todellista pelkoa. Senpä tähden emme syyttä suotta niin usein ja niin ahkerasti teroita mieliin syntien anteeksiantamusta ja Kristuksen tähden hyväksemme luettavaa vanhurskautta.”

Eräänä päivänä tuo joukko kootaan Jumalan eteen. Siitä kertoo Ilmestyskirja: ”Tämän jälkeen minä näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa ja he huusivat suurella äänellä: Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella, hän ja Karitsa” (Ilm.7:9-10).

Ikuisuudessa tehty armopäätös saa tuolloin täyttymyksensä. Jumalan pelastushistoriallinen ympyrä sulkeutuu.  Se mikä alkoi ennen aikojen alkua, jatkuu nyt iankaikkisuudesta iankaikkisuuteen. Olemmehan me kerran tuossa joukossa? Olemme, jos olemme Kristuksessa.

                                                                                       Lauri Lehtinen

PS. Nämä Efesolaiskirjeen mietelmät jäävät nyt kesätauolle. Jos Jumala suo ja elämme, niin syyskauden alussa jatkamme. Toivotan siunattua kesää kaikille tämän blogin lukijoille, L.L.