MIETTEITÄ EFESOLAISKIRJEESTÄ
JUMALAN TUNTEMISESTA
Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet…Ef.1:17
Alkuun tämä tekstikohta saattaa tuntua ristiriitaiselta verrattuna kaikkeen siihen, mitä Paavali on edellä kirjoittanut. Hänhän kirjoitti kirjeensä Efesoksessa asuville, Kristukseen Jeesukseen uskoville pyhille eli ts. Jumalan lapsille. Heille hän ilmoittaa, miten suuret ja verrattomat, jo iankaikkisuudesta lähtöisin olevat ja iankaikkisuuteen yltävät hengelliset siunaukset ovat heidän ”omistuksessaan” Kristuksessa Jeesuksessa. Kyllähän kirjeen vastaanottajat tunsivat Jumalan. Miten hän nyt rukoilee heille Jumalan tuntemista?
Näennäinen ristiriita ratkeaa kristittyjen henkilökohtaisen kokemuksen ja ymmärryksen valossa. Jos Jumalan lapselta kysytään: ”Tunnetko Jumalan?”, vastaus on välittömästi; ”Tunnen!” Jos nyt tämän pohjalta esitetään uusi kysymys vastaus ei ehkä olekaan niin selkeä, ehdoton ja välitön. Kysymys on tämä: ”Kuinka hyvin tunnet Jumalan?” Vastaus tähän kysymykseen saattaisi olla epämääräinen, jotenkin tämän tapainen: ” En kyllä niin hyvin kuin voisin tai pitäisi. En kyllä tarpeeksi tai niin hyvin, ettenkö voisi oppia tuntemaan Häntä yhä paremmin ja yhä syvemmin.”
Jumalan tunteminen on aina rajattua. Sitä voisi verrata valtamereen, jota lähdemme tutkimaan omalla pikku purtilollamme. Mitä enemmän perehdymme suuren valtameren ihmeellisyyksiin ja sen laajuuteen sitä selkeämmin alamme ymmärtää, että kaikesta ymmärryksestämme ja tiedoistamme huolimatta meri on aina suurempi.
Näin on myös Jumalan kanssa. Jumala on rajaton, me olemme rajalliset. Kaiken lisäksi olemme syntiset ja monella tavalla myös hengellisesti vammautuneet. Siksi suuren Jumalan tunteminen on elinikäisen kasvamisen ja oppimisen projekti. Paavali rukoileekin ko. tekstikohdassamme juuri tätä kasvavaa ja syvenevää Jumalan tuntemista. Samaa toivottaa Pietari toisen kirjeensä viime sanoissa: ”Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa” (2.Piet.3:18).
Jumalan tuntemiseen tarvitaan tieto Jumalasta. Jumala onkin antanut meille riittävän ja kaiken tarpeellisen sisältävän ilmoituksen itsestään. Tämä ilmoitus on Pyhä Raamattumme. Raamattu on siis Jumalan itseilmoitus ja sellaisena se on myös ehdoton normi ja ainoa luotettava lähde Jumalasta. Kaikki, mikä on vastoin Raamattua, on vastoin Jumalan ilmoitusta ja vastoin Jumalan tahtoa.
Lukiessamme ja tutkiessamme Raamattua olemme ihmeellisen ja ”salatun” kirjan äärellä. Raamatusta emme saa ainoastaan tietoa vaan sen kautta olemme Jumalan kanssa vuorovaikutuksessa kuten rukouksessakin. Raamattu on elävän Jumalan Sana ja elämän sana. Näin Raamattu elää ja puhuu jos vain sydämemme on avoin sen sanalle ja korvamme vastaanottavainen Jumalan puheelle. Näin kirjain muuttuu lihaksi ja elämäksi omassa elämässämme. Raamatun ”salaisuus” onkin juuri tässä. Se on elävän Jumalan elävä sana.
Tämä tulee todelliseksi kun Pyhä Henki, Raamatun ”henkäyttäjä”, saa viisauden ja näkemisen Henkenä johdattaa meidät yhä kirkkaampaan näkemiseen ja yhä syvempään ymmärrykseen Jumalasta. Yhtä lailla kuin opimme tuntemaan toista ihmistä kommunikoimalla hänen kanssaan ja elämällä hänen yhteydessään (esim. avioliitto, perhe, työ- tai harrastetoveruus yms.) yhtä lailla Jumalaa opitaan tuntemaan seurustelemalla hänen kanssaan ja elämällä yhteydessä häneen.
Mitä syvempi henkilökohtainen yhteys meillä on Jumalaan, sitä syvempi on myös meidän Jumala-tuntomme. Voisimme esim. suorittaa tentin aiheena Jumalan olemus Raamatussa. Dogmatiikan kirjoissa nämä ovat luetteloidut ja selitetyt. Selvittyämme tentistä voisimme pitää itseämme jonkinmoisina Jumalan tuntijoina. Tämä olisi kuitenkin puolittaista vaikkakin tarpeellista tietoa. Vasta Jumalan armon ja Jumalan rakkauden kokeminen jokapäiväisen elämän, kristillisen kilvoittelun ja elämäntuskan keskellä, saa meidät henkilökohtaisesti ymmärtämään Jumalan armon ja rakkauden leveyttä, syvyyttä, pituutta ja korkeutta.
”Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä”, kehottaa psalmirunoilija (Ps.34:9). Jos/kun olemme tätä kokeneet, tahdomme aina vain lisää. Herran hyvyys on mittaamaton, se ei syömällä lopu. Meidän murheemme onkin usein siinä, että maistamme liian pieniä paloja.
Avatkaamme siis sydämemme Raamatulle. Avatkaamme korvamme Jumalan puheelle. Sallikaamme Jumalan Hengen täyttää ja valaista itsemme. Antakaamme Kristuksen, Jumalan Pojan veren, puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Ottakaamme uskossa vastaan Jumalan hyvät lahjat ja luottakaamme siihen, että Jumala tahtoo kaikessa ohjata, suojella ja varjella elämäämme iankaikkiseksi parhaaksemme ja Hänelle kiitokseksi.
”Ottakaamme opiksemme, Pyrkikäämme tuntemaan Herra!
Hän tulee, se on varmaa kuin aamun koitto.
Hän tulee kuin sade, kuin kevätsade, joka kastelee maan” (Hoos.6:3). Lauri Lehtinen