MIETTEITÄ EFESOLAISKIRJEESTÄ  4

Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, tervehtii Efesoksessa asuvia, Kristukseen Jeesukseen uskovia pyhiä.   Ef.1:1

PYHIÄ JA USKOVIA

Paavali luonnehtii kirjeensä vastaanottajia pyhiksi ja uskovaisiksi. Nämä kaksi kuuluvat saumattomasti yhteen. Ei voi olla vain toista. Jumalan lapsi on näitä molempia. Ajatus siitä, että rohkenesimme todistaa itsestämme pyhinä, saattaa olla meille suomalaisille, joille ns. alatien kristillisyys on miltei äidinmaidossa iskostettu tajunnanvirtaamme  (ainakin vanhemmalle sukupolvelle tämä on tuttu), outo ja liian rohkea.

Huomatkaamme, että Paavali ei tässä puhu suinkaan joistakuista ainutlaatuisista pyhimyksistä vaan aivan tavallisista Jumalan lapsista. Ensisijaisesti Paavalin tässä kuvaama ja tarkoittama pyhyys ei liity omaan henkilökohtaiseen pyhityselämäämme vaan ennen kaikkea siihen, kenen omia ja siihen, mitä varten olemme ja elämme kristittyinä täällä maailmassa.

Israelin kansa oli valittu ja kutsuttu olemaan Jumalan oma ja Jumalan erikoista tehtävää suorittava pyhä kansa. Kansan ensisijainen pyhyys oli siis siinä, että se oli Jumalan valittu omaisuuskansa.  Se oli siis Jumalan omaisuutta ja siksi pyhä. Joka koski Jumalan omaisuuteen, koski näin ollen myös Jumalaan. Tietenkin Jumalan valitun kansan täytyi myös omassa elämässäänkin osoittaa ja heijastaa omistajansa ja kutsujansa ominaisuutta eli arkielämän pyhyyttä ja pyhitystä. Israelin profeettojen yksi keskeisimmistä tehtävistä oli jatkuvasti muistuttaa tästä.

Arkielämäkin kertoo meille pyhän erottamisesta. Pyhäpuku on eri käyttöön kuin työhaalari. Ajatelkaamme vain vaikkapa kotoista oman seurakuntamme ehtoollisjumalanpalvelusta eli messua. Ehtoollisvälineet ovat pyhitetyt ja tarkoitetut vain leivän ja viinin, Kristuksen ruumiin ja veren, jakamiseen ja nauttimiseen. Ne ovat pyhiä esineitä. Ehtoollisvälineiden pyhyys ei ole niiden materiaalisessa arvossa vaan niiden käyttötarkoituksessa. Olisi suuri pyhäinhäväistys käyttää niitä muulla tavoin.

Jumalan lapsi on Jumalan oma. Jumalan. Näin Jumalan lapsen pyhyys on pyhyyttä juuri tämän vuoksi. Jumala on valinnut ja erottanut oman lapsensa omaan palvelukseensa. ”Te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa. Ennen ette olleet kansa, mutta nyt te olette Jumalan kansa. Ennen te olitte armoa vailla, mutta nyt on Jumala teidät armahtanut”, kirjoittaa Pietari (1 Piet.2:9-10). Voimme siis rohkeasti pitää itseämme pyhinä juuri siksi, että jos/kun olemme Jumalan lapsia eli Jumalan omia. Pyhän Jumalan omaisuus on pyhää! Se on Jumalan omaa ja pyhää silloinkin, kun siinä on lommoja, ryppyjä tai tahroja.

Tästä asemastamme Jumalan pyhänä tulee versota käytännön pyhyys eli pyhitys, pyhityskilvoittelu. Paavali kehottaa, opettaa ja rohkaisee: ”Minä, joka olen Herran vuoksi vankina, kehotan teitä siis elämään saamanne kutsumuksen arvoisesti” (4:1). Toisin sanoen, pyrkikäämme elämään pyhyytemme ja kutsumuksemme todeksi. Oppi-isämme Martti Luther on sanonut: ”Tule siksi mitä olet”. Kristinopistamme näemme, miten se tapahtuu: ”Kristitty tuntee joka päivä vaivaa synnistään, ja joka päivä hän parannuksessa ja uskossa kääntyy Kristuksen puoleen. Pyhän Hengen työ hänen sydämessään johtaa hänet yhä syvempään synnin ja armon tuntoon. Hän näkee, mitä hänen syntinsä on maksanut hänen Vapahtajalleen, mutta samalla iloitsee siitä, että Vapahtaja niin suuresti häntä rakastaa. Vapaaksi synnistä hän ei pääse ajallisen elämänsä aikana, vaan hän on jatkuvasti samalla kertaa vanhurskas ja syntinen” (Kristinoppi § 75).

Kristityn vaellus tapahtuu tässä objektiivisen pyhyyden ja käytännön pyhityksen välisessä jännitteessä. Useimmiten se on kuin vuoristorataa, väliin ylös, väliin alas mutta eteenpäin se kulkee. Sellaista on kilvoituselämä. Tulemista siksi mitä ollaan. Se on taistelua synnin ja syntisyyden valtaa ja voimaa vastaan Jumalan armon ja Pyhän Hengen työn kautta. Se on halua ja pyrkimystä elää pyhää elämää tämän syntisen ja aviorikkojan sukupolven keskellä.

On sanottu, että pyhyys ilmaisee kristityn olemuksen ja perimmäisen tarkoituksen ytimen, sen, mitä on olla Jumalan lapsi. Usko puolestaan kertoo meille sen, miten meistä tulee Jumalan lapsia eli pyhiä.

Jos Paavali eläisi tänään, hän olisi saattanut lähettää kirjeensä osoitteella; Sastamalassa olevat uskovat ja pyhät. Sellaisiksi hän nimittää niitä, jotka ovat panneet toivonsa Jeesukseen Kristukseen.

-Lauri Lehtinen