HERRA JA HÄNEN VOIDELTUNSA

Miksi kansat kapinoivat, kansakunnat juonia punovat? Miksi kuninkaat nousevat kapinaan, hallitsijat liittoutuvat keskenään Herraa ja hänen voideltuaan vastaan? ”Me heitämme pois ikeemme, katkomme orjuuden kahleet!” Hän, joka hallitsee taivaassa, nauraa, Herra pilkkaa heitä. Hän puhuu heille vihassaan ja kauhistuttaa heidät kiivaudellaan.   Ps.2:1-5

Apostolien teoista saamme lukea, miten alkuseurakunta käsitti tämän psalmin olevan peräisin Daavidilta ja olevan profetiaa siitä vihasta, vastustuksesta ja vainosta, jota Jeesus sai kokea ja minkä kohteena he itsekin silloisella hetkellä olivat (Ap.t.4). Tämän psalmin katsotaankin olevan yksi ns. Messias-psalmeista, eli psalmeista, joissa aivan selkeästi puhutaan Jumalan lähettämästä erityislaatuisesta Herran voidellusta, jumalallista valtaa ja voimaa omaavasta pelastajasta, vapahtajasta ja ennalleen asettajasta (hepr. Messias, kr. Kristus, suom. voideltu). Tällaisia psalmeja ovat tämän psalmin lisäksi 16, 22, 40, 45, 68, 69, 72, 89, 110 ja 132). Läpi koko kristikunnan historian näissä psalmeissa on nähty ja ymmärretty profeetallinen ilmoitus ja kuva Jeesuksesta.

Davidin elämänkokemukset ovat tämän psalmin pohjana. Samalla ne ovat kauaskantoisempia ja laajempia kuin Daavidin elämään liittyvät tapahtumat. Daavidhan oli Jumalan itsensä valitsema ja voitelema kuningas. Saulin langettua ja jouduttua Jumalan hylkäämäksi valinta kohdistui nuoreen Daavidiin. Profeetta Samuel voiteli nuoren Daavidin kuninkaaksi vain tämän perheen läsnä ollessa (1 Sam.16:13). Vasta  paljon myöhemmin Israelin kansa tunnusti tämän Jumalan valinnan suuremmassa seremoniassa ( 2 Sam.2:4, Vt:n aikana voitelua käytettiin kolmeen virkaan vihittäessä: kuningas, pappi ja profeetta).

Daavid oli siis erityinen Herran valitsema ja  voitelema kuningas, jonka palatsi sijaitsi Jerusalemissa, Siionin vuorella. Tässä yhteydessä on huomattava, että myös Herra itse oli ilmoittanut asuvansa Jerusalemissa ja sieltä käsin hallitsevansa maailman tapahtumia. Israelin kansan, sen pappien, profeettoja ja kuninkaiden osa ja tehtävä olikin toimia Jumalan edustajana ja esikuvana Jumalan rakkaudesta, pyhyydestä, hyvyydestä, armosta, voimasta ja vallasta. Niinpä Daavidinkin kuninkuus oli  profeetallinen ennusmerkki ja kuva itseään suuremmasta jumalallisesta todellisuudesta.

Näiden tapahtumien ja kokemusten seurauksena Daavidin runo voidellusta kuninkaasta, jonka yllä lepää aivan erityinen Herran lupaus ja mielisuosio, pitää sisällään profeetallisen ilmoituksen siitä Voidellusta, joka hallitsee koko luomakuntaa ja jolle koko ihmiskunta on alistettu ja tilivelvollinen. Tämä Voideltu on todellinen kuningasten kuningas ja herrain Herra (j.7-9). Me näemme tässä Jeesuksen.

Daavidissa herättää ihmettelevää hämmennystä se seikka, että ympärysvaltojen hallitsijat jatkuvasti pyrkivät hyökkäämään Israeliin ja tuhoamaan sen. Voimme ajatella ihmettelyn syyn olevan kahtalainen. Ensinnäkin se, että miksi Israel ylipäänsä joutuu kokemaan jatkuvasti tällaista selittämätöntä vihaa ympärysvaltojen kuninkaiden ja ruhtinasten taholta? Toiseksi ihmettelyä herättänee se, että jos Israel on Jumalan valitsema omaisuuskansa ja sitä hallitsee Herran Voideltu, suurin hulluus, mielettömyys ja tyhmyys ryhtyä sodankäyntiin sellaista kansaa vastaa. Silloin näet tässä sodankäynnissä ei ole kysymys vain sodasta muut vastaan Israel vaan itse asiassa vastakkain asettelu on muut vastaa kaikkivaltias Jumala. Tällöin lopputulos on selvästi arvattavissa. Ja kuitenkin kautta koko Israelin ja juutalaisen kansan historian tätä sotaa on käyty kirjaimellisesti ja sitä käydään tänä päivänäkin. Liekö yhtäkään uutislähetystä, jossa ei jotenkin mainita lähi-idän melskeisiä tapahtumia. Suurin osa näistä uutisista keskittyy enemmän tai vähemmän esittämään Israelin negatiivisessa valossa ja tuomitsemalla yksipuolisesti vain sen toimet.

Miksi siis näin? Pohjimmiltaan on kyse hengellisestä taistelusta Jumalan ja sielunvihollisen valtojen ja voimien välillä. ”Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan”, kirjoittaa Paavali (Ef.6:12). Jumalan pelastushistorialliseen suunnitelmaan kuului valita ihmiskunnan keskeltä yksi kansa, jonka kautta hän voisi opettaa kaikkia kansoja tuntemaan sanansa ja itsensä ja jonka kansan kautta hän toteuttaisi kaikkien kansojen ja kansakuntien so. koko ihmiskunnan sovituksen ja lunastuksen. Tämä kansa oli ja on Israel. Messiaan, Kristuksen eli Jeesuksen tuli syntyä tästä kansasta, Aabrahamin jälkeläisistä, Daavidin kuninkaallisesta suvusta, neitsyestä ja Beetlehemin kaupungissa. Selvää on, että paholainen pyrki ja pyrkii kaikin mahdollisin tavoin estämään tämän Jumalan pelastavan työn. Tuhoamalla Israelin hän tekisi tyhjäksi Jumalan lupaukset ja Jumalan pelastustekojen toteutuksen. Näin paholaisen henkivallat ovat niiden  hallitsijoiden, kuninkaiden ja ruhtinaiden takana, jotka jatkuvasti ovat käyneet ja edelleen käyvät Israelin kimppuun. Jeesuksen syntymä, elämä, kuolema, ylösnousemus ja taivaaseen astuminen todistavat, että paholaisen suunnitelmat ovat tähän asti totaalisesti epäonnistuneet.

Mutta sota ei ole vielä ohi. Ns. lopunajan tapahtumissa on Israelilla edelleen osansa ja merkityksensä. Jumala on luvannut koota omaisuuskansansa lupaamalleen maalle ja sinne on Messias eli Jeesus palaava toisen kerran. Lopunaikojen apokalyptinen taistelukin käydään juuri Israelissa. Paitsi, että sielunvihollisen joukot käyvät sotaa uuden liiton Jumalan kansaa eli kristillistä seurakuntaa vastaa ne sotivat edelleen Jumalan valittua kansaa eli Israelia vastaan. Israelin tuhoutuessa ja hävitessä maailmankartalta Jumalan lupaukset eivät täyttyisikään. Näin myös se tuomio, jossa perkele lopullisesti tuomitaan, siirtyisi ”hamaan tulevaisuuteen” eli ts. jäisi tulematta. Jumala kun on sanaansa ja lupauksiinsa sidottu mitä taas ei sielunviholliselta, joka on valheen isä, voi koskaan odottaa. Tämä näkökulma selittää myös ne järjettömät juutalaisvainot kautta ihmiskunnan historian, antisemitistisen ”hengen” yleistymisen ja globaalin Israel vastaisuuden ja vihan.

Psalmistamme puistelee päätään ja toteaa, että kaikki tuo on lopultakin turhaa lopputuloksen kannalta. Paholainen joukkoineen voi tehdä paljon tuhoa ja aiheuttaa mittaamatonta surua mutta se ei voi koskaan voittaa tätä sotaa. Taistelu kaikkivaltiasta Jumalaa ja Hänen Poikaansa vastaan on tuhoon tuomittua toimintaa. Se päättyy siihen, että kaikki tähän syyllistyneet kohtaavat loppunsa ja saavat kokea Jumalan vihan. Jumalaa ei voi voittaa. Herra jopa pilkkaa näitä vastustajiaan heidän mielettömyydestään (j.2). Kun Messias kerran ilmestyy kirkkaudessaan eli kun Jeesus tulee takaisin toisen kerran, Jumalan valta ja voima tulee hetkessä ja samalla peruuttamattomasti selväksi hänen vihollistensa joukossa. Heidät muserretaan kuin saviastiat (j.9, Matt.25:31 ss).

Maan mahtavat, jotka kapinoivat Herraa ja hänen Voideltuaan (Jeesusta) vastaan, haluavat päästä vapaaksi Jumalasta itsestään ja Hänen sanastaan. Jumalan palveleminen ja Hänen tahtonsa noudattaminen koetaan orjuuttavaksi kahleeksi ja raskaaksi ikeeksi. He huutavat vapautta mutta vapautta mihin? Tämän vapauden sisältö on sanalla sanoen esteetöntä vapautta hillittömään ja rajoittamattomaan syntielämään. Tällainen vapauden ihannointi johtaa vääjäämättä kaiken sen vihaamiseen ja vainoamiseen, joka edes jollakin tavoin liittyy Raamatun Jumalaan tai hänen sanaansa. Liekö tämä ajankohtainen kuvaus myös meidän ajastamme, jossa sekä ei kristilliset kansat, etulinjassa muslimimaat ja ns. jälkikristilliset länsimaat, näyttävät yksissä tuumin, tosin eri lähtökohdista käsin, käyvän rajuun hyökkäykseen nimenomaan kristittyjä ja Israelia vastaan.

Sen sijaan, että ihmiset, kansat, hallitukset tai kuninkaat hylkäävät Herran sanan ja sotivat Jumalaa ja Hänen Poikaansa vastaan annetaan heille varteen otettava ja hyödyllinen neuvo: ”Tulkaa järkiinne, kuninkaat!  Ottakaa opiksenne maan mahtavat. Pelätkää Herraa, palvelkaa häntä, vaviskaa, kohottakaa hänelle riemuhuuto. Tervehtikää poikaa, hänen voideltuaan, suudelkaa häntä, muuten Herra vihastuu teihin ja te suistutte tieltänne tuhoon, sillä hetkessä syttyy hänen vihansa (j.10-12).

Toisin sanoen tulisi tehdä sovinto Herran kanssa. Tehdä parannus ja kääntyä täyskäännös ympäri. Paavalin sanoin: ”Ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi” ( 2 Kor.6:1). Tässä on niin yksityiselle ihmiselle kuin kaikille kansoille ja kansakunnille varoitus, kehotus, opetus ja kutsu, josta vaarin ottamalla löydetään tie tuhosta elämään, kirouksesta siunaukseen ja tuomiosta vapauteen.

Koko maapallomme on annettu Pojalle perinnöksi. Kaikki maailman ihmiset kuuluvat pohjimmiltaan Jumalalle sillä onhan hän luonut meidät kaikki. Siksi Jumalan ihmeellinen rakkaus koskee kaikkia ihmisiä ja kaikille on valmistettu tie takaisin hänen yhteyteensä ja armoonsa. Jeesuksen sovittava ja lunastava ristinkuolemansa koski koko ihmiskuntaa ja siksi tässäkin psalmissa voi nähdä paitsi globaalin Kristuksen maailmanvallan myös universaalisen lähetystyön siemenen. Kaikille kansoille ja heimoille kuuluu viedä tämä hyvä uutinen, jotta he voivat vastaanottaa Jumalan armon ja antaa itsensä Jumalan, Isän kaikkivaltiaan käsiin. Niinpä kerran on Jumalan valtaistuimen edessä Häntä ylistävä joukko, joka koostuu kaikista heimoista, kaikista kielistä, kansoista ja maista (Ilm.5:9). Messias on saanut työnsä päätökseen ja maailmasta on korjattu sato hänen aittoihinsa. Totisesti: ”Hyvä on sen osa, joka turvaa häneen!”


Lauri Lehtinen