MIETTEITÄ EFESOLAISKIRJEESTÄ   5

Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, tervehtii Efesoksessa asuvia, Kristukseen Jeesukseen uskovia pyhiä  Ef.1:1

JEESUKSEEN USKOVA

Vuosisatojen aikana Kristillisen opetuksen ja kansallisten herätysten seurauksena on Suomalaiseen sanavarastoon  iskostunut sana ”uskovainen”. Näin tämän sanan käyttö on aivan luonnollisesti sulautunut yleiseen kielenkäyttöön tarkoittamaan aivan erityisellä ja syvästi henkilökohtaisella tavalla uskontoon tai Jumalaan suhtautuvaa ihmistä tai ihmisryhmää. Uskova tai uskovainen erottuu siis kaikista muista. Paavalikin kirjoitti kirjeensä nimenomaan Efesoksessa asuville Jeesukseen uskoville.

Efesolaiskirjeestä voimme lukea, mitä tämä raamatullinen usko tai uskovaisuus merkitsee ja pitää sisällään. Ensinnäkin uskon kohde; uskovainen uskoo kolmiyhteiseen Jumalaan; Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Koska tämä Jumala on ainoa oikea tosi Jumala, niin kaikki muut uskomukset ovat perusteettomia.

Toiseksi; uskon luonne. Usko on persoonallista yhteyttä Jumalaan. Se ei siis ole vain uskoa johonkin yleisesti tai tietopuolisesti. Se on henkilökohtaista yhteyttä, kanssakäymistä ja elämistä Jumalan kanssa. ”Meillä on yhteys Isään ja hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen”, kirjoittaa apostoli Johannes (1 Jh.1:3b). Usko on suhde. Paavali opettaa, että tämä suhde on niin syvä, että uskovainen jopa elää Kristuksessa. Vuoden  1938 käännöksessä tämä syvällinen ilmaus ”Kristuksessa” tulee voimakkaammin ilmi sen kääntäessä käsittelemämme jakeen osion: ”Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa.

Kolmanneksi; uskon vaikutus. Uskovainen on saanut Pyhän Hengen ja syntynyt uudeksi luomukseksi. Uskova on syntynyt Jumalan Hengestä Jumalan lapseksi. Uskovaiseksi ei siis ruveta, uskovaiseksi synnytään. Pyhän Hengen asuminen uskovan sydämessä on se syvä salaisuus, joka muuttaa hänen elämäänsä (Ef.1:13)

Neljänneksi; uskonelämä. Uskovainen haluaa elää uskonsa todeksi toteuttamalla Jumalansa tahtoa. Tämä näkyy hänen vaelluksessaan kilvoitteluna ja pyrkimyksenä elää Jumalan sanan mukaisesti pyhää elämää. Joskus tämä onnistuu paremmin, joskus menee vähän huonommin, mutta sydämen halu elää Herransa tahdon mukaisesti pysyy. ”Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina” (Ef.1:4, ks. myös 4:1ss.)

Viidenneksi; uskon päämäärä. Efesolaiskirjeen viimeinen sana on ”katoamattomuus” (Ef.6:24). Iankaikkinen elämä Jumalan kirkkaudessa on uskovaisen lopullinen tavoite. ”Taivas on uskoni määrä, matkalle en tahdo jäädä”, lauletaan hengellisessä laulussa.  Usko pelastaa iankaikkiseen elämään ja uskovainen voi iloita ja riemuita siitä, että hänet on pelastettu.

Kaikki tämä osoittaa, ettei uskovainen ihminen ole enää aivan tavallinen. Toisaalta hän on edelleen samanlainen kuin muutkin ja toisaalta oleellisesti täysin erilainen. Suuri ja olennainen muutos on tapahtunut hänessä ja selityksenä sille on Jumalan kohtaaminen. Uskovainen on henkilökohtaisessa suhteessa Jumalaan ja tämä ei voi olla vaikuttamatta hänen elämäänsä eikä jää huomioimatta hänen ympärillään olevilta. Uskovaisuuden salaisuuden voi selittää ja ymmärtää vain tästä henkilökohtaisesta uskosta ja uskonyhteydestä Jumalaan.

Uskoa on verrattu tyhjään käteen, joka ojentuu Jumalan puoleen ottaakseen vastaan tarjotun lahjan, Jumalan armon. Edelleen sitä on verrattu uppoavan tarttumisena hänelle heitettyyn pelastusrenkaaseen. Uskovaisen kokemusta tulkitsee oivasti vanha ja paljon veisattu virren säkeistö: ”Muistan päivää autuasta, jolloin Jeesus löysi mun, syntein tähden tuomitun, tilastani kauheasta nosti minut olalleen, otti aivan omakseen” (VK 312:1).

Uskovainen on nähnyt oman kadotetun ja tuomitun tilansa ja ymmärtänyt, ettei voi itseään Jumalan edessä puhdistaa eikä itse itseään synnistään vapauttaa. Hän on pannut täyden luottamuksensa siihen, että Jeesus on Golgatan ristillä kantanut hänen syntinsä ja maksanut hänen syntivelkansa. Hän on avannut sydämensä Jeesukselle ja elää nyt pelastettuna ja armahdettuna Jumalan lapsena iankaikkisesta elämästä osallisena. Kristuksessa hänellä on syntien anteeksiantamus ja iankaikkisen elämän osallisuus.

Usko ja uskovaisuus on suuri salaisuus. Kukaan ulkopuolinen ei voi antaa varmaa selitystä sille, miksi joku uskoo ja joku toinen ei. Tämä on jokaisen ihmisen ja Jumalan välinen asia. Vain me tiedämme itse, miksi uskomme tai emme usko.

Tämän uskon syntymiseksi on Jumala ilmoittanut itsensä ja tahtonsa. Raamattu on tämän ilmoituksen tallenne.  Tätä sanaa lukiessamme tai kuullessamme olemme pelastuksemme sanan äärellä.

Oletkos sinä uskovainen? Olemme saattaneet ottaa elämässämme askelia, joita syvästi ja katkerasti kadumme. Saatamme tulevaisuudessakin ehkä katua moniakin harha-askeleitamme mutta uskonaskelen ottamista emme koskaan kadu, emme tässä maailmassa emmekä tulevassa.

-Lauri Lehtinen