Kiikoisten kirkko

Yleisnäkymä Kiikoisten kirkosta ja sen hautuumaasta.

Kiikostentie 300, 38360 Sastamala

050 314 9138

Avoinna sopimuksen mukaan. Kesäaikaan 1.6.-15.8. avoinna ma-pe klo 9-15, jolloin kirkkoon voi tutustua omatoimisesti.

Kiikoisten puinen, empire-tyylinen, tornillinen  ristikirkko vihittiin käyttöön vuonna 1853. Suunnittelusta vastasi Pehr Johan Gylich. Vuonna 1924 kirkko peruskorjattiin ja kellotornia korotettiin yhdeksällä metrillä.

Alttaritaulun "Kristus Getsemanessa" on maalannut Felix Frang J. M. H. Hoffmannin aiheen mukaan.

Kirkossa on Kangasalan urkutehtaan valmistamat 14-äänikertaiset urut.

Kiikoisten kirkon pääparkkipaikka sijaitsee viereisen seurakuntatalon edustalla, kirkon pohjoispuolella. Osoite: Kiikostentie 292. Myös kirkon eteläpuolella on parkkipaikka ja käynti uuden hautausmaan lähiparkkipaikalle, jossa myös invalidipysäköintipaikat.

YouTube-video

Tiedoksi esimerkiksi kuulovammaisille: Video sisältää ääniraidalla vain taustamusiikkia, ei olennaista informaatiota.

Videon vaihtoehtoinen tekstikuvaus esimerkiksi näkövammaisille luettavissa osoitteessa: https://www.sastamalanseurakunta.fi/kirkot-ja-tilat/kirkot/kiikoisten-kirkko/kiikoisten-kirkon-ilmakuvavideon-vaihtoehtoinen-tekstikuvaus

Sijainti kartalla

Pysäköinti Pysäköinti

Tapahtumat

su 18.5. klo 14.00

Kiikostentie 300, 38360 Sastamala

Kenttähartaus Kiikoisten hautausmaalla

Kenttähartaus Kiikoisten hautausmaalla
ke 28.5. klo 18.00

Kiikostentie 300, 38360 Sastamala

Lasten kevätkeikaus kirkossa, lapsikuoro Stellan konsertti ja sitten lättykestit seurakuntatalolla. Kaikenikäiset tervetuloa!

Lasten kevätkeikaus, lapsikuoro Stellan konsertti kirkossa ja sitten lättykestit seurakuntatalolla. Kaikenikäiset tervetuloa!
su 1.6. klo 13.00

Kiikostentie 300, 38360 Sastamala

Ehtoollishartaus Kiikoisten kirkossa

Ehtoollishartaus Kiikoisten kirkossa
su 15.6. klo 18.00

Kiikostentie 300, 38360 Sastamala

Iltahartaus Kiikoisten hautausmaalla, sateen sattuessa kirkossa

Iltahartaus Kiikoisten hautausmaalla, sateen sattuessa kirkosssa
pe 27.6. klo 18.00

Kiikostentie 300, 38360 Sastamala

su 29.6. klo 10.00

Kiikostentie 300, 38360 Sastamala

Kansanlaulumessu Kiikoisten kirkossa

Kansanlaulumessu Kiikoisten kirkossa
su 6.7. klo 18.00

Kiikostentie 300, 38360 Sastamala

Iltahartaus Kiikoisten hautausmaalla, sateen sattuessa kirkossa

Ehtoollishartaus Kiikoisten hautausmaalla, sateen sattuessa kirkossa
su 20.7. klo 10.00

Kiikostentie 300, 38360 Sastamala

Kiikoisten messu

Kiikoisten messu