TURVAAN HERRAAN

Sinun puoleesi, Herra, minä käännyn. Jumalani, sinun apuusi minä luotan. Enhän luota turhaan, ethän anna vihollisilleni sitä riemua, että he voittavat minut! Ps.25:1-2

Tämän viikon kirkkokäsikirjamme aihe on ”Jeesus, pahan vallan voittaja.” Viikon psalmissa Daavid pyytää Jumalalta apua ja voimaa voittaakseen omat vihollisensa. Suurin osa psalmeista on Daavidin runoilemia ja niissä pääsemme näkemään hänen sisimpäänsä. Tässäkin psalmissa hän ilmaisee kokevansa suurta pelkoa, huolta, tuskaa ja epävarmuutta. Syitä on monia. Hän vuodattaa sydämensä Jumalan eteen, koska ei yksin pärjää vihollisilleen (j.2,19). Hän tunnustaa olevansa syntinen ja tarvitsevansa armoa ja anteeksiantamusta (j.7, 11 ja 18). Hän on epävarma itsestään ja kyvystään löytää ja tuntea Jumalan tahto ja tarvitsee apua pysyäkseen Jumalan tahdon tiellä (j. 5-6, 8,12). Hän kokee olevansa ansassa (j.15) ja on sekä yksinäinen että avuton (j. 16). Hän kipuilee sydämen tuskan, ahdistuksen, kärsimyksen ja vaivan alla (j.17-18).

Nämä Daavidin kokemat ulkonaiset ja sisäiset ahdistukset ja taistelut ovat tuttuja jokaiselle uskonkilvoittelijalle. Joskus meitä ahdistaa yksi näistä, joskus useampi ja varmaan joku on kokenut sitäkin, että voi kaikessa samaistua Daavidin kokemuksiin, kun nuo kaikki näyttävät ryntäävän yht´aikaa päälle ja uhkaavat murskata yksinäisen ja avuttoman kilvoittelijan.

Vihollisia on monta. On sielunvihollinen, on jumalaton antikristillinen maailma ja on syntinen oma lihamme. Kaikki tämä aiheuttaa meissä sisäistä jännitettä ja tuo elämäämme monenlaista vaivaa, ahdistusta ja tuskaa. Kuinka totta onkaan vanhan virsirunoilijan säe: ”Tääll` on sota, kilvoitus, vaiva ja työ” (V.311:7, ed. vk).

Daavid on kuitenkin oppinut elämän tärkeimmän läksyn. Hän tietää mistä apua voi pyytää ja kuka on avun antaja. ”Sinun puoleesi, Herra, minä käännyn!”, huudahtaa hän. Samaan hengenvetoon, jossa hän vyöryttää Jumalan eteen pelkonsa, syntinsä ja heikkoutensa hän rohkeasti ja toivorikkaasti todistaa ja julistaa, että kukaan, joka luottaa Jumalaa, ei jää ilman Jumalan apua (j.3). Hän riemullisesti luottaa AINA, että Jumala ohjaa ja johdattaa häntä (j.5). Daavid ylistää ja kiittää Jumalaa tämän uskollisuudesta ja hyvyydestä ja on varma, että Jumalan apu ja armo on hänenkin yllään, koska hyvä ja oikeamielinen Herra neuvoo syntisille tien (j.7-8). Vihollisen juonia, voimaa, ja kavalia ansoja vastaan Daavidilla on voimallinen vastalääke: ”Minun silmäni katsovat alati Herraan, hän päästää jalkani ansasta” (j.15).  

Näin siis voi kilvoittelijan silmissä olla yht´aikaa surun ja ahdistuksen kyyneleitä omasta heikkoudesta, pelosta ja synnistä kuin ilonkyyneleitä Jumalan armosta, rakkaudesta ja voimasta. Nämä kokemukset kulkevat usein käsikkäin ja sisäkkäin.  Suurenkin hädän ja pimeyden keskellä lepattaa toivon kynttilän lämmin säde.

Tämänkin psalmin sävel on toivorikas. Jumala ei ole jättänyt omiaan kilvoittelemaan, vaeltamaa, sotimaan ja tekemään työtä omassa varassaan ja omassa voimassaan. Ei, vaan hän on kaiken keskellä ja kaikessa mukana. Hän ohjaa ja johdattaa, hän armahtaa ja uudistaa, hän vapauttaa ja pelastaa, hän suojelee ja varjelee.

Kuinka lohduttavat ja rohkaisevat sanat Daavid meille antaakaan niihin tilanteisiin, jolloin oma apumme, ymmärryksemme, viisautemme ja voimamme eivät riitä;

Sinun puoleesi, Herra, minä käännyn (j.1).

Jumalani, sinun apuusi minä luotan (j.2).

Sinuun minä luotan aina (j.5).

Herra, sinä olet laupias (j.6).

Minun silmäni katsovat alati Herraan (j.15).

Sinuun minä turvaudun (j.20).

Sinuun, Herra, minä luotan (j.21).

 

Kun olemme oppineet tämän läksyn, voimme olla kaikessa turvallisin mielin. Paavali puolestaan lohduttaa Herran kansaa seuraavin sanoin: ”Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut. Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme (Rm. 8:37-39). Tässä on apumme, lohdutuksemme, turvamme, voittomme ja voimamme.  Vanha virsirunoilijammekin liittyy tähän kuoroon kun hän jatkaa säettään kuvaamalla sitä hetkeä kun työ, sota ja vaiva päättyy: ”Vaan siellä on päiväksi muuttunut yö. Kun nähdä saan kirkkaita kasvojasi ja veisata iäti kiitostasi.”

Lauri Lehtinen