Mouhijärven kirkko

Mouhijärven kirkon ja sen lähiympäristön näkymää.

Kinkerikuja 3, 38460 Sastamala

050 314 9134

Avoinna sopimuksen mukaan. Kesäaikaan 1.6.-15.8. avoinna ma-pe klo 9-15, jolloin kirkkoon voi tutustua omatoimisesti.

Tyrvään ja Mouhijärven kirkot ovat aikalaisia. Arkkitehti P. J. Gylichin suunnittelemat punatiilirakennukset muistuttavat ulkoisesti toisiaan, sisällä katon kupolirakenteet ovat samantyyppiset, samoin valkeat, kultakoristeiset saarnastuolit.
 

Ensimmäisen saarnahuoneen mouhijärveläiset saivat 1500-luvun lopulla, tosin sen paikasta ei ole varmaa tietoa. Toinen kirkko sijaitsi Selkeen kartanon mailla. Se sai purkutuomion 1878, ja hirsistä rakennettiin Mouhijärven ensimmäinen kansakoulu Uotsolaan. Vanhan kirkon tontilla (Vanhankirkontie 102) on nyt hautausmaa ja vanhan kellotapulin pohjasta 1999 kunnostettu kesäkappeli.

Kolmas – eli nykyinen – kirkko rakennettiin Mustianojan Haavoistenmäkeen. Se vihittiin käyttöön 1858. Alttaritaulun Kristus ristillä on maalannut 1918 Felix Frang.

 

Teksti: Pirjo Silveri
Kuva: Carita Malkamäki

 

YouTube-video

Tiedoksi esimerkiksi kuulovammaisille: Video sisältää ääniraidalla vain taustamusiikkia, ei olennaista informaatiota.

Videon vaihtoehtoinen tekstikuvaus esimerkiksi näkövammaisille luettavissa osoitteessa: https://www.sastamalanseurakunta.fi/kirkot-ja-tilat/kirkot/mouhijarven-kirkko/mouhijarven-kirkon-ilmakuvavideon-vaihtoehtoinen-tekstikuvaus

Sijainti kartalla

Esteetön kulku Esteetön kulku
Esteetön wc Esteetön wc
Pysäköinti Pysäköinti
wc wc

Tapahtumat

pe 8.8. klo 17.00

Kinkerikuja 3, 38460 Sastamala

Kirkoseikkailu lapsiperheille

Lämpimästi Tervetuloa seikkailulle kotikirkkoon! Hartaudessa pyydetään siunausta alkaneelle syyslukukaudelle kouluun, eskariin, kerhoon
su 24.8. klo 10.00

Kinkerikuja 3, 38460 Sastamala

Messu

Lämpimästi Tervetuloa messuun Mouhijärven kirkkoon. Kirkkovuoden ajankohta on 11. sunnuntai helluntaista ja aiheena on "Etsikkoaikoja".
ke 3.9. klo 18.00

Kinkerikuja 3, 38460 Sastamala

Motoristien kiitoskirkko

Lämpimästi Tervetuloa Motoristien kiitoskirkkoon. Kahvitarjoilu kirkossa.
su 14.9. klo 13.00

Kinkerikuja 3, 38460 Sastamala

Messu

Lämpimästi Tervetuloa messuun Mouhijärven kirkkoon. Kirkkovuoden ajankohta on 14. sunnuntai helluntaista ja aiheena "Lähimmäinen".
ke 24.9. klo 18.00

Kinkerikuja 3, 38460 Sastamala

Lauluyhtye Pisaran konsertti

Lauluyhtye Pisaran konsertti.
su 28.9. klo 10.00

Kinkerikuja 3, 38460 Sastamala

Messu

Lämpimästi Tervetuloa messuun Mouhijärven kirkkoon. Kirkkovuoden ajankohta on 16. sunnuntai helluntaista, aihe on "Jumalan huolenpito".
su 12.10. klo 10.00

Kinkerikuja 3, 38460 Sastamala

Sadonkorjuun kiitospyhän messu

Lämpimästi Tervetuloa Mouhijärven ja Suodenniemen yhteiseen sadonkorjuun kiitospyhään Mouhijärven kirkkoon!
su 26.10. klo 10.00

Kinkerikuja 3, 38460 Sastamala

Messu

Lämpimästi Tervetuloa messuun Mouhijärven kirkkoon. Kirkkovuoden ajankohta 20. sunnuntai helluntaista, aihe "Usko ja epäusko".