Mark. 1:12–13

Henki ajoi Jeesuksen autiomaahan. Neljäkymmentä päivää hän oli autiomaassa Saatanan kiusattavana. Hän eli villieläinten joukossa, ja enkelit pitivät hänestä huolta.


Ihmisen elämä on päivittäistä kamppailua. Olemme jatkuvasti alttiina monenlaiselle pahalle: välinpitämättömyydelle, vihalle, kateudelle, omahyväisyydelle ja vallan halulle. Se, että ihminen on kristitty, ei valitettavasti tee häntä vähemmän pahaksi ja heikoksi kun muutkaan ihmiset.

Maailmassa vallitsee hyvä ja paha, niin kristinusko opettaa. Nykyään monet Jumalaan uskovat ihmiset kieltäytyvät uskomasta pahaan: paholaiseen ja kadotukseen.  Hyvän ja pahan olemassaolo ja kamppailu tässä maailmassa on kuitenkin kokemusperäisesti täysin päivänselvää. Paha johtuu pohjimmiltaan paholaisesta, joka jatkuvasti yrittää saada meidät lankeamaan hyvästä - siis kiusaa meitä.

Jeesuksen kiusauksista ja kärsimyksestä lukiessa tulee helposti kiusaus ajatella kiusaajan tavoin.
Kieltää Jeesuksen ihmisyys. Jos Jeesus kerran on Jumala, niin miksi Hän ei astu alas ristiltä? Jos Jeesus kerran on Jumala, niin miksi Hän ei jumalallisella voimallaan järjestä itselleen syötävää? Miksi Hän edes tarvitsi syötävää, onhan Hän Jumala ja henkiolento. Helppo kai Jumalan on kestää inhimillistä kärsimystä, koska Hänellä on jumalallinen voima. Näin saatamme ajatella, vaikka tällainen ajattelu on harhaoppina tuomittu kirkolliskokousten voimalla jo ensimmäisillä vuosisadoilla.

Meidän voi olla vaikea ymmärtää sitä, että Jeesus eli tässä maailmassa täysin ihmisen nahoissa.
Hän oli samojen lainalaisuuksien alainen, kuin kuka tahansa. Hän tunsi nälän, kivun, väsymyksen.
Hän oli aikaan ja paikkaan sidottu.  Myös Jeesukselle esitetyt kiusaukset olivat samoja, joita me kohtaamme omassa elämässämme. Jeesus ei kuitenkaan kiusauksiin langennut.

Katekismuksen mukaan kiusaukset ovat houkutuksia luopua uskosta Jumalan hyvyyteen ja etsiä turvaa muualta kuin Jumalasta. Kysynkin usein rippikoululaisilta, mihin he turvautuvat hädän hetkellä.
Saan vastaukseksi sellaisia asioita kun: äiti, perhe, kaverit, lääketiede, raha, oma itse. Onpa joku maininnut rukouksenkin ja yksi jopa papin. Sen vastauksen vaikuttimia voi tietysti pohtia. Nuorten vastauksissa on  asioita, joihin ihminen yleensä turvautuu. Jumala kuitenkin loistaa vastauksissa poissaolollaan. Kuitenkin todellisessa hädässä ainoa auttajamme on juuri Jumala. Muut auttajat voivat toimia vain Jumalan apulaisina.

Varmaankin pahin kiusaus ihmiselle on Jumalan hyvyyden epäileminen. Siihen ihmisen voi ajaa vaikkapa vaikea sairaus. Jos Jumala on hyvä, miksi Hän ei paranna sairautta? Tai edes lievitä kipua siedettävämmäksi kestää? 

Maailmassa tapahtuva pahuus voi syöstä ihmisen epätoivoon, epäilemään Jumalan olemassaoloa tai hyvyyttä. Lohduttava ajatus kärsivän kanssa kärsivästä Jumalasta tai oikeuden toteutumisesta kerran viimeisellä tuomiolla ei ehkä riitä silloin kun ihminen kamppailee säilyäkseen järjissään onnettomuuden tai ihmisen pahuuden ja julmuuden haavoittamana.

Kiusaus itsensä korottamiseen on ihmisen elämässä jatkuvasti läsnä. Huomaamattakin me kilpailemme kaikessa, jopa vaatimattomuudessa ja nöyryydessä. Aina pitäisi saada korotettua pää toisten yläpuolelle, jopa Jumalan yläpuolelle. Jo Raamatun alkulehdillä, heti ensimmäisten ihmisten luomisen jälkeen, seuraa ku­vaus kiu­sauk­ses­ta joka päät­tyy syn­tiin­lan­kee­muk­seen.  Adam ja Eeva eivät tyytyneet Jumalan määräyksiin ja Hänen tahtonsa hyvyyteen vaan epäilivät: sa­noi­ko Ju­ma­la to­del­la niin? Ja kohta olikin kielletystä hedelmästä vain kara jäljellä tunnetuin seurauksin.

Päivän evankeliumimme on hyvin lyhyt, mahtaako lyhyempää saarnatekstiä evankeliumikirjassa ollakaan?
Kuitenkin lyhyeen tekstiin mahtuu myös jotain hyvin lohduttavaa ja toivoa antavaa. Nimittäin se, että  Jeesuksen kärsiessä kiusauksia autiomaassa nälkäisenä, janoisena ja petojen armoilla enkelit pitivät hänestä huolta.

Päivän psalmi 91 lupaa enkeleitä meidänkin teillemme. Siinä sanotaan näin:
Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet,
ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.

On lohdullista, että Jumala on valmistanut meille avun ja lohdutuksen. Vaikeimmissakin ahdistuksissa voimme huutaa Jumalan puoleen ja luottaa siihen, että saamme häneltä avun kestää koettelemukset.

Jumala on uskollinen lupauksilleen. Jumala ei milloinkaan hylkää meitä. Pahinkaan sairaus tai onnettomuus ei ole merkki siitä, että ihminen olisi Jumalan hylkäämä. Se ei myöskään ole merkki siitä, että Jumala olisi paha.

Jumalan varjelu tai Jumalan lähettämä apu voi tulla elämäämme monessa muodossa. Enkeli voi olla, ja varmasti useasti onkin, myös ihmishahmoinen.

Jeesusta kiusattiin monin tavoin, mutta Jeesus kesti kiusaukset. Me emme useinkaan kestä, vaan lankeamme. Langenneinakin meillä on kuitenkin aina oikeus palata Isämme luo. Jeesuksen tähden Jumala armahtaa meidät. 

Sanoin edellä, että kärsimyksen pyörteessä kamppailevaa ihmistä ei välttämättä lohduta tieto siitä, että oikeus vielä kerran toteutuu. Lohduttaisiko häntä kuitenkin se tieto, että kärsimys päättyy kerran. Että vielä kerran tulee se päivä, kun pahan valta on lopullisesti päättynyt. Hyvä on voittanut pahan. Sitä päivää kannattaa odottaa.

 Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne. Salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää” sanotaan 1. Korinttilaiskirjeessä. Tähän lupaukseen haluan luottaa, vaikka sen joskus vaikeaa onkin.
 

Tarja Kopalainen, Mouhijärven ja Suodenniemen pappi