HYVÄT JA PAHAT

Jumalaton saa osakseen paljon tuskaa, mutta Herran armo ympäröi sen, joka häneen turvaa. Ps.32:10

Jumalaton saa osakseen paljon tuskaa, toteaa Daavid. Tämä on selkeä Raamatullinen totuus mutta ei ainoa ja koko totuus ihmiskunnan kokemasta tuskasta ja kärsimyksestä. Koko ihmiskunnan tai koko kristikunnan historia osoittaa, että tuskaa on koettu yhtälailla niin jumalattomien ihmisten kuin pyhimmistä pyhinpienkin  elämässä. On kärsimystä ja tuskaa, joka versoo suoraan jonkun tai joidenkin synnistä ja jumalattomuudesta. On myös kärsimystä, joka ei suoraan johdu kenenkään henkilökohtaisesta synnistä (ellemme sitten laita sitä, ja aivan oikein, Aadamin ja Eevan syyksi). Tämä syntiinlankeemuksen seurauksena tullut ihmiskunnan syntisyys, elämäntuska, työ ja vaiva ja lopulta kuolema on jokaisen ihmislapsen osa. Kukaan ei ole täysin vapaa tästä eikä säästy näiltä niin kauan kuin elämä jatkuu tässä maailmassa. Jumalan pelastusteot ihmiskunnan keskellä keskittyvätkin syntiinlankeemuksen seurauksiin, joista päästään lopulliseksi vapaaksi vasta ylösnousemuksen uudessa aamussa.  Ja on kärsimystä ja vaivaa, joka johtuu kutsumuksesta ja kutsumustietoisuudesta. Marttyyrien historia on Raamatun lisäksi oiva oppikirja tästä aiheesta. Parhain esimerkki tästä on Jeesuksen maanpäällinen elämä. Inhimillinen kärsimys tai inhimillinen hyvinvointi ja menestys ei sinällään vielä todista kenenkään vanhurskaudesta tai jumalattomuudesta. Antaahan Jumalakin sateensa ja aurinkonsa niin hyville kuin pahoille, vanhurskaille ja jumalattomille.

Elämme maailmassa, jota voimme hyvällä syyllä kutsua synnin ja kuoleman varjon maaksi. Kärsimys ja tuska tuli maailmaan siis syntiinlankeemuksen seurauksena mutta kaikki kärsimys ja tuska ei aina (joskus kylläkin) johdu ihmisen omasta henkilökohtaisesta jumalattomuudesta tai synnistä. Jeesukseltakin kysyttiin, kuka teki syntiä, kun perheeseen oli syntynyt lapsi? Tätä suurta ns. kärsimyksen ongelmaa emme täällä ajassa pysty ratkaisemaan. Se täytyy jättää Jumalan käsiin. Näin siis inhimillinen kärsimys ja tuska on inhimillisesti katsottuna eriasteista mutta samalla kaikille yhteistä ja yleismaailmallista. Tätä yleisinhimillistä kärsimystä on kristikansa kautta aikojen pyrkinyt hoitamaan niin lähetystyön kuin kansainvälisen diakonian kautta.

Viime vuosikymmenten aikana on kristikunnassa saanut suurta suosiota ns. menestyksen tai kunnian teologia. Tässä ”teologiassa” on puhtaaksi viljeltynä yksipuolinen oppi siitä, että Jumalan siunaus ja voima ilmenee vain inhimillisenä menestyksenä, voittona ja kaikinpuolisena hyvinvointina. Siihen ei kuulu kärsimys, heikkous tai tappio. Mikäli siis jonkun elämässä esiintyy kärsimystä, heikkouksia, menetyksiä, epäonnistumisia, kipuja ja sairauksia, on tämä henkilö tuon opin mukaan menettänyt Jumalan suosion ja siunauksen.  Tällainen opetus tuntuu aluksi hyvältä, varsinkin niissä, jotka voivat lukea itsensä onnistuneiden joukkoon, mutta pitkässä juoksussa se johtaa vilpittömän kilvoittelijan epätoivoon ja tuskaan. Kukaan ei näet voi omalla kilvoituksellaan, yrittämisellään, vanhurskaudellaan yms. ansaita tai ostaa Jumalan siunauksia eikä myöskään takuuvarmasti turvata elämäänsä epämiellyttäviltä asioilta. Kun elämässä sitten ilmenee näitä epätoivottuja vieraita, ne nähdään pelkästään Jumalan rangaistuksina ja syytä etsitään aina ja johdonmukaisesti ihmisestä itsestään; hänen heikosta uskostaan tai jostakin synnistään.  Tämä teologia fokusoituu väittämään; jos olet hyvä, Jumala siunaa sinua kaikin mahdollisin tavoin, jos taas osoittaudut pahaksi, Jumala pidättää sinulta siunaukset eli menestyksen, onnen, hyvinvoinnin, vallan ja voiman. Sen mukaan ikävät asiat kohtaavat vain pahoja eli: ”Jos oot köyhä ja kippee niin on uskossa vikkaa.” Pelottava toteamus jos se olisi kokonansa totuus!

Tällainen opetus ei nosta eikä lohduta sitä, jota on kohdannut menetys, kärsimys, vaiva ja tuska ilman mitään todennettavaa omaa syytää. Ehkäpä Jumala on asettanut hänet kärsimyksen ja ahdistuksen kouluun omista hyvistä syistään ja osoittaa voimansa ja armonsa juuri heikkouden ja ahdistuksen keskellä. Tämä nykyajan suosittu ja menestyvä teologia ei ota huomioon yleistä ”kärsimyksen ongelmaa” eikä kutsumuskärsimystä. Se ei myöskään tunnista Jumalan voimaa heikkoudessa ja ahdistuksessa. Siinä on sen pahimmat erheet. Siksi se ei voi tarjoa lohdutusta eikä apua ahdistetulle ja vaivatulle kilvoittelijalle.

Mutta palatkaamme tekstimme ensisijaiseen teemaan; Jumalaton saa osakseen paljon tuskaa. Kun nyt keskitymme hetkeksi itse jumalattomuuteen, niin tämä on totta. Jumalattomuus tuo mukanaan aina tuskaa ja kirousta, kuuliaisuus Jumalalle tuo onnen ja siunauksen. Tätä suurta siunauksen ja kirouksen lakia, elämän lakia, Jumala on opettanut erityisesti omalle kansalleen ja sitä kautta koko ihmiskunnalle. ”Jos kuulet Herran, sinun Jumalasi ääntä ja pidät tarkoin kaikki hänen käskynsä, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, niin Herra, sinun Jumalasi, asettaa sinut korkeammaksi kaikkia kansoja maan päällä. ja kaikki nämä siunaukset tulevat sinun osaksesi ja savuttavat sinut, jos kuulet Herran, sinun Jumalasi ääntä” (5 Moos.28:1, lukija tekee hyvin, jos tutustuu koko asiakokonaisuuteen 5 Moos 28-30). Jo alusta lähtien Jumala painotti Israelin kansalle, että se voi kulkea joko siunauksen t tai kirouksen tietä. Siunauksen tie on hänen tahtonsa noudattaminen, kirouksen tie on hänen tahtonsa hylkääminen. Näin sekä kansallisesti että henkilökohtaisesti. Tämä on tullut todistetuksi sekä Israelin että muidenkin kansojen kohtaloissa kuin myös jokaisen yksilön elämässä. Suomen kansa on viime sodan seurauksena vuosikymmenet ymmärtänyt vapauden Jumalan lahjaksi ja kiittänyt häntä itsenäisyydestämme ja hyvinvoinnistamme. Rakentaessaan yhteiskunnallista elämää Jumalan hyville käskyille ja säädöksille, kansamme on saanut kokea siunausta ja menestystä. Jokainen yksilö on käsittänyt ja ymmärtänyt myös sen, että holtiton ja jumalaton elämä ei tuo siunausta. Tämä on yleinen siunauksen ja kirouksen laki, jonka alle jokainen kansakunta ja jokainen ihminen on sidottu, tahtoi tai ei.

Jumalattoman tuska ilmenee ja on koettavissa ensinnäkin sydämen ja omantunnon tasolla. Daavid puhui varmasti omasta katkerasta kokemuksestaan. Mitä muuta kuin suurta jumalattomuutta on antautua himon valtaan, jonka seurauksena oli aviorikos, ei toivottu lapsi ja suunniteltu murha, joka naamiotiin sodassa tapahtuneeksi sankarikuolemaksi. Tämä psalmi kertookin ensisijaisesti Daavidin kokemasta sisäisestä tuskasta, ahdistuksesta ja syyllisyydestä. Kaiken loiston ja kunnian keskellä Daavid joutui kokemaan sydämensä pimeyden ja omantunnon syyttävän tuskan.  Joku onkin todennut, että vaikka synti tuokin mukanaan onnettomuutta ja rangaistusta, se on jo itsessään kirous ja rangaistus. ”Jumalattomilla ei ole rauhaa, sanoo Herra” (Jes. 48:22). Jumalattomuus tuo aina mukanaan ja aiheuttaa aina eriasteista tuskaa. Kukaan jumalaton ei voi olla aidosti onnellinen ja vapaa ihminen.

Jumalattomuuden tuoma tuska tulee myös siitä, että synti rikkoo ja tuhoaa elämää, kauneutta ja pyhyyttä. Synnissä on mukana kuoleman valtojen voimat. Siksi jumalattoman elämän seurauksena jää meihin, ympäristöömme ja lähimmäisiimme arpia ja merkkejä. Synti turmelee aina jotakin. Joskus sen merkit ja seuraukset ovat ilmeiset, joskus ne ovat kätkössä mutta sittenkin aina vaikuttamassa. Vaikka inhimillisesti asiat näyttäisivät olevan hyvin, kuinka monen sisintä kalvavat menneisyyden muistot ja tulevaisuuden pelot. Vaikka joskus näyttää, että synneistä ja jumalattomuudesta ei tule tässä ajassa mainittavia seurauksia, ei kukaan välttyne ajatukselta, josko tuolla jossakin on Hän, jolle on kerran tehtävä tiliä. Elämä menneisyyden synnit tunnolla ja tulevaisuuden pelko hartioilla ei ole tämän maailman menestyksestä, loistosta ja kunniasta huolimatta silloin kovinkaan onnellista. Ainoa rauhan ja levon tuova lääke on syntien anteeksiantamus ja Jumalan parantavan armon työ synnin raatelemassa sydämessä.

Jumalattomalla elämällä voi hyvinkin nopeasti tuhota itsensä (ja myös lähimmäisensä). Ei liene yhtä tai kahta perhettä, joka ei olisi kokenut väkivallan. alkoholin, huumeiden ja rikoskierteen kurimuksen. Tuska on todellinen ja se ulottuu usein itseään laajemmallekin, tuhoten ja vaurioittaen aviopuolisoita, lapsia ja muuta lähipiiriä. Esimerkkejä jumalattomuudesta ei meidän tarvinne esittää enempää. Kaikki me tiedämme tarpeeksi ja olemme riittävästi kokeneet, että tiedämme, mistä on kysymys- Synti on todella kirous jo itsessään ja tuo kirouksen elämään.

Kauhistuttavin jumalattomuudesta koituva tuska on kuitenkin lopussa, ikuinen ero Jumalasta. Siksi Jeesuksen varoitus, kehotus ja kutsu on otettava vakavasti: ”Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen (Matt.7:13).

Se, armo, joka Jumalaan turvaavia ympäröi, on vastavoima synnin kurimukselle. Se oli juuri Jumalan hämmästyttävän armon kokeminen, joka nosti Daavidin uuteen elämään ja laulamaan kiitosta ja ylistystä armahtavalle ja pelastavalle Jumalalle Daavid oli saanut armon palata synnin tieltä takaisin Jumalan armon yhteyteen.  Se on tämän psalmin suuri aihe ja keskeinen teema. Ei siis ihme, että psalmimme alkaa autuaaksi julistuksella, jatkuu kuvauksella synnin aiheuttamasta tuskasta ja todistuksella Jumalan anteeksiantamuksesta ja päättyy ylistykseen: ”Iloitkaa ja riemuitkaa Herrasta, te vanhurskaat! Kohottakaa riemuhuuto, te oikeamieliset!”

”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon”, lupaa Jeesus (Joh. 14:27). Huomatkaamme, että niistä opetuslapsista, jotka nämä sanat ensi kertaa kuulivat, kuoli luonnollisen kuoleman vain yksi. Lopuista yksi teki itsemurhan ja muut kärsivät julman marttyyrikuoleman uskonsa tähden. Jäljelle jäänyt apostoli Johannes, joutui hänkin vainon kohteeksi Uskonsa tähden vangittuna ja eristettynä hän sai vastaanottaa Jumalan viimeisen ilmoituksen ihmiskunnalle, Ilmestyskirjan. Inhimillisesti katsoen opetuslapset tai apostolit eivät siis saaneet kokea suurtakaan menestystä, jota muut olisivat kadehtineet ja joiden elämänkaari olisi ollut kiistaton todistus ja houkutteleva mainos Jumalan siunauksista tämän maailman arvojen mukaan ajateltuna. Päinvastoin, hehän menettivät kaiken. Jumalan ilmoituksen valossa he kuitenkin voittivat kaiken ja heidän elämänsä oli sen syvimmässä merkityksessä siunattu elämä. Olivathan he saaneet tuntea Jeesuksen aivan ainutlaatuisella tavalla ja oppineet ymmärtämään hänen äärettömän rakkautensa ja laupeutensa kuin myös hänen kirkkautensa ja kaikkivaltiutensa. Jeesus antoi ja antaa aina enemmän kuin tämä syntinen ja langennut maailma voi antaa.

Vanhurskaan ensisijainen ja joskus tässä maailmassa ainoa ja viimeinen siunaus on Jumalan yhteys ja Jumalan pelastava ja synnit anteeksiantava armo. Jumalan omana oleminen on ihmisen suurin siunaus. Miljoonat ihmiset ovat joutuneet maksamaan vanhurskaudestaan eli uskostaan kallista hintaa roviolla, kidutuskammioissa, vankiloissa, pakkotyöleireillä, hyljättyinä, karkotettuina ja lähimmistään erotettuina. Kuitenkin he ovat pitäytyneet uskossaan ja kokeneet kaikessa tuskassaan olevansa ympäröidyt Jumalan armolla.

Tämä on se siunaus, joka katsoo yli ja läpi tämän ajallisen maailman ja sen tarjoamia onnen sirpaleita. Se katsoo Jumalaan ja iankaikkisuuteen. Kaikesta huolimatta se turvaa aina Jumalaan eikä suostu kumartamaan tämän maailman jumalia eikä tämän maailman haihtuvia virvatulia. Sen arvot ja tavoitteet ovat toisessa maailmassa. ”Tämä hetkinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden. Emmekä me kiinnitä katsettamme näkyvään vaan näkymättömään, sillä näkyvä kestää vain aikansa mutta näkymätön ikuisesti ” (2 Kor.4:17-18).

Jumalan armo vapauttaa meidät. ”Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon…Olette päässeet vapaiksi synnin orjuudesta ja palvelette nyt vanhurskautta…Mutta kun nyt olette päässeet vapaiksi synnistä ja tulleet Jumalan palvelijoiksi, te korjaatte satona pyhityksen ja saatte lopuksi ikuisen elämän” (Room. 6:16,18, 22 ks. 15-23). Tässä on Jumalan lapsen siunattu elämä, vapaus synnistä ja sen syyllisyydestä, jonka johdosta seuraa Jumalan palveleminen. Vaikka se saattaa viedä hurskaalta joitakin ajallisia menestyksiä ja nautintoja, sen onni on kuitenkin pyhässä elämässä ja Jumalan palvelemisessa ja sen autuus on iankaikkinen elämä.

Jumalan armo ympäröi hänen hurskaansa joka puolelta. Tapahtuipa Jumalan lapselle mitä hyvänsä se tulee aina Jumalan armon läpi eikä Jumalan armo poistu koskaan hänen elämästään. Jumalan lapsi tietää ja kokee, että Jumala on Isä, Jumala on lähellä ja hänen puoleensa voi aina kääntyä. Hän tietää, mistä tulee apu, turva ja lohdutus. Jumalattomalla ei ole tätä siunausta. Mutta hänkin saa sen osakseen kääntyessään Jumalan puoleen. Ja onhan se niinkin, että jumalattomuuden tuskat ajavat usein ihmisen etsimään rauhaa, lepoa, anteeksiantamusta ja uutta elämää sieltä, mistä sen voi löytää. Jumalan armokutsu on vielä kaikille voimassa, hyville ja pahoille, niin hurskaille kuin jumalattomillekin. Kaikki me tarvitsemme tätä armoa.

Monin tavoin Jumalan armo, hyvyys ja siunaus on siis jokaisen Jumalan oman elämässä läsnä ja ympärillä. Ihmeellistä apua, ihmeellistä lohdutusta, ihmeellistä voimaa, ihmeellistä varjelusta, ihmeellisiä rukousvastauksia, ihmeellistä siunausta, ihmeellistä johdatusta, ihmeellistä, sanoin kuvaamatonta onnea, saa Jumalan lapsi elämän vaelluksellaan kokea. Vaikka elämässä olisikin joskus kärsimystä, ahdistusta, pettymyksiä ja heikkouksia, niin Kristuksen armossa on Jumalan lapselle kyllin, täysin riittävästi ( 2 Kor.12:9).                                


Lauri Lehtinen