Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kuvaan ilmestyy valkoinen tausta. Taustaäänenä alkaa soida klassista musiikkia.
Valkoisesta taustasta ilmestyy esille musta teksti "Sastamalan seurakunta" ja seurakunnan logo, jossa kaksi valkoista, kaarevaa viivaa piirtää neliskulmaiselle, punaiselle pohjalle kalaa muistuttavan muodon. Hetken näkyvissä oltuaan kuva häivyttyy takaisin valkoiseen taustaan ja tilalle ilmestyy musta teksti: "Ilmakuvaa Kiikoisten kirkolta".
Hetken päästä teksti häivyttyy valkoiseen taustaan ja tausta häivyttyy kuvausdronella kuvattuun videoon, jossa avautuu laaja yleisnäkymä Kiikoisten kirkosta ja sen ympäristöstä: Asvaltoitu autotie, rakennuksia, taaempana järvi. Kirkko on tien vieressä hautausmaa-alueen ympäröimänä. Kamera kääntyy vasemmalle, jolloin kuvaan tulee esille Kiikoisten seurakuntatalo, kirkkotupa ja niiden piha- ja pysäköintialueet. Käännöksen jälkeen drone pysähtyy hetkeksi ja peruuttaa, näyttäen laajempaa yleiskuvaa kirkon, kirkkotuvan ja seurakuntatalon alueista ja ympäristöistä.
Tämän jälkeen kuva häivyttyy toiseen näkymään hautuumaa-alueen järvenpuoleiselle laidalle, josta drone lentää hautuumaan yli kohti kirkkoa. Taaempana näkyy metsäalueita ja peltoaukeita. Lähestymislennon aikana drone väistää hieman oikealle ja kirkon kohdille tullessaan kääntää kameraa kohti kirkon harjakattoa, lopulta pysähtyen kirkon kohdalle, josta video häivyttyy takaisin valkoiseen taustaan ja ruudulle ilmestyy musta teksti: "Drone: DJI Phantom 4. Kuvaaja: Lasse Hautala. Editoija: Hannu Grén."
Lopuksi teksti häivyttyy takaisin valkoiseen taustaan, valkoinen tausta häivyttyy mustaksi taustaksi ja taustalla soiva musiikki häivyttyy hiljaisuuteen.
Tekstitys: Hannu Grén
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä