MIETTEITÄ EFESOLAISKIRJEESTÄ
Kristukseen tekin nyt uskotte kuultuanne totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin. Häneen uskoessanne te myös olette saaneet luvatun Pyhän Hengen sinetiksenne. Se on meidän perintömme vakuutena, joka takaa meille lunastuksen, Jumalan kirkkauden ylistykseksi Ef.1:13-14
USKON SYNTYMINEN
Näissä jakeissa Paavali kääntyy suoraan kirjeensä lukijoiden puoleen ja viittaa heidän kokemukseensa. Loihdittuaan lukijoidensa silmien eteen Jumalan iankaikkisten armopäätösten siunaukset, jotka Jeesukseen uskovaisilla ovat, hän nyt tahtoo vahvistaa ja vakuuttaa heidän uskoaan. Toisin sanoen Paavali tahtoo saada lukijansa uskon ja pelastuksen varmuuteen. Jos he kerran ovat tulleet Jeesukseen uskovaisiksi, niin kaikki nämä taivaalliset siunauksetkin ovat silloin heidän, ja he saavat niistä nauttia kaikella uskon varmuudella. Todistuksena tästä on Pyhä Henki, joka uskovan sydämessä on vakuutena Jumalan lapseudesta ja Taivaan perillisyydestä.
Usko syntyy evankeliumin kuulemisesta. Tätä pelastuksen evankeliumia, pelastuksen ilosanomaa, hyvää uutista, ei kukaan ihminen ole keksinyt vaan Jumala on sen ilmoittanut. Tätä Jumalan antamaa ilmoitusta on kuulutettu sekä julkisesti että yksityisesti. Ja aina siellä, missä se on kuultu ja vastaanotettu on pelastus koittanut siihen uskovalle. Samalla Pyhä Henki on luonut hänet uudeksi ihmiseksi ja kaikki Kristuksessa olevat taivaalliset siunaukset ovat hänen osanaan siitä hetkestä eteenpäin.
Voimme antaa hetken mielikuvituksemme lentää ja kuvitella, mitä saattoi tapahtua, kun aikoinaan tämä efesolaiskirjeen nimeä kantava kirje saapui Efeson seurakunnan paimenelle. Sana levisi, että Paavalilta on tullut seurakunnalle tervehdys. Kirje luettaisiin seuraavana Herran päivänä pienyrittäjäpariskunnan Akylaan ja Priskan, seurakunnan tukipylväiden, kodissa kokoontuvassa seurakunnan kokouksessa. Tuon päivän koittaessa kokoon tullut joukko odotti innokkaasti kuullakseen Paavalin lähettämän tervehdyksen. Olihan Paavali aikoinaan ollut heidän parissaan peräti kolme vuotta. Lepattavien soihtujen valossa Priska avasi kädessään pitämänsä papyrus lehdille kirjoitetun vihkosen ja alkoi lukea. Näin kuultiin ensi kertaa Efesolaiskirjeen kuolemattomat sanat: ”Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, tervehtii Efesoksessa asuvia, Kristukseen Jeesukseen uskovia pyhiä…”
Samalla kun Paavali avaa lukijoilleen huikaisevia näkymiä Jumalan armon avaruuksista, hän asettaa jokaisen kuulijansa/lukijansa vakavan kysymyksen ja syvällisen itsetutkiskelun äärelle; Olenko minä tässä mainittu Jeesukseen uskova ja pyhä? Uskonko minä tämän kuullun sanoman? Onko minulla Pyhä Henki? Olenko minä kerran iankaikkisesti lunastettujen joukossa kaikkien muiden taivaan perijöiden kanssa?
Paavali opettaa vastaansanomattomasti, että hänen julistamansa evankeliumi on Jumalallinen totuuden sana. Näin ollen kaikki sen korvaavat, sen muunnelmat, sen pois jätöt tai lisäykset, osittaisten ”valittujen palojen” poiminen, sen kokonainen tai osittainen hylkääminen, on tavalla tai toisella pois poikkeamista Jumalan antamasta totuudesta. Ei ole kuin yksi totuuden sana, Jumalan sana, jonka pääsanoma on pelastuksen evankeliumi. Siksi kristillinen kirkko kaikkialla maailmassa pitää horjumatta kiinni siitä totuudesta, että sekä uskon että opin ylin auktoriteetti on yksin ja ainoastaan Raamattu. Tästä poikkeaminen on aina askel pois totuudesta.
Se evankeliumi, josta Paavali kirjoittaa ja jota hän opetti ja julisti, on tarkasti määriteltävissä. Se ei perustu tunteisiin tai mieltymyksiin, vaan Jumalan ilmoitukseen ja Jumalan pelastustekoihin historiassamme, ajassa ja paikassa. Roomalaisille Paavali kirjoitti: ”Jumalalle kiitos, te jotka olitte synnin orjia, olette nyt tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opetukselle, jonka ohjattavaksi teidät on uskottu” (Room.6:17). Ed. käännöksemme käyttää voimakkaampaa kieltä puhuessaan ”opin muodosta”, RK ”opetuksen muodosta”. Kautta kristillisen kirkon historian on Perkele yrittänyt joko kokonaan kieltää sen tai vääristää tämän opin tai opetuksen. Siksi kristillisessä kirkossa on Raamatun pohjalta luotu avuksi opin tiivistelmät eli uskontunnustukset. Niissä on ytimekkäästi määritelty kristinuskon ns. luovuttamattomat totuudet. Näin ne ovat ikään kuin kristillisen uskon peruspilareita, joiden totuuksien varassa koko kristillisyys seisoo. Jokaisessa luterilaisessa pääjumalanpalveluksessa seurakunta tunnustaa useimmiten ns. apostolisen uskontunnustuksen, jossa siis tiivistetysti mutta samalla nerokkaan ytimekkäästi ilmaistaan kristillisen opin muoto. Oikea apostolinen oppi pelastuksesta synnyttää oikean pelastavan uskon. Oikea usko synnyttää puolestaan oikean elämän.
Uskon syntyminen on suuri ihme ja suuri salaisuus. Kaksi ihmistä kuulee saman sanoman, toinen ottaa sen vastaa, toinen puolestaan jää ”jääkylmäksi”. Uskon salaisuus jää itse kunkin ja Jumalan väliseksi salaisuudeksi. Toisen puolesta sitä ei voi synnyttää eikä uskoa. Voimme vain, jos olemme Jumalan lapsia, jakaa evankeliumia tavalla tai toisella, sanojen, tekojen ja elämänvaelluksen kautta ja rukoilla, että muillekin kirkastuisi se, mikä meille on kirkastettu. On suuri salaisuus ja suuri armo, jos voin todistaa omakohtaisesti: ”Kristukseen minäkin nyt uskon kuultuani totuuden sanan, pelastukseni evankeliumin. Nyt Häneen uskoessani olen saanut Pyhä Hengen. Hän on sinettinä ja vakuutena siitä, että kerran minut, joka jo nyt olen lunastettu, lunastetaan lopullisesti. Kaikki tämä on Jumalan tekoa ja on tapahtunut ja tapahtuu Jumalan kirkkauden ylistykseksi.”
Lauri Lehtinen