PAIMENEN SEURASSA

Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Hän virvoittaa minun sieluni Ps.23:2-3

Uusi päivä on koittanut suuressa yhteisessä lammastarhassa. Varhaisen aamun koettaessa on aika nousta uuteen päivään ja matkata uusille laitumille. Paimenet kutsuvat lampaitaan. Jokainen lammas tuntee oman paimenensa äänen ja kerääntyy hänen ympärilleen. Näin lauman kokoaminen on yksinkertaista ja matka laitumille voi alkaa.  Joskus matka voi olla pitkä ja paikoin vaivalloinen. Vuoripolut voivat olla jyrkkiä ja vaarallisia puhumattakaan ympärillä vaanivista pedoista, joille yksinäinen tai loukkaantunut lammas on helppo saalis.

Jumalan lapsenkaan elämä ei ole pelkää huvimatkailua, huoletonta lepoa tai leppoisaa oleilua ilman työtä ja vaivaa, huolta ja tuskaa, valoa ja varjoa. Kristityn elämän on matka, joskus sangen vaivalloinenkin. Sitä tehdään säässä kuin säässä ja aika ajoin jopa monien uhkaavien vaarojen ympäröimänä.

Lampaan lohdutus, toivo ja turva on siinä, että se voi kaikessa täysin luottaa paimeneensa. On näet eri asia hapuilla kohti laidunta yksin tai pahan paimenen johdossa kuin kulkea sinne Hyvän Paimenen seurassa ja tämän äänen johdattamana. Yksin lammas ei löydä laidunta, yksin se ei löydä kotiin ja yksin se ei voi puolustautua uhkaavassa vaarassa.

Psalmimme lammas todistaakin uskon varmuudella ja syvällä luottamuksella Paimenensa hyvästä hoidosta ja turvasta ympäri vuorokauden, se ei luota itseensä vaan todistaa siitä, miten juuri paimen vie, miten paimen johtaa ja miten paimen virvoittaa. Paimenen varassa tehdään matkaa. Yksin ei lammas selviytyisi. Ilman osaavaa ja turvallista paimenta se oli auttamattomasti tuhoon tuomittu.

Kristityn elämä saattaa näyttää ulkopuoliselta sangen ristiriitaiselta. Jumalan lapset todistavat Hyvästä Paimenesta ja siitä ilosta, levosta, onnesta -autuudesta ja yltäkylläisyydestä, joka heillä on Paimenensa seurassa ja Herran laumassa. Kuitenkaan heidän elämänsä ei aina ole tämän maailman mittapuun mukaisesti alituista onnea ja autuutta. Kristittyäkään ei aina säästetä tämän inhimillisen elämän tuskalta ja ahdistukselta – päinvastoin. Jumalan lapsena oleminen saattaa tuoda mukanaan inhimillisen elämän vaivojen lisäksi ylimääräistä kärsimystä juuri uskonsa tähden. On arvioitu, että juuri tälläkin hetkellä n.  245 miljoonaa Jumalan lammasta kärsii vakavasta vainosta eri puolilla maailmaa. Luku on suurempi kuin koskaan aiemmin.

Todettakoon myös se, että Hyvän Paimenen johdossa saadaan kyllä kokea ihmeellistä Jumalan huolenpitoa, yliluonnollista johdatusta ja apua, rukousvastauksia ja vaaroista varjeltumista. Elämä Jeesuksen seurassa antaa sanoinkuvaamattoman perusturvan ja sielunrauhan. Lisäksi Hyvän Paimenen ääntä seuratessa tulemme varjelluiksi ja pelastetuiksi synnin orjuudesta ja sielunvihollisen vallasta.

Mutta aina ei päivä paista eikä aina näytä siltä, että hyvä paimen johtaisi lammastaan kaikkeen inhimilliseen ja ihmiskunnan tavoittelemaan ”hyvään”. Elämän synkät puolet saattavat johtaa kysymykseen, missä on paimeneni? Tällaiseen epäilyyn ja kriisiin on varmasti jokainen hurskas kristitty joskus joutunut. Vastoinkäymiset, menetykset, ahdistukset, kiusaukset, epäilykset, lankeemukset, vihollisen hyökkäykset, vainot, sairaudet, monenlaiset kärsimykset ja sielun pimeä yö, nostavat esiin tuskaisia kysymyksiä Jumalan rakkaudesta ja Hyvän Paimenen johdatuksesta.  Lukekaamme vain muutamia muitakin Daavidin psalmeja, niin huomaamme varsin pian, että hänkin joutui usein valittamaan Jumalan näennäistä poissaoloa ja kuuroutta. Tällaista tuskaisaa ahdistusta ja epäilyä kuvaa oppi-isämme Luther osuvasti omassa Ps.23:n selityksessään: ”Mutta jos annat tämän äänen turhaan kaikua, ja seuraat mitä silmäsi pyytää ja vanha Adam tuntee, niin kadotat sinä uskon ja luottamuksen, joka sinulla lampaana, häneen, paimeneesi olla pitää. Jos sinulle nyt tulee milloin mikäkin ajatus, ettet voi saada olla rauhassa, vaan väität itseksesi ja sanot: jos Herra on minun paimeneni, minkätähden hän sitten sallii maailman ilman kaikkea omaa syytäni niin hirmuisesti minua vaivata ja vainota? Minä oleskelen susien keskellä, enkä ainoatakaan silmänräpäystä ole varma hengestäni, vaan en näe mitään paimenta, joka tahtoisi minua suojella. Niin myöskin; minkätähden sallii hän perkeleen tehdä minulle niin paljon pahaa kaikenlaisella peljätyksellä ja kauhulla? Paitsi tätä tunnen minä itseni olevan taitamattoman, heikon, kärsimättömän; vielä rasitetun monilla synneillä, en tunne mitään varmuutta, vaan ainoastaan epäilystä, ei mitään lohdutusta, vaan ainoastaan Jumalan vihan pelkoa ja vavistusta. Milloinka hän vihdoin alkanee näyttää minulle olevansa minun paimeneni?” Jatkossa Luther opettaa, miten hyvän Paimenen kaitsentaa ei tulekaan mitata tämän maailman mittapuun mukaan. ”Juuri näin pitää ja täytyy käydä: joka tahtoo olla Herransa lammas, hän ei saa olla susilta rauhassa. Käyköön minulle, niin kuin rakas Jumalani tahtoo; heittäkööt ja paistakoot minut, niin on kuitenkin lohdutukseni, että paimeneni on henkensä heittänyt edestäni.”

Onkin näet niin, että Jumalan lammas viedään hengen laitumille. Siellä hän saa syödä salattua mannaa, taivaan leipää ja juoda siitä virvoittavasta Pyhän Hengen lähteestä, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään. Sielun lepo ja virvoitus on Vapahtajan yhteys. Näillä laitumilla hengitetään toisen maailman ilmaa ja kuullaan toisen maailman ääntä. Näin se, mikä maailman silmissä näyttää heikolta, onkin Jumalan lampaalle ihmeellistä voimaa. Se, mikä näyttää tappiolta, on Jumalan lapselle voitto. Se, mikä tuntuu alhaiselta ja halveksittavalta, onkin Jumalan lapsen kunnia ja kirkkaus. Jumalan lapsi näkee, mitä muut eivät näe; pelastuksen ihanuuden ja taivaan kirkkauden. Siksi Jumalan lapsi veisaa niin hyvänä kuin pahana päivänä virren sanoin: ”Jääköön tyhjä riemu ajan, Hänessä on iloa, ihmeellistä lepoa” (VK 312:3).

Jumalan lapsen elämää ja kristillistä vaellusta voidaan oikein ymmärtää vasta lopusta käsin. Lopullinen lepo ja laidun odottaa meitä vasta kun väsynyt matkamies saa laskea sauvansa ja kuulla ihanat tervetulosanat: ”Tule Herrasi iloon!” Kaikki ajallinen ja hengellinen hyvyys on vain esimakua ja ensihedelmää tulevasta iankaikkisesta ilosta ja levosta.  Ken siis tahtoo autuaan lopun, mikään matkan vaiva ei saa häntä luovuttamaan. Kristitty tietää, että Hyvä Paimen on kaikessa läsnä. Matkaa ei tehdä yksin eikä omin voimin. Vaikeissa tilanteissa Hyvä Paimen kantaa heikkoja olallaan, yhtäkään Hän ei jätä matkalle. Meille tavallisille Herran tien taapertajille on tässä psalmissa annettu varma todistus Hyvän Paimenen uskollisuudesta. Lisäksi saamme kuulla uskomme vahvistukseksi ja suureksi lohdutukseksi Hyvän Paimenen lupauksen: ”Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta. Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä isäni kädestä. Minä ja isäni olemme yhtä” (Joh.10: 27-30). Emmekö siis seuraisi tällaista paimenta loppuun asti. Hän vie meidät täältä turmeluksen maasta Taivaan valtakuntaan.


Lauri Lehtinen