KÄRSIVÄN AHDISTUS JA TOIVO

Kansat pelkäävät Herran nimeä, maan kuninkaat kumartavat häntä, kun Herra jälleen rakentaa Siionin ja ilmestyy kunniassaan. Hän katsoo sorrettujen puoleen, ei torju heidän rukoustaan. Tämä on kirjoitettu tulevalle polvelle, jotta uudeksi luotu kansa ylistäisi Herraa.  Ps.102:16-19

Psalmi alkaa johdannolla: ”Nääntyneen ja onnettoman rukous, kun hän avaa sydämensä Herralle” (j.1). Nääntynyt ja onneton rukoilija purkaa sitten ahdistustaan ja tuskaansa Jumalalle. Tuo ahdistus ja tuska ilmenee myös fyysisesti: ”Päiväni haihtuvat kuin savu, tuska polttaa luitani kuin tuli. Sisimpäni on kuin kulottunut ruoho. Enää en muista syödäkään, huokailen vain, olen pelkkää luuta ja nahkaa. Minä valvon yöni, olen yksin kuin katolla kyyhöttävä lintu. Viholliseni pilkkaavat minua päivät pitkät, kirotessaan vihamiehiään he käyttävät minun nimeäni. Minä syön leipänäni tuhkaa, kyyneleet maustavat juomani.”  Kaikesta tästä kuultaa syvä ahdistus ja epätoivoinen kärsimys. Nääntynyt ja onneton rukoilijamme kokee, että kyseessä on mukana myös Jumalan kuritusta ja rangaistusta: ”Vihasi vimmassa sinä paiskasit minut maahan” (j.11).  Kaiken keskellä hän kuitenkin kääntyy Jumalan puoleen. Se on hänen ainoa tukensa ja toivonsa.

Purkaessaan omaa tuskaansa psalmimme kirjoittajasta tulee samalla profeetallinen hahmo, jonka oma kärsimys kuvaa ja heijastaa Israelin (Siionin) kärsimystä. Samalla hän näkee kauas eteenpäin siihen aikaan, jolloin Siionin kärsimys ja ahdistus loppuu. Näin tämä psalmi laajenee Messias – psalmiksi, joka kuvaa Herran ilmestymistä kirkkaudessa ja Messiaan valtakunnan perustamista. Silloin ”Siionissa kuulutetaan Herran nimeä, Jerusalem kaikuu hänen kiitostaan, kun kansat kokoontuvat yhteen, kun valtakunnat tulevat palvelemaan Herraa” (j.22-23).

Israelin kansaa on aikojen saatossa kohdannut lukemattomat kärsimykset ja onnettomuudet. On suoranainen ihme, että se on säilyttänyt identiteettinsä ja että se ylipäätään on edes tänä päivänä olemassa. Ajatelkaamme vain sen kohtaloa Egyptin orjuudessa, pakkosiirtolaisuutta Assyrian ja Babylonian maailmanvaltojen toimesta, Jerusalemin hävitystä v. 70 j.Kr. ja kansan hajauttamista kaikkeen maailmaan, keskiajan juutalaisvainoja, venäjän pognormeja ja Natsi-Saksan holokaustia.  Kaikista näistä huolimatta Israel on aina palannut takaisin kotimaahansa ja aina se kaipuu on ollut Jerusalem. On siis todella Jumalan ihme, että kaiken tämän läpi käytyään yksi kansa palaa isiensä maalle ja perustaa vapaan ja itsenäisen valtion (jota kylläkin heti yritettiin pyyhkiä pois maailmankartalta ja monta kertaa sen jälkeenkin).

Psalmimme runoilija näkee profeetallisesti tulevien sukupolvien aikana tapahtuvan Siionin uudelleen rakentamisen ja kansan elpymisen. Tätä ei silloin saa aikaan Israelin oma voima eikä sen ponnistukset vaan Herran ilmestyminen kirkkaudessa. Silloin käydään globaalia oikeutta Herran edessä ja kaikki kansat tunnustavat Herran kunnian. 

Kristikansa on kautta aikojen nähnyt tässä profeetallisen kuvan tuhatvuotisen valtakunnan perustamisesta. Silloin Herra hallitsee Jerusalemissa ja on todellinen rauhan ja sekä ihmiskunnan että ihmisen tuhoaman luonnon uudistumisen aika. Mutta ennen tuota niin Israel kuin monet muutkin kansat ja valtiot, yhtä lailla kristityt kuin ei-kristityt joutuvat kohtaamaan suuria ahdistuksia. Profeetta Sakarjan kirjassa kuvataan tuota aikaa Israelin näkökulmasta. Israel on silloin suuressa hädässä ja ahdingossa kuten oli psalmimme runoilijankin omassa elämässään. Silloin se kääntyy ja katsoo Häneen, jonka ovat lävistäneet. Kaikkensa menettäneille ja tuhon partaan ajetulle Siionille koittaa silloin apu Taivaasta, Herra ilmestyy kirkkaudessaan (Sak.13-15).

Näin olemme yhden vaivatun sielun henkilökohtaisista ahdistuksista ja Jumalan ahjon alla kipuilevan kilvoittelijan tuskasta luoneet katsauksen juutalaisen kansan kipuun ja tuskaan ja päätyneet Herran kirkkauden ilmestymiseen. Psalmimme kirjoittajalle se on Siionin toivo mutta se on myös kaikkien kristittyjen toivo ja odotuksen kohde. Tuo päivä tulee.

Mitä siis tämä psalmi voisi puhua meille juuri nyt?

Ensinnäkin se lohduttaa ja antaa toivoa jokaiselle ahdistukseen ja tuskaan joutuneelle Jumalan lapselle. Jumala katsoo sorrettujen puoleen eikä torju heidän rukoustaan. Vaikka kärsimys ja tuska olisikin itse aiheutettua ja Jumalan kurituksen ansaitsemaa, silloinkin on vielä yksi tie jätetty onnettoman kulkea ja yksi avoin ovi onnettoman astua sisään: rukouksen tie.

Toiseksi tämäkin psalmi kertoo meille, että Jumala on uskollinen sanalleen, lupauksilleen ja liitolleen silloinkin kun me osoittaudumme uskottomiksi. Kaikesta huolimatta Israel on Jumalan kansa, jolle kuuluvat monet Jumalan maailmanhistorian kulkuun kuuluvat lupaukset ja siunaukset. Jumala pitää omasta puolestaan sanastaan kiinni. Yhtä lailla hän pitää lupauksensa seurakunnalleen ja omille hengellisille lapsilleen.

Kolmanneksi ei Israel eikä matkaa tekevä kärsivä Herran seurakunta ole Jumalan unohtama: ”Herra katsoo pyhästä korkeudestaan, tähyää taivaasta maan päälle. Hän kuulee vankien vaikerruksen, hän vapauttaa kuoleman omat” (s.20-21). Ahdistuksen läpi kulkeva Jumalan kansa ei ole Jumalan hylkäämä eikä hänen apunsa, siunauksensa ja lohdutuksensa ulottumattomissa. Silloinkin kun näyttää ja tuntuu, että asiat eivät ole Jumalan käsissä, ne sittenkin ja juuri silloin ovatkin. Syntiselle lihalle tämä on vaikea läksy opittavaksi mutta näin Jumalan sana opettaa ja näin sekä juutalaisen kansan että kristikunnan historia todistaa. Tämän todenperäisyydestä voi kysyä vaikkapa tämän päivän marttyyrikirkolta.

Neljänneksi; kansojen suhtautuminen Israeliin on sidottu niiden saamaan siunaukseen. Israel Jumalan omaisuuskansana on osa Jumalan suurta koko maailmaa koskevaa pelastushistoriaa ja pelastussuunnitelmaa. Sotiessaan Israelia vastaan soditaan Jumalan suunnitelmia vastaan ja syvimmältään siis itse Jumalaa vastaan.  Historiassa jatkuvasti esiintyvää antisemitismiä, Israel-vihaa tai Israel-vastaisuutta ei voine selittää millään muulla kuin hengellisellä syyllä. Jumalaa ja hänen suunnitelmiaan vastustava henki on tämän kaiken takana. Israelin tuhoaminen vaikuttaisi näet ns. lopunaikojen tapahtumien kulkuun ja lopputulokseen. Siksi sekä Israel että kristikunta saavat kokea inhimillisesti selittämätöntä vihaa ja vainoa. Tämän johdosta niin kansojen kuin yksityistenkin tulisi siunata Israelia: ”Minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille” (1 Ms.12:3).

”MUTTA SINÄ OLET IÄTI SAMA, SINUN VUOTESI EIVÄT LOPU”   Ps.102:28

Lauri Lehtinen