Kiikan kirkko

Kiikanojantie 8, 38300 Sastamala
Avoinna sopimuksen mukaan. Kesäaikaan 1.6.-15.8. avoinna ma-pe klo 9-15, jolloin kirkkoon voi tutustua omatoimisesti.
Puinen ristikirkko, Kiikan kolmas, rakennettiin Tukholman intendenttikonttorissa laadittujen piirustusten mukaan ruoveteläisen Mats Åkergrenin johdolla 1807.
Ulkoasu muuttui perusteellisesti remontissa 1884. Länsipäätyyn nousi uusgoottilainen kellotorni, vanha tapuli purettiin ja sen alaosasta tehtiin ruumishuone hautausmaalle. Sittemmin torneja on muokattu uuteen järjestykseen, purettu, korotettu ja vaihdettu tyyliä.
Helsingin olympiavuonna 1952 saatiin yksi iso peruskorjaus päätökseen, sisustus uusittiin täysin arkkitehti Bertel Strömmerin suunnitelmien mukaan ja päätorni sai nykyisen muotonsa.
Myös rakennuksen väri on vaihtunut. Ensin se oli punainen, sitten lähes sata vuotta keltainen tai harmaa, vuodesta 1977 lähtien uudestaan punainen.
Aleksanda Såltinin 1884 maalaama alttaritaulu esittää Kristuksen kirkastumista.
Tyrvään Pyhän Olavin lisäksi Kiikan kirkossa katseen vangitsevat lehtereitä kiertävät maalaukset. Carl Fredrik Blom maalasi 1819 lehterikaiteisiin 36 Raamatun henkilöä. Laskutoimitus paljastaa mielenkiintoisen yksityiskohdan: tasan puolet henkilöistä on naisia.
Teksti: Pirjo Silveri
Sijainti kartalla
Tapahtumat
Kiikanojantie 8, 38300 Sastamala
Messu
Klo 10 messuKiikanojantie 8, 38300 Sastamala
Messu
Klo 13 messu ja kirkkokahvi.Kiikanojantie 8, 38300 Sastamala
Muutama hetki pastori Swartboolin kanssa
Messun jälkeen kirkkokahvi ja muutama hetki pastori Swartboolin kanssa.Kiikanojantie 8, 38300 Sastamala
Kenttähartaus
Klo 10 kenttähartaus sankarihauta-alueella. Seppeltenlasku.Kiikanojantie 8, 38300 Sastamala
Majatalo
Majatalon iltapäiväKiikanojantie 8, 38300 Sastamala
Pyhäaamun ehtoollishartaus
Klo 10 pyhäaamun ehtoollishartaus kirkossa, pastori Heikki Mäkelä.Kiikanojantie 8, 38300 Sastamala
Messu
Klo 13 messu.Kiikanojantie 8, 38300 Sastamala