KAIPAUS HERRAN TEMPPELIIN

Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi, Herra Sebaot! Minun sydämeni nääntyy kaipauksesta, kun se ikävöi Herran temppelin esipihoille. Minun sieluni ja ruumiini kohottaa riemuhuudon, kun tulen elävän Jumalan eteen. Herra Sebaot, minun kuninkaani ja Jumalani! Sinun alttarisi luota on varpunenkin löytänyt kodin, pääskynen pesäpaikan, jossa se kasvattaa poikasensa. Miten onnellisia ovatkaan ne, jotka saavat asua sinun huoneessasi! He ylistävät sinua alati. (Ps. 84:1-5)

Vanhaan suomalaiseen maatalousmaisemaan kuului erottamattomasti pihapiirin päällä kirmaavat pääskyset ja iloinen viserrys niiden levähtäessä sähkölangalla tai aitan katolla. Pesän ne rakensivat navettaan, jossa niille riitti yllin kyllin kärpäsiä ja muita ötököitä. Virossa pääskystä kutsutaankin ”savupääsykäiseksi”, koska navetassa usein suitsutettiin savua karkottamaan karjalle kiusallisia hyönteisiä. Psalmimme pääsky ja varpunen olivat tehneet pesänsä Herran temppelin rakenteisiin.

Kuningas Salomon rakentama Jerusalemin temppeli oli kuulu kauneudestaan. Sitä tultiin kaukaakin katsomaan. Vanhan liiton aikaisille hurskaille israelilaisille temppelin todellinen ihanuus piili kuitenkin sen sisällössä. Temppeli oli Israelin Jumalan, Herra Sebaotin asuinpaikka. Se oli paikka, jossa Jumala ilmestyi ja jossa Hänet voitiin kohdata.

Israelissa oli tapana, että kolme kertaa vuodessa kokoonnuttiin Jerusalemiin suurille uskonnollisille juhlille; pääsiäiseksi, helluntaiksi ja lehtimajajuhlaan. Tällaisella matkalla Jeesuskin kerran katosi vanhemmiltaan (Luuk.2: 41 -52). Temppeli oli myös ainoa sallittu uhripaikka, jossa syntinen saattoi tuoda sijaisuhrin edestään. Temppeli oli Israelin uskonnollisen elämän keskus. Psalmimme onkin yksi ns. pyhiinvaeltajain lauluista. Niitä psalmeja laulettiin näillä vuotuisilla pyhillä matkoilla.

Varpunen ja pääskynen olivat laulajan mielestä onnellisia ja onniteltavia, koska ne saivat päivät pääksytysten olla ja elää siellä, missä Jumala asuu. Hurskas runoilija tunnustaa, että Jumalan läheisyys on maailman paras paikka. Tätä hän kaipaa ja tätä kohti hän on menossa, kun hän on matkalla Herran temppeliin kohtaamaan Jumalansa: ”Minun sydämeni nääntyy kaipauksesta, kun se ikävöi Herran temppelin esipihoille. Minun sieluni ja ruumiini kohottaa riemuhuudon, kun tulen elävän Jumalan eteen” (j.3).

Vanhan liiton temppeli ja sen liturgia uhritoimituksineen oli havainnollistavaa esikuvaa Jeesuksesta. Jeesus oli se uhri, joka uhrasi itsensä maailman syntien ja syntisten edestä. Nyt Jumalaa ei enää tarvitse lähestyä tietyssä paikassa vaan saamme lähestyä Häntä Jeesuksen kautta. Usko Jeesukseen avaa meille tien Jumalan asuntoon.  Näin jokainen Jeesukseen uskova on saanut majapaikan Jumalan sydämessä ja tulevassa maailmassa hänellä on asumus Jumalan luona. Toteutuu laulajamme hartain toivo eli saa asua Jumalan huoneessa. Jeesus lohduttikin opetuslapsiaan ns. jäähyväispuheessaan: ”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen” (Joh. 14: 1-3).

Psalmistan syvin ja hartain toive on Jumalan todellisessa kohtaamisessa. Jumalan kaipuu täyttää hänen sydämensä ja vähäpätöisinkin paikka, asema tai tehtävä Jumalan huoneessa eli Jumalan läsnäolossa on hänelle arvokkaampi kuin mikään muu: ” Parempi on päivä sinun esipihoissasi kuin tuhat päivää muualla. Mieluummin olen kerjäläisenä temppelisi ovella kuin asun jumalattomien katon alla” (j.11).

Runoilijamme Jumala on elävä Jumala. Hänelle Jumalan todellisuus merkitsi riemuntäyteistä astumista Jumalan kasvojen eteen (s.3), luottavaista rukousta (s.9), Jumalan voimaa (s.6) ja Jumalaan turvautumista (s.10, 13).  Tämän kaiken odottaminen ja todeksi eläminen oli hänelle kaikkein syvintä onnea ja autuutta.  Tämä kuvaus johtanee meidät syvään itsetutkiskeluun ja kysymään itseltämme: ”Millainen on suhteeni Jumalaan, kaipaanko Hänen yhteyttään ja läheisyyttään enemmän kuin mitään muuta?” Samalla tämä psalmi viestittää meille riemullista lupausta siitä, että Herra Jumala on aurinko ja kilpi, hän lahjoittaa meille armon ja kunnian. Hän ei kiellä hyvyyttään niiltä, jotka vaeltavat nuhteettomasti” (j.12). Toisin sanoen astuminen elävän Jumalan eteen on astumista ja Jumalan valoon ja armoon mutta samalla se merkitsee myös suostumusta Jumalan totuuteen  elämässämme.

Kun seuraavan kerran kevään pian koittaessa näemme pääskysen kiitävän taivaalla tai kuulemme varpusten tirskutuksen pensasaidasta, muistakaamme psalmistamme saarnaa lintusesta, joka teki pesänsä Herran asuinsijaan. Autuas se, joka saa elää Jumalan huoneessa.

Lauri Lehtinen