Uutiset
Lue viimeisimmistä tapahtumista Sastamalan seurakunnan alueella.
-
Piispantarkastusvuosi Sastamalan seurakunnassa
Sastamalan seurakuntaan kohdistuu seitsemän vuoden jälkeen tänä vuonna piispantarkastus.
Nykyisin tarkastus on seurakunnalle ohjattu oppimisprosessi ja hengellinen matka, joka huipentuu syksyllä tapahtuvaan piispanvisitaatioon.
19.1.2022 14.46
-
Ekumeeninen rukousviikko
Kahdeksan päivää rukousta ykseyden puolesta vuosittain aina samaan aikaan, 18.-25. tammikuuta. Kristittyjen ykseyden ekumeeninen rukousviikko on kansainvälinen rukousliike, joka on laajasti tunnettu meillä ja muualla. Sen perinteet ovat pitkät, sillä sitä on vietetty jo yli sata vuotta.
19.1.2022 14.46
-
Sastamalan seurakunta liittyy Tampereen aluekeskusrekisteriin vuoden 2022 alusta
Aluekeskusrekisterin palveluita tarvitaan mm. silloin, kun tilataan sukuselvitys vainajan perunkirjoitusta varten. Sukuselvityksen voi tilata Tampereelta puhelimitse tai sähköisesti.
27.12.2021 13.33
-
Kauneimmat joululaulut 2021 Sastamalan seurakunnassa
Sastamalan seurakunta ottaa joulukuun ajan kirkoissa pidettäviin yhteislaulutilaisuuksiin käyttöön koronapassin.
30.11.2021 10.49
-
Marttilankadun seimet 15. kerran Sastamalassa
Seimet ovat nähtävillä adventista loppiaiseen asti.
29.11.2021 12.14
-
Kirkkoherranviraston ja taloustoimiston aukioloajat muuttuvat 1.11.2021 alkaen
18.10.2021 16.03
-
Sastamalan seurakunnan uusi talousjohtaja on Sanna Kemppi
Uusi talousjohtaja aloittaa työssään 28.9.2021
2.9.2021 18.05
-
Kiikoisten kirkon remontti etenee aikataulussa
Kiikoisten kirkon ulkopuolen saneeraus käynnistyi keväällä ja työ on edennyt jopa aikataulun edellä. Kirkon julkisivu maalataan kauttaaltaan, sekä seinät että katto saavat uuden värin pintaan. Väritys pysyy toki ennallaan, seinät keltaisena, katto grafiitinharmaa ja räystäät sekä nurkkalaudat valkoisina.
8.7.2021 10.41