Sotaa, murhia, rakkautta ja toivoa.

Kirjat elämässä vai elämä kirjoissa?

Olin kauan ajatellut kirjoja, jotka joskus lukisin. Tämä suunnitelma toteutui vuodenvaihteessa.

Valitsin muutaman klassikon ja toivekirjan. Yhden sain joululahjaksi ja yhden nappasin kirjaston poistohyllyltä.

Paljon oli sotaa ja murhia. Paljon oli juonittelua ja valehtelua. Paljon rakkautta, luvallista ja luvatonta. Miten sitten meidän ajassamme määritellään. Paljon oli elämän tarkoituksen etsimistä ja oman elämän merkityksen etsimistä.

Kirjat hämmästyttivät minut sisällöllään ja nyt yllätyt, ajankohtaisuudellaan. Oli sitten kyse Konstantinopolin valloituksesta v. 1453, Napoleonin sotaretkestä Venäjälle v. 1812 tai Suomen jatkosodasta v. 1941-44. Teksteistä nousi sodan mielettömyys. Sodilla oli omat syynsä ja tavoitteensa, mutta mikä vei lopputulokseen ja täyttikö sota päättyessään tavoitteensa. Mikä voima sai sotilaat ja siviilit tekemään sodassa sen, mitä piti tai enemmän. Mitä tarkoittavat sodassa oma tahto ja vapaa tahto. Näitä minäkin olen miettinyt, kun uutisia seuraan. Miksei ihminen opi mitään?

Sodan hohdokkuutta ei näistä kirjoista löydy. Sota muutti ihmistä ja hänen suhtautumistaan kuolemaan. Sota sai ajattelemaan jopa Jumalaa. Yhdessä kirjassa katolilaiset ja ortodoksit kristityt liittoutuivat taistelemaan yhdessä, toisen uskonnon kannattajia vastaan, mutta olivat valmiina jopa myymään toinen toisensa pelastaakseen oman nahkansa. Herra armahda!

Kirjoissa käsiteltiin ihmisen uskoa kristinuskon Jumalaan. Sekä syvänä vakaumuksena, vaihdon välineenä kuin omien toiveiden toteuttajana. Voi hyvä Jumala!

Toinen kirjoista nouseva teema oli elämän merkityksen etsiminen. Se on jokaisen elämäntehtävä. Eri sukupolvien, erilaisten kohtaloiden ja olosuhteiden paineessa etsitään itselle sopiva ja mieleinen elämänpolku. Haaveita ja unelmia tarvitaan. Elämän kaipuun voi täyttää vain itse, elämällä.

Yksi kirjoista oli kuin sosiaalisen median kuplat. Toisten arvostus haetaan kaikin keinoin. Ihmisten ahneutta ja pinnallisuutta voidellaan omaksi hyödyksi. Mutta kun muutama huhu kiertyy ympärille, niin ihminen putoaa pois. Hän joutuu kaiken ulkopuolelle ja maine on mennyt iäksi. Tämähän on tätä päivää!

Kolmantena teemana nousi ihmisenä olemisen synkimmät piirteet. Murhat ja syyllisyys. Jokainen joutuu vastuuseen teoistaan. Syyllisyys ajaa takaa ja syyllinenkin haluaa, että asiat selvitetään. Mutta kenellä on tuomiovalta? Onko hänkin syyllinen? Millä perusteilla teot ovat pahoja? Miten pahan tekemisen voi korvata? Tekemällä pahan teon? Tämä oli aiheena uutisissakin eilen!

Viimeiseksi kirjaksi jäi vanha oppikirja. Tiedä sen teemoista muuta kuin, että Ahvenanmaalla kivikautisen kalmiston lasten luissa on ehkä viitteitä ihmissyönnistä, mutta asiasta ei ole varmuutta. Kristinuskon leviämisestä nykyisen Satakunnan alueelle odotin mainintaa Sastamalasta. Sitä ei löytynyt, mutta lukeminen kannattaa aina.

Huomiot kirjasi talteen

Anu Jokinen-Lundén