Tuutko kirkkoon? Lähdetkö kinkereille?

Jumalanpalveluksia on järjestetty koko kristillisen kirkon ajan. Jeesukseen uskovat kokoontuivat ensin kodeissa. 300-luvulla, kun kristinuskosta tuli ensin sallittu ja sitten pakollinen uskonto, alettiin rakentaa kirkkorakennuksia, roomalaisen viraston mallin mukaan, suorakaiteen muotoisia.

Jumalanpalvelus mukaili juutalaista jumalanpalvelusta. Oli rukousta, luettiin juutalaisten Vanhaa testamenttia ja uusia kirjoituksia Jeesuksesta. Oli puhe, laulettiin ja syötiin yhdessä. Nämä osat ovat jumalanpalveluksessa nykyäänkin. Uuden testamentin tekstit vakiintuivat 300-luvun lopulla. Ruokailu on muuttunut ehtoollisleiväksi ja tilkaksi viiniä.

Seurakunta on aina kokoontunut yhteen. Ehtoollismessu on yhteinen juhlahetki. Jumalanpalveluksissa käydään vähemmän kuin ennen. Ilahduttavaa on joidenkin erikoismessujen ja jouluhartauksien suosio. Kirkko on kyllä tärkeä, keskeisellä paikalla ja siitä pidetään hyvää huolta. Mutta kristityllä voisi olla halu mennä jumalanpalvelukseen ja ehtoolliselle.

Muutamat jumalanpalveluksiin liittyvät kaupunkilegendat ovat pysyneet hengissä vuosikymmeniä. En voi mennä jumalanpalvelukseen, koska se on aikaisin aamulla. En halua mennä kuulemaan, että olen syntinen ihminen. En halua, että pelotellaan helvetillä. En halua laulaa samoja synkkiä virsiä. En halua mennä kirkkoon, koska siellä istutaan katselemassa pappien ja kanttorien esitystä.

Jumalanpalveluksia pidetään moneen eri aikaan. Seurakunnan pääjumalanpalvelus pidetään klo 10 viikon ensimmäisenä päivänä, ylösnousemuksen päivänä, sunnuntaina. Muuten kirkkohetkiä voidaan pitää monenlaisiin aikoihin. Pääsiäisyönä keskellä yötä.

Jumalanpalveluksessa Jumala palvelee ihmistä, kutsuu lähelleen, antaa voimaa ja toivoa. Mutta rehellisesti, me joudumme myöntämään, että emme ole eläneet, niin kuin olisi ollut hyvä elää. Jumala on antanut elämänohjeet, mutta me emme niitä noudata. Yksi kuuluisimmista ohjeista on ns. kultainen sääntö; tee toisille, niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän. Ei meistä kukaan halua kuulla, että olemme tehneet Jumalaa ja toista ihmistä vastaan. Messun aluksi on synnintunnustus. Jokaisella on tunnustettavaa. Virren sanat takertuvat kurkkuun. Syyllisyyteen ei tarvitse jäädä. Mihinkään kohtaloon ei tarvitse uskoa. Kuoleman jälkeistä elämää ei tarvitse pelätä. Messu on juuri siksi, että me kuulemme Jumalan hyvää sanomaa. Jeesus on sovittanut meidän syntimme ja

me saamme synnit anteeksi Jumalan antamana lahjana. Siitä syttyy iloa ja riemu. Sieluun rauhaa. Kirkon kupoli kaikuu, kun armahdetut syntiset laulavat kiitosta Jumalalle!

Jumalanpalveluksen kulku voi olla monenlainen. Päivän aiheen mukainen virsi lauletaan, ehtoollisen asetussanat luetaan, muussa sisällössä saa olla vaihtelua. Seurakuntalaisia innostetaan tulemaan mukaan, tekemään yhdessä messua. Saa siellä istua rauhassa pylvään takana, jos niin on hyvä. Kirkossa saa liikkua. Saa osallistua messuavustajana. Voi lukea raamatuntekstejä, tehdä rukousta ja lukea sen, jakaa ehtoollisviiniä, kerätä suntion kanssa kolehtia, hoitaa kirkkokahvitusta. Kun lähtee mukaan? Mistä sinut löytää mukaan tekemään?

Tuutko kirkkoon? Miksi tulisin?

Ehtoollisella kohtaa Jeesuksen Kristuksen. Ehtoollisaineissa, pyhässä toimituksessa. Alttarilta kumpuaa koko seurakunnan toiminta. Diakonia, kasvatus, lähetystyö tekevät Jumalan rakkautta. Ihmiset lähtevät alttarin luota elämään uskon elämässään.

Mitä jumalanpalvelus on ja mitä se antaa? Näitä kysytään ja vastauksia etsitään tämän kevään kinkereillä. Vanhat kaupunkilegendat kinkereistäkin ovat menneet, mutta yksi on säilynyt. Jos emäntä suo ja väki laulaa, niin saa maistuvat kinkerikahvit.

Kirkossa tavataan ja kinkereillä nähdään!

Anu Jokinen-Lundén