VIISAUDEN KOULUSSA

”Minä opetan sinua”, sanoo Herra, ”minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi.” Älkää olko kuin järjettömät eläimet, kuin muulit ja hevoset, joita täytyy hillitä suitsilla ja kuolaimilla, muuten ne eivät suostu ohjattaviksi. Ps.32:8-9                                 

Daavid puhuu tässä omasta katkerasta kokemuksestaan. Langetessaan suuriin ja näkyviin julkisynteihin ja yrittäessään kieltää ja peitellä niitä, hän joutui Jumalan raskaan käden alle. Jumala joutui käyttämään kovia otteita palauttaakseen Daavidin takaisin yhteyteensä ja vanhurskauden tielle. Katsoessaan tätä taaksepäin, hän tunnustaa olleensa kuin järjetön eläin ja tarvinneensa suitsia ja kuolaimia, joilla hänet ohjattiin näkemään ja tunnustamaan syntinsä ja tekemään niistä parannusta.

Tätä Jumalan kurittavaa ja ”kovalla kädellä” ohjaavaa työtä kutsutaan usein Jumalan vasemman käden tai Jumalan vieraaksi työksi. Tätä hän joutuu joskus tekemään, äärimmäisenä ja viimeisenä keinona, jotta saisi pidettyä meidät lähellään ja kulkemaan elämän tien kaitaa polkua.

Israelin kansan historia on tästä oiva esimerkki. Vaikka Israel oli ja on Jumalan erityinen ja valittu kansa se ei kuitenkaan merkinnyt sitä, että se olisi aina kuuliaisesti totellut Jumalaan ja noudattanut hänen lakiaan. Usein Israelin moraalinen ja hengellinen elämä osoitti aivan muuta. Israel sortui jumalattomuuteen ja epäjumalanpalvelemiseen. Uudelleen ja uudelleen Jumala herätti profeettoja julistamaan parannusta ja kääntymystä ja antoi tapahtua kansallisia onnettomuuksia varoittaakseen ja herättääkseen luopunutta kansaansa. Profeetta Jesajan kirjassa Jumala valittaa: ”Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen, mutta Israel ei tunne, minun kansani ei tajua. Voi syntistä kansaa, raskaasti rikkonutta sukua, pahantekijöiden perhettä, rikoksiin eksyneitä lapsia! He ovat luopuneet Herrasta, he ovat halveksineet Israelin Pyhää ja kääntäneet hänelle selkänsä” (Jes.1:3-4). Tässä tyhmät ja ymmärtämättömät eläimet osoittavat kuitenkin enemmän ymmärrystä ja viisautta kuin ihmiset. ”Mihin teitä vielä on lyötävä, kun yhä vain uhmaatte?”, kysyy Herra kuin hämmentyneenä kansan paatumuksesta ja hengellisestä sokeudesta (Jes.1:5). Toivottua kääntymystä ei ollut tullut, ei hyvällä eikä pahalla. Lopulta Jumala joutui kurittamaan omaa kansaansa todella raskaalla kädellä. Hän salli jopa kuuluisan Salomon temppelin, oman asumuksensa, tuhoutua ja kansansa joutua pakkosiirtolaisuuteen. Tämä sekä rangaistukseksi että puhdistukseksi kansan synneistä.

Suokoon Jumala armonsa, ettei hänen koskaan tarvitsisi kurittaa omaa kansaamme. Onhan Suomi tunnettu eräänä maailman kristillisimmistä maista, mutta mikä lienee tilanne tänään? Näyttää siltä, että olemme kovaa vauhtia luisumassa ns. jälkikristilliseen aikaan ja kääntymässä kaikkia niitä kristillisiä arvoja vastaan, jotka ovat ohjanneet maatamme hyvään ja oikeaan ja tuoneet runsasta siunausta kansallemme. Jesajan kuvaus on kuin tästä päivästä. Olemme tulleet järjettömien eläinten kaltaisiksi, jotka eivät ymmärrä kaiken hyvän olleen ja olevan Jumalan lahjaa ja Jumalan armoa. Tarvitsemme herätyksen ja paluun isiemme Jumalan luo. Rukoilkaamme tätä armoa maallemme, kansallemme, kirkollemme ja itsellemme.

Tuskin lienee yhtäkään Jumalan lasta, joka ei olisi elämässään tarvinnut tällaista ”Jumalan vasemman käden” työtä. Kaikki me olemme taipuvaiset poikkeamaan omille teillemme ja olemme usein uppiniskaiset ja tottelemattomat Jumalan selkeälle tahdolle ja ilmoitukselle. Niin helposti synti meidät kietoo ja niin vaikeaa siitä on joskus erota. Oman tahdon tie näyttää usein houkuttavammalta ja paljon järjellisemmältä, kuin Jumalan tahdon tie tai jumalallinen kutsumustyö.    

Joskus Jumala joutuu monellakin tavalla taivuttelemaan uppiniskaista lastaan. Jotkut vanhan liiton profeetoiksi kutsutut eivät alkuun olleet iloisia saamastaan tehtävästä. He tiesivät sen merkitsevän tuskaa ja vaivaa, ihmisten pilkkaa ja halveksuntaa, jopa martyyrikuolemaa. Jumalan täytyi väliin ”houkutella ja maanitella” ja väliin kovastikin tempoa suitsista  saadakseen vastahakoisen ja niskuroivan lapsensa tehtävään, jonka Jumala oli hänelle valinnut. Monet tunnustavat, että ovat joutuneet käymään pitkänkin taistelun, ennen kuin suostuivat käymään sitä tietä, jonne Jumala heitä kutsui. Kuitenkin suostuminen Jumalan tahtoon on aina osoittautunut parhaaksi tieksi ja siunauksen kanavaksi.

Jokapäiväisessä kristillisessä vaelluksessa koetaan tätä jatkuvasti. Ei ole mitenkään itsestään selvää ja automaattista, että kristittykään on kaikessa  tottelevainen ja kuuliainen Jumalan sanalle.  Elämäntien varrella on monta sivukatua, joiden tienviitassa lukee ”omatie” tai ”synnin tie.” Niille on niin tavattoman helppo luikahtaa. Jumalan vasemmalla kädellä on paljon työtä pitääkseen meidät kaidalla tiellä tai palauttaakseen meidät harharetkiltämme oikealle tielle.

Heprealaiskirjeen kirjoittaja opettaa meitä ottamaan joskus ankaraltakin tuntuvan kurituksen Herran hyvänä työnä ja merkkinä Hänen rakkaudestaan. Tämä Jumalan kuritus koituu todelliseksi parhaaksemme, joka takaa meille elämän ja osallisuuden Jumalan pyhyydestä. Sen tuloksena on rauhan ja vanhurskauden hedelmä. Kaiken kruunaa se, että tällä Jumalan vasemman käden työllä on iankaikkinen ulottuvuus. Jumala käyttää siis suitsia ja kuolaimia varjellakseen meidät iankaikkisen elämän tiellä (Hepr.12:1-13).

Daavidin kehotuksen pääpaino on kuitenkin siinä, että emme käyttäytyisi kuin tyhmät ja ymmärtämättömät eläimet. Onhan meidät luotu järjellisiksi ja ymmärtäväisiksi ihmisiksi, jotka voivat oppia tuntemaan Jumalan ja olla yhteydessä häneen. Välttämättä ei tarvitsisi olla jatkuvasti Jumalan lain ja kurituksen alla. Näin säästytään monelta tuskalta ja vaivalta. Daavidin räikeä pois poikkeaminen Jumalan viitoittamalta oikealta ja vanhurskaalta tieltä toi sekä hänelle, että hänen lähimmäisilleen, paljon kärsimystä ja tuskaa. Vaikka synti annettiin anteeksi ja pyyhittiin pois, arvet ja katkerat muistot jäivät. Nyt hän opettaa sekä itseään että muita jättämään itsensä täysin Jumalan käsiin ja tämän hyvän opetuksen ja johdatuksen huomaan. Näin voi vast´edes varjeltua synnin petokselta. Elämän puhtauden salaisuus on Jumalan yhteydessä ja Jumalan sanassa.

Mitä selkeämmin otamme vaarin Jumalan sanasta ja mitä enemmän annamme Pyhän Hengen kirkastaa meille Kristusta ja Jumalan tahtoa, sitä hedelmällisempi ja siunatumpi elämä meillä on edessämme. Vaikka Jumala voi kääntää siunaukseksi katkerimmatkin kokemuksemme ja virheemme olemme varmastikin yhtä mieltä siitä, että jos näin jälkikäteen saisimme valita, moni kuljettu tie ja synnin polku olisi saanut jäädä tallaamatta.

”Älkää olko järjettömiä, vaan ymmärtäkää, mikä on Herran tahto. Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa rietas meno, vaan antakaa Hengen täyttää itsenne”, kirjoittaa Paavali (Ef.5: 17-18). Oikea ja viisas tapa elää on ottaa kaikessa vaari Jumalan sanasta ja pyytää jokaiseen elämämme hetkeen Pyhän Hengen täyteyttä ja voimaa. Elämä Pyhässä Hengessä ja Jeesuksen yhteydessä vapauttaa meitä synnin vallasta ja johtaa meidät pyhitykseen ts. kasvamaan uskossa, armossa ja pyhityksessä. Tämä on sitä tuttuakin tutumpaa jokapäiväistä valvomista ja kilvoittelua. Vapaaehtoinen ja Jumalaa rakastava kuuliaisuus on aivan toista kuin kuriton tempoilu ja äksyilevä riuhtominen omien halujen ja toiveiden perään.

Täällä ajassa vaarat vaanivat tiellämme, valvomattomuus ja uneliasuus voi saada meidät valtaansa, sielunviholliset kavalat juonet voivat meidät heikkona hetkenä eksyttää ja langettaa. Siksi tarvitsemme joka hetki oppaaksemme Jumalan sanan, turvaksemme Jeesuksen läsnäolon ja voimaksemme Pyhän Hengen täyteyden. Näin voimme elää pyhää ja puhdasta elämää ja levittää ympärillemmekin Kristuksen tuntemisen suloista tuoksua. Siitä koituu siunausta niin itsellemme kuin lähimmäisillemmekin.


Lauri Lehtinen