MINÄ RAKASTAN HERRAA

Minä rakastan Herraa. Hän kuulee minua. Hän kuulee hartaan pyyntöni. Ps.116:1

Psalmin kirjoittaja kertoo omasta kokemuksestaan ja todistaa omasta suhteestaan Jumalaan. Hän aloittaa todistuksensa voimallisilla ja tunnekylläisillä sanoilla: ”Minä rakastan Herraa!” Nämä sanat kuvaavat enemmän kuin vain yleistä ja pintapuolista uskoa Jumalan olemassaoloon tai muodollista opillista hyväksymistä siihen, mitä Jumalasta on opetettu.  Hän on kohdannut Jumalan syvällisellä ja persoonallisella tavalla. Hänellä on henkilökohtainen kokemus Jumalasta. Tämä Jumalan kohtaaminen on myös syventänyt hänen uskoaan. ”Minä uskon ja siksi puhun”, hän vakuuttaa. Tämän johdosta hän nyt kuvaa suhdettaan Jumalaan syvällä ja intohimoisella, kaikille julki tuotavana rakkaussuhteena. Jumala on hänen elämänsä syvin sisältö ja intohimoisen kaipuunsa kohde. Tällainen rakkaussuhde Jumalaan on meidän uskonelämämme ilon, levon, rauhan ja onnen salaisuus.

Runoilijamme kertoo olleensa suuressa hädässä ja ahdistuksessa.  Kuoleman köydet olivat kiertyneet hänen ympärilleen, hänen voimansa uupuivat eikä ihmisistä ollut apua. Jos Jumala ei auta, niin kukaan ei auta. Tällaisissa elämäntilanteissa ovat olleet miljoonat ennen häntä ja miljoonat hänen jälkeensä. Jokaisella meillä on varmasti omakohtaisia kokemuksia tästä. Voimme hyvin samaistua tämän psalmin sanoihin ja sen luojan kokemuksiin. Globaalisti ja kansallisesti sekä henkilökohtaisesti olemme varmasti kokemassa tätä painiskellessamme tuhoisan viruksen kourissa. Olemme yhtä voimattomia ja avuttomia kuin psalmistamme.

Psalmimme runoilija tiesi kuitenkin mistä apu tulee ja kenen puoleen kääntyä: ”Minä huusin Herran nimeä; Herra! Pelasta minut!”.  Tässä on annettu meillekin meidän ahdistukseemme, hätäämme, tuskaamme, ahdistukseemme, pelkoomme osoite, jonne avunpyynnön voi osoittaa. Se on samalla Jumalan puolelta annettu kutsu ja lupaus, että Hän on altis kuulemaan ja altis auttamaan. Jumala tarjoaa apuaan ja lohdutustaan. Ja onhan se niinkin, että hädät ja ahdistukset, kuoleman kauhut ja kovat ajat, panevatkin meidät etsimään apua sieltä, mistä sitä ns. hyvinä aikoina ei kaivattu, toivottu tai edes tahdottu saada.

Rukoukset kuultiin ja niihin vastattiin. ”Hän pelasti minut kuolemasta, hän säästi silmäni kyyneliltä, ei antanut jalkani astua harhaan. Minä saan vaeltaa Herran edessä elävien maassa.” Tällaisen kokemuksen seurauksena todistajamme ei ainoastaan usko syvemmin ja lujemmin vaan hän myös antaa elämänsä Herralle. Hän ei ainoastaan tahdo vaan suorastaan saa täst´edes vaeltaa Herran edessä täällä elävien maassa, ihmisten keskellä. Nyt hän tahtoo elää Jumalan mielen ja tahdon mukaisesti. On joskus toista elää, toimia, puhua ja työskennellä ihmisten edessä ja ihmisten mukaan kuin elää ja vaeltaa Herran edessä. Herran edessä vaeltaminen voi olla vaeltamista yleisen mielipiteen vastavirrassa mutta henkilökohtainen kokemus Jumalasta ja syvä rakkaus Häneen antaa voiman ja halun vaeltaa Herran mielen mukaan. Sanoivatpa muut mitä tahansa ja selittivätpä muut hänen pelastumisestaan millä syyllä hyvänsä, hän itse tiesi, että apu ja pelastus tuli Jumalalta ja vain Häneltä. Tämän hän tahtoo tehdä kaikille tiettäväksi uhratessaan Herran temppelissä kiitosuhriaan: ”Minä kohotan uhrimaljan ja kiitän Herraa, pelastajaani. Minkä olen hänelle luvannut, sen teen, teen sen hänen kansansa nähden.” Näin hän antaa julkisen kiitoksen ja todistuksen Jumalan avusta. Varmasti on niin, että meilläkin on henkilökohtaisia kokemuksia tästä yllin kyllin. Olemme ehkä todistaneet omista kokemuksistamme seuratuvissa, kirkkosaleissa, raamattu- ja rukouspiireissä tai henkilökohtaisissa keskusteluissa. On vaikea pidätellä iloa ja sitä ihmeellistä rakkauden tunnetta Jumalaan, kun on saanut kokea Hänen ihmeellistä armoaan, voimaansa ja rakkauttaan. Siitä haluaa kertoa kaikille. Minä rakastan Herraa!

Rakkaus Herraan on syvää, henkilökohtaista ja pysyvää. Uskossa eläminen on jokahetkistä ja jatkuvaa kanssakäymistä, vuovaikutusta Jumalan kanssa. ”Hän  kuulee minun ääneni ja rukoukseni, sillä hän on kallistanut korvansa minun puoleeni ja minä huudan häntä avuksi kaiken elinaikani” (j. 1-2, 33/38 rk). Jumala ei kuule vain kerran tai kaksi vaan hän kuulee aina ja joka kerta. Eikä hurskas Jumalaa rakastava sielu lähesty Jumalaa ainoastaan kerran tai kaksi, ei pelkästään silloin, kun on suuri vaiva ja hätä, vaan hän tietää olevansa riippuvainen Herrastaan elämänsä jokaisena päivänä. Jumalan kansa huutaa Herraa avuksi kaiken elinaikansa luottaen ja tietäen, että Jumala näkee, kuulee, tietää ja on valmis aina auttamaan. Olipa siis elämäntilanteemme millainen hyvänsä, tämä psalmi rohkaisee ja innostaa meitä turvaamaan rakastavaan Jumalaan rohkeudella ja uskon luottamuksella.  ”Kallis on Herran silmissä hänen uskollistensa henki.” Ja onhan meillä myös ylösnousseemme Herran lupaus ja vakuus: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”


Lauri Lehtinen