KUN USKOVA LANKEAA Ps.32

 

Kuningas Daavid oli varsin huomattava ja vaikutusvaltainen Jumalan mies. Hänen lankeemuksensakin oli huomattava.

Kuningas Daavid oli hurskas ja jumalinen mies. Häntä oli siunattu ainutlaatusilla kyvyillä. Ovathan esim.  useimmat psalmit peräisin juuri Daavidilta. Pyhän Hengen innoittamana hänen runonsa muodostuivat samalla Jumalan sanaksi ja profeetallisiksi ilmoituksiksi. Jumalan voima ilmeni Daavidin elämässä myös kansan johtamisessa ja eritoten sen puolustamisessa lukuisia vihollisia vastaa. Sanalla sanottuna; Daavid oli varsin huomattava ja vaikutusvaltainen Jumalan mies. Hänen lankeemuksensakin oli huomattava.

Raamattu on äärettömän rehellinen kirja. Se kertoo ihmiselämästä sellaisena kuin se on. Suurtenkaan Jumalan miesten tai naisten elämää ja tekoja ei kaunistella eikä puolustella. Siksi me voimme samaistua useimpiin Raamatun henkilöihin juuri siksi, että heidät kuvataan yhtä lailla inhimillisinä ihmisinä kuin me itsekin olemme. Samalla Raamattu osoittaa, että kaikista inhimillisistä heikkouksista, epäilyksistä, ja lankeemuksista huolimatta Jumala voi ihmeellisellä tavalla käyttää jokaista omaansa. Jumalan voima, armo ja rakkaus tulee ilmi hänen suhtautumisessaan ja kanssakäymisessään näiden inhimillisten ja heikkojen ihmisten elämässä. Suuret uskonsankarit ovatkin suuria siksi, että heillä oli suuri Jumala. Ilman Jumalan suurta armoa ja uudistavaa voimaa emme lukisi psalmista 32 muuta kuin katuvan synnintekijän valituksen (ehkä emme edes sitäkään, sillä katumus ja herätys on myös Jumalan armoa). Daavidin synti oli suuri mutta Jumalan armo ja rakkaus oli ja on sittenkin syntiä suurempi.

Kertomus hurskaan Daavidin synneistä on talletettu meille varmasti siksi, että se kertoo meille todellisesta ja vakavasta vaarasta. Synnin kanssa ei pidä leikitellä. Toiseksi siksi, että emme tulisi uskossamme liian huolettomiksi, itsevarmoiksi tai ”pyhiksi” ja että emme alkaisi uskomaan ja luottamaan siihen petolliseen harhaan,  etten ainakaan minä voi koskaan langeta. Tämän Daavidin katumuspsalmin tapahtumat opettavat meitä rehelliseen itsetutkiskeluun ja oikeaan nöyryyteen. Hurskainkin voi langeta syvälle. Ja kolmanneksi kertomus on talletettu siksi, että sen kautta Jumala osoittaa tietä  anteeksiantamukseen ja elämän uudistukseen. Jumala on voimallinen nostamaan langenneen uuteen alkuun. Hengelliset isämme ovat lohduttaneet murheellisia ja katumuksen syövereissä painiskelevia ahdistuneita sieluja tällä vankkumattomalla raamatullisella tosiasialla: ”Vaikka  ihminen olisi yksin tehnyt kaikki maailman synnit, Kristuksessa oleva armo riittäisi hänen pelastumisekseen” (Johan Arndt).

Kenelle Jumala on uskonut näkyviä tehtäviä ja vaikutusvaltaista asemaa hän samalla sälyttänyt heille myös paljon vastuuta. He ovat varmasti myös sielunvihollisen erityisessä tähtäimessä. Asettaahan heidän lankeemuksensa kristillisyyden tai kristillisen kirkon/seurakunnan huonoon valoon. Tällaisten ”silmäätekevien” ilmitulleet synnit ovat herkkua tälle maailmalle. Saatana riemuitsee voitostaan saatuaan kaadetuksi Jumalan sotamiehiä ja maailma iloitsee saadessaan hurskaalta tuntuvan ja hyveellisen tekosyyn olla kääntymättä kristityksi. Tiedotusvälineet ja some tarttuvat hanakasti uskovien synteihin. Olemme varmastikin saaneet lukea riittävästi suuren maailman ”suurten hengenmiesten” synneistä ja lankeemuksista.  Useimpien meidän synnit eivät yllä tiedotusvälineisiin mutta jokainen tiedostamme omat ”pienet ja suuret” syntimme pyhän Jumalamme edessä. Silloin itkemme itkumme salassa mutta kuitenkin armahtavan ja laupiaan Jumalan kasvojen edessä.

Arkisessa elämässä uskovan synnit saattavat tulla esiin työpaikalla, harrasteporukassa tai perhepiirissä. Kukapa ei olisi tätä jonkin asteisesti kohdannut, joko omakohtaisesti tai ulkopuolisena havainnoitsijana. Uskovan uskovaisuus asetetaan silloin muiden taholta hyvin hanakasti kyseenalaiseksi ja julkisen moraalisen pahennuksen kohteeksi. Muuan ystäväni kertoi kerran antaneensa naapurilleen Raamatun. Jonkin ajan kuluttua tuo naapuri tuli hänen luokseen ja palautti sen takaisin. Selitys oli, että hän oli pahentunut johonkin kristikunnassa tapahtuneeseen skandaaliin ja ilmoitti, ettei tahdo olla missään tekemisessä kirjan kanssa, joka tekee ihmisistä paheksuttavia. Ystäväni otti lahjoittamansa Raamatun takaisin saatesanoilla, jossa hän toivoi, että jos tuosta naapurista joskus tulisi kristitty, Jumala tekisi hänestä samalla niin täydellisen ja lankeamattoman kuin enkelit taivaassa. Vastausta ei tullut. 

Kukaan rehellinen ja vilpitön Jumalan lapsi ei kiellä syntisyyttään ja sitä, etteikö hänkin tekisi syntiä. Mikä sitten on ero Jumalan lapsen ja jumalattoman välillä, kun kumpikin on syntinen ja tekee syntiä?

Ensinnäkin Jumalan lapsi tiedostaa ja tunnustaa syntisyytensä ja syntinsä. Hänelle on täyttä totta pyytää uudelleen ja uudelleen syntejään ja erehdyksiään anteeksi. Jokaisessa jumalanpalveluksessa on mm. yhteinen synnintunnustus.  Se kuuluu olennaisena osana Jumalan lapsen kokemuspiiriin ja hän voi kaikesta sydämestään yhtyä ja tunnustaa syntinsä esim. seuraavasti:
 

                      Herra. Sinä olet valo, mutta en ole katsonut sinua.

                      Sinä olet tie, mutta en ole seurannut sinua.

                      Sinä olet totuus, mutta en ole pysynyt sinussa.

                      Sinä olet elämä, mutta en ole tunnustanut sitä.

                      Sinä olet opastajani, mutta en ole totellut sinua.

                      Ja kuitenkin Herra, kun teen väärin ja turmelen elämääni,

                      olen onneton ja syytän sinua.

                      Herra, anna minulle anteeksi.

                      Tätä pyydän Jeesuksen Kristuksen, Vapahtajani tähden (VK , liite 712).


Toiseksi Jumalan lapsi tahtoo tehdä parannuksen synneistään ja uudistua elämässään. Anteeksianto ei ole hänelle lupa tehdä uudelleen samoja asioita vaan armo, jossa hän tahtoo pysyä ja vahvistua voidakseen elää vastaisuudessaan paremmin ja pyhemmin Jumalalle kunniaksi ja lähimmäisilleen siunaukseksi.

Kolmanneksi; Jumalan lapsi ei tahdo suosia eikä elää synnissä. Synti on hänelle kirjaimellisesti paha ja vastustettava asia. Hän ei tahdo olla synnin orja eikä alistua uudelleen synnin palvelemiseen. Onhan usko Jeesuksen ja Pyhän Hengen osallisuus nimenomaan vapauttanut hänet synnin ja sielunvihollisen orjuudesta ja vallasta. Jumalan lapsi ei tee syntiä. ”Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta” (1 Joh.3:9). Tämä jae on tuottanut ahdistusta ja herättänyt kysymyksiä, sillä kyllähän Jumalan lapsikin tekee syntiä. Johannes puhuu synnin tekemisestä jatkuvana, tietoisena elämäntapana, elämästä, jonka täyttää synninharjoitus. Jumalan lapsi on saanut uuden elämän ja siksi elämä, johon kuuluu jatkuva synnissä eläminen, ei voi enää olla hänen elämäänsä. Jumalan lapsella on siis aivan uusi ja päinvastainen asenne syntiin kuin jumalattomalla. Tämä on suuri ja olennainen ero Jumalan lasten ja muiden välillä.  

Neljänneksi; Jumalan lapsi kilvoittelee ja pyytää vaellukselleen voimaan vastustaakseen syntiä ja perkelettä.  ”Vaikka hurskas seitsemästi kaatuisi, hän nousee jälleen, mutta jumalaton sortuu onnettomuuteensa”, sanotaan sananlaskuissa (24:16). Jumalan lapsi ei tahdo jäädä syntiinsä ja haluaa pitää lyhyet tilivälit Jumalan kanssa.

 Viidenneksi; Jumalan lapselle inhimillisesti pieninkin synti voi tulla suureksi. Hän ei punnitse syntejä inhimillisen mittapuun ja yleisen mielipiteen vaa´alla vaan Jumalan kirkkauden ja Raamatun täydellisyyden valossa. Siksi hän tietää, että Jumalan armon, Jeesuksen vanhurskauden ja ristillä vuodatetun sovintoveren täytyy peittää hänet joka puolelta. Näin Jumalan lapsi elää armossa -Kristuksessa- ja syntien anteeksiantamuksessa joka hetki: ”Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä” (1 Joh. 1:9). Näin siis uskossa Jeesukseen meidät on kätketty Häneen ja Hänessä meillä on syntien anteeksiantamus ja iankaikkisen elämän osallisuus.

Kuudenneksi ja lopuksi; Jumalan lapsi tietää saavansa tulla aina Isänsä eteen, oli hän sitten missä kunnossa tahansa ja tehnyt mitä tahansa. ”Siitä me ymmärrämme, että totuus on meissä, ja voimme hänen edessään rauhoittaa sydämemme, jos se meitä jostakin syyttää. Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaiken. Rakkaat ystävät, jos sydämemme ei meitä syytä, me voimme rohkeasti lähestyä Jumalaa…Pelkoa ei rakkaudessa, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se,  joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa” (1Joh.3 19-21, 4: 17b-18). Nämä jakeet rohkaisevat meitä käymään täydellä uskon luottamuksella Jumalan eteen kuin armollisen ja rakastavan isän eteen. Sydämen syytös ja pelko usein estävät meitä sitä tekemästä. Mutta Jumalan lapsina meidän pitäisi tuntea Jumala niin hyvin, että tunnemme hänet rakastavana isänä, joka juoksee synnissä rypenyttä ja armon aarteita tuhlannutta lastaan vastaan sulkeakseen hänet syliinsä. Jumalalle ei mikään lankeemuksemme, ei mikään ajatuksemme ja kätketty motiivimme ole salassa eikä yllätys. Jumala tietää meitä paremmin (hänhän on suurempi kuin sydämemme) kuinka syntisiä ja kuinka taipuvaisia mitä kauhistuttavimpiin synteihin me todella olemme. Kun tunnemme Jumalan sellaisena kuin hän on, tiedämme, mistä löytyy armo, anteeksiantamus, apu, uudistus ja puhdistus syntiimme.

Jumalan lapsina olemme vain armahdettuja syntisiä, emme yhtään enempää emmekä yhtään muita parempia. Osaksemme on tullut ihmeellinen armo Jeesuksessa Kristuksessa. Hänen Henkensä johdattaa meitä jatkuvasti puhdistumaan ja uudistumaan ja antaa voimaa jokapäiväiseen kilvoitukseemme.

Näin siis itse armahduksen saaneina ja syntisiksi ja armon kerjäläisiksi tunnustautuneina voimme nöyrästi osoittaa muillekin syntisille sekä myötätuntoa että laupeutta , mutta ennen kaikkea tietä Hänen luokseen, joka meidänlaisiamme ”syntisäkkejä”  vastaanottaa, armahtaa ja uudistaa.


Lauri Lehtinen