Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Lukiessamme Psalmeja emme lue ainoastaan runoilijoiden kokemuksia ja heidän mietteitään vaan niissä ja niiden kautta Pyhä Henki itse puhuu, lohduttaa, opettaa, kirkastaa ja valaisee meitä. Pyhän Hengen johtamina ovat Psalmien kirjoittajien kokemukset ja sanat Jumalan meille antamaa toivon, ilon, lohdutuksen ja voiman sanaa. Psalmeissa meille puhuu elävä Jumala ja Psalmeissa olemme elävän Jumalan kasvojen edessä. Se, mitä Jumala oli Psalmien runoilijoille sitä, Hän on tänään meillekin. Tästä saamme olla täysin vakuuttuneita. Avatessamme Psalmien kirjan avaamme oven Jumalan läsnäolon kammioon.
Psalmit eivät ole sidotut vain omaan aikaansa ja paikkaansa. Ne ovat yleismaailmallisia ja ennen kaikkea ylimaallisia. Psalmeissa on ilmoitettu Israelin toivon kohde, Jumalan lupaama Messias, meidän Vapahtajamme Jeesus. Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus itse kirkasti tämän. ”Ja hän selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu” (Luuk.24:27). Huom; Kaikissa kirjoituksissa! Useissakin Psalmeissa näemme selvästi esikuvia ja suoranaista profetiaa Jeesuksesta. Esim. näin pääsiäisen alla loihtii Psalmi 22 eteemme kuvan Kristuksen kärsimyksestä ristinpuulla. Psalmit ovat monella tavalla Kristus-keskeisiä.
Psalmien runoilijat ovat Jumalansa edessä. He puhuvat Jumalalle, vuodattavat surunsa, tuskansa, syntinsä ja hätänsä Jumalalle. Mutta yhtälailla he myös kiittävät ja ylistävät Jumalaa
Psalmistat ovat kokeneet syvää synninsurua ja syyllisyyden kauhua mutta heidän lohdutuksensa ja toivonsa on ollut Jumalan armahtava laupeus ja armo. He ovat huutaneet syvyyden kuohuissa ja pimeyden syövereissä ja sieltä heidät on nostettu vankalle pelastuksen kalliolle. He ovat huutaneet kurkkunsa käheäksi Jumalan puoleen ja valittaneet Jumalan kuuroutta ja mykkyyttä ja kuitenkin samaan hengenvetoon heillä on syvä tietoisuus, että juuri Hän, joka heidän kokemuksensa mukaan on kuuro ja mykkä, onkin juuri se, joka heitä voi kuulla ja heitä auttaa. He ovat kokeneet lohduttomuutta, väärinymmärrystä, vihaa ja vainoa ja näissä kaikissa saneet ihmeellistä turvaa Jumalastaan. He ovat olleet epätoivoisia ja epätietoisia mutta ovat lohduttautuneet siinä syvässä vakaumuksessa, että vielä he saavat kiittää Jumalaa hänen avustaan. Väliin he ovat synkässä pimeydessä ja seuraavassa hetkessä heidän suunsa on täynnä haltioitunutta kiitosta, riemua ja ylistystä. He ovat saaneet kokea Jumalan ihmeellisiä väliintuloja, ihmepelastumisia, sanomatonta armoa ja isällistä huolenpitoa. He ovat nähneet Jumalan suuria tekoja luomakunnassa, kansojen ja ennen kaikkea oman kansansa, Israelin, historiassa. He ovat uskon silmin saaneet nähdä Jumalan kirkkautta ja kunniaa ja heidät sydämensä on ollut pakahtumaisillaan Jumalan ylistyksestä.
Psalmit ovat innoitettua rukousta ja kiitosta. Jumala on Psalmeissa antanut meille virsi- ja rukouskirjan, sanat, joita saamme rukoilla ja käyttää silloin kun emme jaksa tai osaa rukoilla tai pukea rukoustamme ja kiitostamme sanoiksi.
Psalmit eivät ole syntyneet tutkijoiden kammioissa ja teologien symposiumeissa. Ne ovat syntyneet keskellä elämää, suruissa ja iloissa, elämän taistelun ja kilvoituksen helteessä. Psalmeissa on elämän maku. Ne ovat äärettömän rehellisiä. Psalmien kirjoittajat käyvät vuoropuhelua Jumalan kanssa. He puhuvat uskomattoman rohkeasti Jumalan kanssa, syyttävät häntä vaitiolosta, välinpitämättömyydestä, hidastelusta ja tiedon pimittämisestä. He vaativat selitystä, oikeutta, välitöntä apua ja pikaista tilanteeseen puuttumisesta. Heillä on ihmeellinen ja välitön suhde Jumalaan. Epäilyksissään, kiusoissaan, pettymyksissään ja lankeemuksissaan he ovat paljastettuina ja avoimina Jumalan edessä. Monia tilanteita voisi verrata pikkulapseen, joka kiukkuisena ja jalkaa lattiaan polkien vaatii vanhempiaan toteuttamaan omat oikkunsa ja mielihalunsa. Mutta eikö olekin parempi huutaa kiukkunsa, vuodattaa epäilyksensä ja purkaa ahdistuksensa Jumalan edessä sen sijaan, että vaatisimme häntä tilille ja syyttäisimme häntä ”jumalattomien teillä ja pilkkaajien pöydissä”?
Runoilijamme rohkaisevat meitä käymään kaikella luottamuksella Jumalan eteen. Jumalan eteen meidän tulisi purkaa sydämemme, vuodattaa tuskamme ja epäilymme hänelle, huutaa kiukkumme ja valaa sisäinen ahdistuksemme hänen eteensä sillä tietäähän meistä kaiken, senkin, mitä me kaikkein eniten salaamme ja pelkäämme hänelle tunnustaa. Psalmistat eivät salaa Jumalalta sellaista mitä Jumala ei jo tietäisi. Meidän ei siis tarvitse tulla Jumalan eteen sellaisina kuin luulemme Jumalan meidän haluavan, vaan nimenomaan sellaisina kuin hän tietää meidän olevan. Eikö olekin vapauttava totuus?
Tällaisista kokemuksista ovat Psalmien kirjan runot ja laulut syntyneet. Niissä kaikuvat ihmissydämen syvät ja salatut soinnut ja niissä vyöryy eteemme koko inhimillisen elämän kirjo ja kilvoittelijan vaellus ylä- ja alamäkineen. Yhtä vaikeaa kun mennyttä päivää on jälkikäteen laittaa loogiseen ja johdonmukaiseen järjestykseen, on muodostaa Psalmeista johdonmukainen kokonaisuus. Kaunis aamu ei takaa sitä, etteikö iltapäivällä sataisi niskaan vettä ja räntää. Psalmien kirjoittajat kuvaavat hengellistä elämäänsä sellaisena kuin se on, Jumalaa sellaisena kuin he ovat Hänet kokeneet Tältä pohjalta heidän runonsa ja laulunsa syntyneet. Heidän sydämessään ovat innoittuneesti syttyneet ja mekin saamme samaistua heihin ja tulla lohdutetuksi, virvoitetuksi heidän sanojensa ja kokemustensa kautta.
Yksi ihmiselämä ei riitä syvällisesti käymään läpi niitä lukemattomia lohdutuksen sanoja, toivon lähteitä, armon pilkahduksia, voiman todistuksia, johdatuksen viittauksia ja laupeuden osituksia, joita Psalmit ovat tulvillaan. Mitä enemmän niitä luemme sitä enemmän ne avutuvat. Psalmien äärellä olemme kuin valtameren rannalla mukanamme pieni sanko ja lapio. Emme koskaan pysty ammentamaan Jumalan armon ja lupauksen merta tyhjäksi omalla sangollamme. Psalmit ovat Jumalan lupausten loppumaton aarrearkku. Se on täynnään toinen toistaa ihanampia ja kimaltavampia koruja, jotka kaikki todistavat Jumalan hyvyydestä, kauneudesta, puhtaudesta ja voimasta.
Heprealainen Raamattu otsikoi Psalmien kirjan näillä sanoilla. Totisesti, lukiessamme Psalmeja hengitämme taivaallista ilmaa. Olemme tulleet vedetyksi Jumalan eteen, Jumalan läheisyyteen. Kun mielemme suuntautuvat näin Jumalaan emme voi emmekä tahdokaan mitään muuta kuin ylistää ja kiittää häntä. Täällä on ylistyksemme ja kiitoksemme on usein heikkoa ja vajavaista mutta siellä perillä, kotona, ”mun kanteleeni kauniimmin kerran soi”. Jumalan ylistys on taivaan todellisuus!
Lauri Lehtinen
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä