AUTUAS SE… 

Autuas se, jonka pahat teot on annettu anteeksi, jonka synnit on pyyhitty pois. Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään ja jonka sydämessä ei ole vilppiä. Ps. 32:1-2.

Tämä psalmi on yksi niistä psalmeista, joiden sanat ja sanoma jokaisen kannattaa kätkeä sydämensä kammioihin. Tässä psalmissa kuulemme syvälle syntiin langenneen mutta armon löytäneen syntisen miehen henkilökohtaisen todistuksen Jumalan armosta. Tästä todistuksesta huokuu ylenpalttinen ilo ja haltioitunut kiitos. Tämä psalmi on myös syvällistä opetusta syyllisyydestä ja syntien anteeksiantamuksesta. Tässä psalmissa kuulemme voimakasta julistusta, joka kutsuu kaikkia Jumalan armon ihmeelliseen osallisuuteen. Tämä psalmi osoittaa tietä syyllisyydestä vapauteen ja tuomion pelosta armon osallisuuteen. Se rohkaisee syyllisyyden painon alla tuskailevaa ja lohduttaa syntiensä alla kipuilevaa. Se julistaa sovitusta ja lunastusta ja osoittaa porttia elämä tielle.  Tässä psalmissa todistaa mies, joka on läpikäynyt suuren lankeemuksen, kokenut heräämisen ja nähnyt rikkomuksensa Jumalan pyhyyden valossa. Hän on kokenut syyllisyyden helvetin mutta valoon tultuaan ja parannuksen tehneenä saanut kohdata armollisen Jumalan. Tämän vuoksi hän puhuu itsestään autuaana, ylimaallisen onnellisena. Hän on saanut syntinsä anteeksi ja hänen yhteytensä Jumalaan on eheytynyt. Tästä kokemuksesta versoo hänen kiitoksen täyteinen todistuksensa ja hänen voimallinen julistuksensa siitä, että ihmisen ainoa kestävä onni ja todellinen autuus on siinä, että hän saa osakseen Jumalan armon. Armahdetun ilo ja pelastetun riemu, se on autuutta. Samaa todistaa oppi-isämme Martti Luther, jonka sisäiset kamppailut äärettömän syyllisyyden ja Jumalan vihan pelossa johtivat hänet syvään ja lohduttomaan epätoivoon. Kaiken tämän läpikäytyään hän vakuuttaa: ”Missä on syntien anteeksiantamus, siinä on elämä ja autuus.” 

Autuas se, jonka pahat teot on annettu anteeksi. Jumalan suurin halu on antaa anteeksi. Hänelle ei ole mieleen jumalattoman kuolema. Onhan meidät alun perin luotu hänen kuvikseen, hänen yhteyteensä ja hänen lapsikseen. Syntiinlankeemuksen kautta astui synti ihmiskunnan maailmaan ja turmeli tämän. Synnin vuoksi ihmisestä tuli Jumalaa vastaan kapinoiva ja hänen tahtoansa vastaa sotiva. Sanalla sanoen syntinen. Syntisinä teemme syntiä, eli tekoja, joita emme saisi tehdä. Synti ja syntisyys on osa meitä. Siksi jokaisessa jumalanpalveluksessa, jokaisessa hengellisessä kokouksessa, jokaisessa rukous- tai raamattupiirissä ja jokaisessa hengellisessä puheessa tai todistuksessa on mukana tavalla tai toisella, enemmän tai vähemmän, synnin todellisuus ja sen tuoma syyllisyys.  Mutta ei vain tuo negatiivinen, raadollinen totuus vaan myös riemu, ylistys ja kiitos siitä, että Jumala on antanut anteeksi pahat tekomme ja ottanut pois syntiemme taakan (j.5).   

Tämä psalmi vakuuttaa, että Jumala on anteeksiantava ja armahtava Jumala.  Siinä syntinsä tunteva ja armoa kaipaava kääntyy Jumalan puoleen ja Jumala armahtaa hänet. Hänen rikkomuksensa annetaan anteeksi. Jumalan anteeksianto on niin laaja ja täydellinen, että Hän antaa anteeksi kaikki synnit (Ps.103:3).  

Kun olemme saaneet syntimme anteeksi niin Jumalan silmissä niitä ei enää ole eikä hän muistele niitä enää. Me voimme muistaa, perkele muistaa varmasti ja monilla kanssa ihmisillämme voi olla hyvä ja pitkä muisti syntiemme suhteen, mutta Jumalan muisti on tässä mielessä lyhyt. Jumalan sana lohduttaakin meitä, joiden on joskus vaikea iloita anteeksiantamuksesta kun menneet synnit putkahtavat esiin muistojemme kätköistä; ”Siitä me ymmärrämme, että totuus on meissä, ja me voimme hänen edessään rauhoittaa sydämemme, jos se meitä jostakin syyttää. Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaiken” (1 Joh.3:19-20). Lohduttaudu tällä rakas kristitty veljeni tai sisareni, jos menneet synnit sinua vieläkin syyttävät. Jos olemme vastaanottaneet Jumalan armon Kristuksessa Jeesuksessa, ei näillä syytöksillä enää ole valtaa eikä oikeutta viedä meiltä jumalallista anteeksiantamusta eikä riistää autuutemme iloa. Joku on onkin joskus todennut, että armon meren rannalla on kyltti, jossa lukee ”kalastus kielletty!” 

Autuas se, jonka synnit on pyyhitty pois. Kun Jumala on antanut syntimme anteeksi hän ei enää niitä näe eikä niitä katsele. Voimme lukea tämän myös niin, että synti on peitetty tai että se on viety tai kannettu pois.  

Vanhan liiton aikana suurena sovituspäivänä ylimmäinen pappi laski kätensä kahden uhrikauriin päälle siirtäen näin kuvaannollisesti Israelin kansan synnit näihin eläimiin. Toinen teurastettiin ja pappi vei eläimen veden temppelin kaikkein pyhimpään ja vuodatti sen liitonarkin kannen päälle. Kantta kutsuttiin armoistuimeksi. Liitonarkissa oli kymmenen käskyn kivitaulut. Toinen eläin vietiin erämaahan. Näin se kantoi israelilaisten synnit pois Jumalan kasvojen edestä. Tästä myös sanonta ”syntipukki” .Näin siis synti sekä peitettiin että vietiin pois.  

Armoistuimelle vuodatettu veri peitti laintaulut osoituksena siitä, että viaton oli kuollut käskyjen rikkojien puolesta. Jumala näkeekin nyt sovituksen veren. Lain vaatima rangaistus oli täten sovitettu. Synti oli peitetty. Viaton ”syntipukki” puolestaan kantoi kansan syntikuorman pois näkyvistä. Näin synti vietiin pois Jumalan kasvojen edestä. 

 Ihana esikuva siitä, mitä tapahtui Jeesuksen kuollessa ristillä. Siinä Jeesus kantoi syntimme ristin puulle sovittaen näin meidät Jumalan kanssa. Synti on nyt sovitettu ja velkamme maksettu. ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin”, sanoi Johannes Kastaja Jeesuksesta ( Joh.1:29).  ”Itse, omassa ruumiissaan, hän kantoi meidän syntimme ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. Hänen haavansa ovat teidät parantaneet”, kirjoittaa Pietari (1 Piet.2:24). Heprealaiskirjeen kirjoittaja kokoaa nämä kuvat yhteen: ”Jos jo pukkien ja härkien veri ja saastuneiden päälle vihmottava hiehon tuhka puhdistaa ihmisen ulkonaisiin menoihin kelvolliseksi, kuinka paljon paremmin puhdistaakaan Kristuksen veri! Ikuisen henkensä voimalla hän on antanut itsensä virheettömänä uhrina Jumalalle, ja hänen verensä puhdistaa meidän omantuntomme kuoleman teoista, niin että voimme palvella elävää Jumalaa (Hepr.9:13-14).  

Kun Jumala nyt katsoo Jeesukseen uskovaan omaansa, joka kuitenkin valitettavan usein horjuu, huojuu, hoippuu ja lankeaa mitä moninaisimpiin synteihin, on usko Jeesukseen sovitustyöhön, Jeesuksen veri ja Jeesuksen kuolema se suoja, joka peittää synnin ja synnit. Jeesuksessa on syntimme peitetty ts. sovitettu. Jeesus on kantanut syntimme ristinpuulle ja näin uskossa häneen meidän ei enää koskaan tarvitse astua synteinemme pyhän Jumalan kasvojen eteen vaan saamme lähestyä häntä rakkaana taivaallisena isänämme. 

Näin tulemmekin psalmimme kolmanteen autuaaksi julistukseen. Autuas se, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään. Tähän psalmiin Paavali vetoaa, kun hän roomalaiskirjeessään osoittaa miten Jumala vanhurskauttaa jumalattoman uskon kautta, ei tekojen kautta. Ts. jumalattoman syntisen ei ensin tarvitse tulla vanhurskaaksi, jotta Jumala voisi hänet vanhurskauttaa, ei ensi sovittaa syntejään voidakseen tulla soviteuksi, ei ensin vapautua syyllisyydestään voidakseen tulla Jumalan vapauttamiseksi (Room. 4). Anteeksianto on aina Jumalan armoteko, joka voidaan ottaa vastaan vain uskolla. 

 Tässä olemmekin siinä ihmeellisessä uskonvanhurskauden helmessä, jonka Luther uudelleen ”löysi” omissa uskontaisteluissaan. Jumala ei Kristuksen tähden ja Kristuksessa lue syntiselle ihmiselle hänen syntejään. Nyt uskon kautta syntinen luetaan Jeesuksessa vanhurskaaksi eli täydellisesti Jumalalle kelvolliseksi, puhtaaksi ja täydelliseksi. Näin Jeesuksen vanhurskaus, Jeesuksen täydellisyys, Jeesuksen puhtaus ja Jeesuksen synnittömyys luetaan uskon kautta syntisen vanhurskaudeksi, täydellisyydeksi, puhtaudeksi ja synnittömyydeksi. Tämä on se suuri vaihtokauppa, jossa Jumala ottaa kaikki syntimme ja lahjoittaa meille Jeesuksen puhtauden ja pyhyyden. Uskossa ja uskon kautta olemme nyt kätketyt ja peitetyt Jeesukseen. Itsessämme olemme yhä vajavaiset syntiset ja kelvottomat syntisäkit mutta Jeesuksessa puhtaat ja pyhät. Näin Jumala lukee eli julistaa meidät vanhurskaiksi Jeesuksen tähden, ei itsemme tähden. Uskovina kristittyinä, jos tai kun sellaisia olemme, olemme paradoksaalisia ihmisiä. Olemme näet yht´aikaa sekä 100 prosenttisesti syntisiä itsessämme mutta samalla 100% vanhurskaita Jeesuksessa. Ihmeellinen ja vapauttavan autuaallinen tosiasia. Tämän ymmärtäminen ja siihen luottaminen vapauttaa meidät omavoimaisesta ponnistelusta pelastaa itsemme. Se antaa ihmeellisen pelastusvarmuuden, ilon, vapauden ja riemun,  sillä pelastuksemme ja syntiemme anteeksisaaminen ei riipu meidän täydellisyydestämme, lain täyttämisestämme tai pyhityksemme asteesta vaan se on yksin Jeesuksen varassa. Kun Jeesuksen vanhurskaus luetaan sinun/minun hyväkseni, se riittää täysin. Jeesukseen kätkettyinä olemme todella autuaita, sillä ”mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa” (Room.8:1).  


Lauri Lehtinen