KUNINKAAN VOITTOLAULU    Ps.18

Tämän psalmin oma johdanto kertoo kuka sen on luonut ja millaisessa tilanteessa  se on syntynyt:

”Herran palvelijan Daavidin psalmi. Tämän Daavid lauloi Herralle sen jälkeen, kun Herra oli pelastanut hänet Saulin ja kaikkien vihollisten käsistä” (j.1). Daavidin nousu Israelin kuninkaaksi ja hänen valtansa vakiintuminen ei ollut ollut mitenkään yksinkertainen ja rauhanomainen. Siitä ei puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita.  Inhimillisesti se ei olisi ollut kuviteltavissa eikä mitenkään mahdollista.

Israelin ensimmäinen kuningas Saul osoitti tottelemattomuutta Herraa kohtaan ja siksi Jumala valitsi hänen tilalleen uuden kuninkaan. Valinta osui nuoreen paimenpoikaan Daavidiin. Hänen luokseen Jumala lähetti profeetta Samuelin, jotta tämä voitelisi Daavidin Israelin uudeksi kuninkaaksi. Siitä alkoi Daavidin elämässä tapahtumien sarja, jota yhä tänäänkin luetaan kuin suurta draamaa tai jännityskertomusta. Samalla se on Jumalan omaa dynaamista toimintaa, pelastushistorian näyttämöä, joka johtaa suoraan Jeesukseen. Kutsutaanhan Jeesusta mm. Daavidin pojaksi,  Daavidin herraksi  ja Daavidin valtaistuimen perijäksi.

Eittämättä Daavidilla oli monia inhimillisiä kykyjä ja taitoja.  Paimenessa  ollessaan hän joutunut kasvokkain petojen kanssa ja siellä hän oli myös oppinut pukemaan herkät tunteensa ja uskonnolliset mietteensä runon ja laulun muotoon. Mutta nämä inhimilliset kyvyt ja taidot eivät sinänsä vielä riittäneet niihin tehtäviin, joihin Jumala hänet asetti.

Ajatelkaamme vain tuttua kertomusta Daavidista ja Goljatista. Filistealainen jättiläinen Goljat miekkoineen ja keihäineen ja israelilainen nuori mies Daavid linkoineen. Goljat pilkkaa ja herjaa israelilaisia ja vetoaa omaan mahtavuuteensa ja voimaansa. Daavid puolestaan vetoaa Jumalan voimaan. Daavid siis siirsi taisteluasetelman Goljatin ja Herran väliseksi, jossa hän itse oli vain vähäpätöinen välimies. Tähän Jumalan voimaan Daavid joutui elämänsä aikana turvautumaan useaan otteeseen, ja siitähän hän todistaa ja laulaa kiitosta tässäkin psalmissa.        

Daavidin musikaalinen ja runollinen kyky mahdollisti sen, että hänestä tuli tunnettu sanoittaja ja lauluntekijä. Mutta tarvittiin enemmän, jotta hänen runonsa ja laulunsa olisi otettu siihen kirjaan, jota nyt käsittelemme. Jumala antoi Daavidille innoituksen ja profeetallisen hengen, oman Henkensä.  Näin Daavidin luomista lauluista monet liitettiin psalmien kokoelmaan siksi koska ne olivat Pyhän Hengen inspiroimia, ilmoituksellisia ja profeetallisia.  

Daavidin kokemukset liittyivät ensisijaisesti niihin dramaattisiin vaiheisiin, joissa oli kysymys kirjaimellisesti elämästä ja kuolemasta. Jumalan silmissä syrjäytetty mutta yhä vallassa oleva kuningas Saul oli kääntynyt Daavidin voimakkaaksi viholliseksi ja pyrki eliminoimaan vaaralliseksi katsomansa kilpailijansa.  Daavid oli ollut kirjaimellisesti useaankin otteeseen kuoleman vaarassa. Eikä kuoleman vaara päättynyt Saulin kuolemaankaan vaan Daavid osallistui myös moniin sotaretkiin kansansa kuninkaana ja armeijansa ylipäällikkönä. Inhimillisesti mahdottomia tilanteita siis oli ollut riittämiin.

Daavid antaa kunnian ja kiitoksen pelastuksestaan ja kaikista voitoistaan yksin Jumalalle. Hän tunnustaa olleensa inhimillisesti mahdottomissa ja toivottomissa tilanteissa, pelon ja vavistuksen vallassa mutta on samalla kokenut ihmeellisellä tavalla Jumalan avun, armon ja voiman: ”Kuoleman paulat kiertyivät ympärilleni, tuhon pyörteet minua kauhistivat. Tuonelan paulat kietoivat minut, näin edessäni kuoleman ansat” (j5-6)…Korkeudestaan hän ojensi kätensä ja tarttui minuun, hän veti minut ylös syvistä vesistä. Hän vapautti minut vihollisteni väkevistä käsistä, vihamiehistäni, jotka olivat minua vahvemmat” (j.17-18).

Psalmien ja koko Raamatun monikerroksellisuus ilmenee siinä, että monet asiat, tapahtumat, henkilöt, esineet ja nimet ovat myös taivaallisen tai hengellisen maailman heijastuksia ja opettavat myös toisen maailman lainalaisuuksia. Esim. se, mitä Daavid tässä psalmissa puhuu sodasta ja pelastuksesta yms. on sovellettavissa myös jokapäiväiseen kilvoitukseemme ja hengelliseen elämäämme. Synnin upottavista syvistä vesistä ja elämää tuhoavista voimista emme voi itse itseämme pelastaa. Tarvitsemme ulkopuolisen avun, joka tempaa meidät pelastuksen lujalle kalliolle. Emme voi myöskään omassa voimassamme voittaa meitä mahtavampia vihollisia, syntiä, maailmaa ja sielunvihollista. Tarvitsemme Jumalan voimaa, Pyhän Hengen voimaa taistellaksemme, pysyäksemme pystyssä ja voittaaksemme (ks. Ef.6:10-20). 

Tässä psalmissa on nähty myös profeetallinen eli messiaaninen ulottuvuus. Kun luemme tämän psalmin tarkkaan läpi, huomiomme kiinnittyy niihin voimakkaisiin ilmauksiin, joita Daavid käyttää puhuessaan omasta nuhteettomuudestaan ja vilpittömyydestään yms. Nämä ovat varmasti Daavidin vilpittömiä ja hurskaita toivomuksia ja hän on varmasti ollut aito ja tosissaan mutta sittenkin hän on ollut vain ”inhimillinen” ihminen, vajavaimen, syntinen ja langennut.  Vain Jumalan Poika, kuningasten kuningas ja herrain herra, jonka esikuvana Daavid sai olla, saattoi ihmiseksi syntyneenä täyttää nuhteettomasti ja täydellisesti kaiken sen, mitä Daavid tässä psalmissaan kuvaa. Lopullinen voitto kaikesta pahasta ja lopullinen täydellinen ja iankaikkinen valta sekä taivaassa että maan päällä on vain hänellä, Jumalan lähettämällä Messiaalla, ihmiseksi syntyneellä Jeesuksella. Hänen ristin kuolemansa oli voitto kaikista pimeyden valloista ja kaikista Jumalan vihollisista. Siinä tapahtui ihmiskunnan lunastus, syntisten lunnashinnan maksu ja synnin sovitus. Siksi voidaan sanoa, että psalmimme otsikko ”kuninkaan voittolaulu” on messiaaninen profetia hänestä, joka voi laulaa tämän laulun koskien koko ihmiskuntaa ja koko universumia. Hänen voitostaan osallisina Jumalan kansakin voi laulaa tätä laulua. Se on siis myös meidänkin voittolaulumme, Se on kiitos Vapahtajallemme lunastuksen ja sovituksen ihmeestä ja ylistys suurelle Jumalallemme hänen avustaan ja voimastaan Pyhässä Hengessä.

Daavidin tunnustus lohduttaa jokaista ahdistunutta, pelokasta, itsessään heikkoa ja avuttomaksi kokevaa ”uskonsoturia” sillä voimakkaalla vakaumuksella, että Jumalan lapsella on aina vielä yksi ovi avattu ja yksi tie eteenpäin. Jumala on apumme ja turvamme ja Hänen puoleensa on tie aina auki ja hänen korvansa tarkkaavat meidän huutoamme. Daavid oli oppinut turvaamaan ja luottamaan Jumalaan ja kääntymään Hänen puoleensa: ”Silloin minä huusin hädässäni Herraa, kutsuin avuksi Jumalaani. Ääneni kantautui hänen temppeliinsä, ja hän kuuli huutoni” (j.7). Kuinka usein itse kukin onkaan ollut vastaavanlaisessa tilanteessa! Sodankäyneille ja sodan kokeneille tämä on ollut kirjaimellisesti totta mutta yhtä lailla monen muun elämän tilanteen keskellä on jouduttu ja joudutaan - tai paremmin ja oikeammin sanottuna; on saatu ja saadaan - huutaa Jumalaa avuksi. On koettu, että jos Jumala ei auta niin kukaan ei auta. Kuinka useinkaan olemmekaan saaneet kokea tällaisissa tilanteissa sen, että Jumala on antanut apunsa ja voimansa; ”Sinä, Herra, sytytät minun lamppuni, sinä, Jumala, luot pimeyteeni valon” (j.29), ”Sinun avullasi minä ryntään yli vallien, Jumalani avulla minä hyppään muurien yli” (j.30), ”Kuka on Jumala, jollei Herra, kuka on turvamme, jollei Jumala” (j.32), ”Herra, sinä asetut kilveksi eteeni, sinun oikea kätesi tukee minua, sinun apusi tekee minun vahvaksi. Sinä teet varmoiksi minun askeleeni, polveni eivät horju” (j.36-37).  

Näin siis tässä psalmissaan Daavid katsoo elettyä elämäänsä taaksepäin ja todistaa, että Jumalan apu, Jumalan vastaukset rukouksiin ja Jumalan voima ovat hänen laulunsa syy. Herra on hänen kiitoksensa ja ylistyksensä aihe. Jumalan apu, Jumalan vastaukset rukouksiin ja Jumalan voima ovat myös niitä järkkymättömiä peruspilareita, jonka varaan hän rakentaa myös tulevaisuutensa. Ilman Jumalaa hän olisi ollut voimaton, hukassa, eksynyt ja tappioon tuomittu. Ilman Jumalaa hän ei olisi kyennyt toimimaan Jumalan tahdon mukaisena kuninkaana eikä olisi voinut vanhurskaasti täyttää hänen vastuulleen annettua suurta tehtävää. Hän koki ja tiesi olevansa täysin riippuvainen Jumalasta ja todistaa: ”Minä rakastan sinua, Herra, sinä olet minun voimani. Sinä päästit minut turvaan, sinä olet vuorilinnani. Jumalani, sinuun minä turvaudun, sinä olet kallio, olet kilpeni, sinulta saan avun ja suojan” (j2-3). Tällaisen uskontunnustuksen varassa on hyvä elää ja turvallista kuolla. Antakoon Daavidin esimerkki meillekin syvää luottamusta Jumalaan kaikissa elämämme vaiheissa sekä intoa, voimaa ja lohdutusta tämänkin päivän uskonkilvoitukseemme ja hengelliseen taisteluumme.

Lauri Lehtinen