RIKASKAAN EI ELÄ IKUISESTI   Ps. 49

Näin voimallisen suorasukuisesti ja suorastaan raadollisen rehellisesti on kirkkoraamattumme otsikoinut viikon psalmitekstin.

Psalmin kirjoittaja oli kohdannut arvoituksen, ongelman, jonka parissa hän oli painiskellut ja josta hän pyrki ratkaisemaan. Arvoitus oli ikiaikainen ja aina ajankohtainen: miksi hurskaalla ei mene aina hyvin, miksi petturien kavaluus saa vaivata Jumalan omaa ja miksi jumalaton näyttää niin usein menestyvän, kun taas hurskas joutuu usein näkemään vaivaa ja kärsimään jumalattomien tähden?

Vaikka psalmimme kirjoittaja oli hurskas ja Jumalaan luottavainen, hän oli ilmeisesti kohdannut ainakin jonkinlaista puutetta tai taloudellista ahdinkoa. Lisäksi hän oli saanut kärsiä niiden puolelta, joilla oli rahaa, rikkautta, menestystä ja vaikutusvaltaa. Niin kauan kuin hän ajatteli maan päällisen onnen, rikkauden ja  menestyksen olevan elämän sisällön ja päämäärän, hän oli vaikeuksissa.  Tällaisessa tilanteessa on suuri vaara tulla kateelliseksi, katkeraksi, vihaiseksi ja Jumalan hyvyyttä epäileväksi. Kukapa ei haluaisi rikkautta, edes hieman, helppoa elämää ja taloudellisesti huoletonta loppuelämää? Rohkenen väittää, että tämänkaltaiset kysymykset eivät ole meillekään tuntemattomia ja että useimmilla meistä on ollut ehkä monestikin samanlaisia tuskallisia kysymyksiä elämämme ahdistuksissa, kärsimyksissä ja vaivoissa.

Kuinka luonnollista onkaan ajatella, että jos kerran kaikkivaltias rakastava taivaallinen Jumala on minun puolellani ja minun isäni, siitä luonnollisesti pitäisi seurata, että kaikkinainen onni, menestys, terveys, hyvinvointi, rikkaus, valta ja voima ilmenee elämässäni osoittaen sekä itselleni että muille kiistattoman todistuksen Jumalan suosiosta ja Jumalan ylivertaisesta voimasta ja vallasta. Näin voisi loogisesti päätellä. Viimeisten vuosikymmenten aikana tällainen oppi on saanut sijaa kristillisessä opetuksessa ja se leviää kulovalkean tavoin.  Tällaisella opetuksella on nimikin; menestyksen teologia. Se on houkuttava mutta sekä Raamatun kokonaisvaltainen opetus, että kristillisen kirkon historia todistaa sen petolliseksi ja vääräksi.

Psalmimme kirjoittaja painiskeli siis tämän kysymyksen äärellä ja hän löysi vastauksen, jonka hän tahtoo viestiä koko maailmalle: ”Kuulkaa tämä, kaikki kansat, kuunnelkaa, maan asukkaat, niin alhaiset kuin ylhäiset, rikas ja köyhä yhtä lailla! Suuni puhuu tiedon sanoja, sydämeni pohtii viisautta!” (j.2-4). Hänen ”löytönsä”, arvoituksen avain, oli yksinkertaisesti se, että kaikki kuolevat kerran: ”Ei ihminen elä ikuisesti, ei hän vältä hautaa. Viisaatkin kuolevat, se on nähty, yhtä lailla kuin tyhmät ja typerät. Heidän omaisuutensa jää muille” (j10-11). ” Rikkainkaan ihminen ei ole ikuinen, eläinten tavoin hän lakkaa olemasta” (j13). ”Älä kadehdi, kun joku rikastuu, kun hän kartuttaa talonsa omaisuutta. Kuollessaan hän ei ota mukaansa mitään, hänen omaisuutensa ei seuraa häntä hautaan” (j.18).

Ymmärtäessään katsoa elämää lopusta käsin, iankaikkisuuden näkökulmasta, osat vaihtuivat. Mitä jää ihmisestä jäljelle ja mikä on loppujen lopuksi sellaisen ihmisen osa, jolla ei ole osallisuutta lunastuksesta? Tällaisen ihmisen osa on ikuinen tuonela so. kuolema, josta ei tämän maailman rikkaudella ja vallalla voi ostaa itseään vapaaksi. ”Mutta henkeään ihminen ei voi lunastaa, ei hän voi käydä kauppaa Jumalan kanssa. Elämän lunnaat ovat liian kalliit, ne jäävät iäksi maksamatta” (j8-9). Psalmistamme tietää kuitenkin, että hänen lopullinen osansa on toinen: ”Mutta Jumala lunastaa minut, hän tempaa minut kuoleman otteesta” (j.16). Tämä tietoisuus toi hänelle rauhan ja sisäisen tasapainon.

Mikään tässä ajassa koettu inhimillinen hyvä ei ole väärin. Se on kaikki Jumalan lahjaa. Ei ole siis väärin haluta olla terve ja onnellinen tai omistaa jotakin. Ongelmaksi tulee, jos vain tämänpuoleisista asioista tulee elämämme sisältö ja kiintopiste. Voimme todeta, että tämän ajan epäjumalia, joiden perässä maailma juoksee, joita se kumartaa ja joista se intohimoisesti pitää kiinni ovat raha, nautinto ja valta. Usein näitä myös tavoitellaan ja ylläpidetään keinoja kaihtamatta, itsekkäästi, lähimmäinen unohtaen ja jopa rikollisesti. Rahalla ostetaan nautintoja ja saadaan valtaa. Vallalla saadaan rahaa nautintoja. Jos jonkun elämä suuntautuu vain tähän, niin psalmimme mukaan sen loppu on tuho ja turmio, vaikka se inhimillisen mittapuun olisikin ollut onnistunutta ja muidenkin mielestä menestynyttä ja tavoiteltavaa: ”Tämä on heidän tiensä, mielettömien tie, ja yhä uudet ihmiset mieltyvät heidän puheisiinsa” (j.14).

Liekö Jeesuksen ajatuksissa ollut juuri tämä psalmi, kun hän puhui viikon evankeliumitekstin vertauksen rikkaasta miehestä (Luuk 12:13-21). Tämä mies teki tilintekoa elämästään ja suunnitteli tulevaisuuttaan. Hän päätti koota varansa yhteen paikkaa ja sanoi itselleen: ”Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!” Herätys oli karu. Jumala puuttui peliin. Jumalan ensimmäiset sanat olivat ”sinä hullu!” Samalla Jumala ilmoitti miehen kuolevan ja tämän omaisuuden katoavan.  Jeesus kiteyttää opetuksensa vertauksensa alussa että lopussa seuraavasti: ”Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon”, ja: ”Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona.” Rikas ei ottanut huomioon Jumalan todellisuutta ja Taivaan mittapuuta tehdessään tulevaisuuden suunnitelmiaan. Tärkein oli unohtunut ja tappio oli suuri.

Psalmimme kirjoittajan lopullinen ilo ja onni olikin lunastuksessa saatu osa Jumalan yhteydessä. Tämä on se taivaallinen aarre, josta Jeesus puhui.  Se, mikä liittää meidät Jumalan yhteyteen ja taivaalliseen todellisuuteen, on ainoaa kestävää ja ikuista. Sen käy hyvin, jolla on aarre taivaassa. Ilman taivaallista aarretta rikkainkin menettää lopulta kaiken. Pahinta ei ole kuitenkaan tämän ajan aarteiden menetys vaan sielun iankaikkinen vahinko. ”Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?” (Matt. 16:26).  Rahaa, nautintoja ja valtaa himoitessaan ja tavoitellessaan, niitä orjatessaan ja niitä palvellessaan ihminen menettää lopulta sielunsa. Siksi meitä varoitetaan kiinnittämästä sieluamme tämän syntisen ja katoavan maailman aarteisiin. Ne ovat pettäviä eivätkä lopultakaan anna sitä mitä ne lupaavat ja mitä niiltä odotetaan. Onpa joku todennutkin, että jotkut ovat niin köyhiä, ettei heillä ole muuta kuin rahaa. Sen sijaan meitä kehotetaan etsimään ja kiinnittämään elämämme Jumalan tarjoamiin katoamattomiin arvoihin.  Psalmimme kirjoittaja löysi jo varhain tämän totuuden ja Jeesus puhui niistä usein.

Psalmista 62 luemme hyödyllisen kehotuksen ja löydämme syvällisen viisauden: ”Vaikka omaisuutenne karttuu, älkää kiinnittäkö siihen sydäntänne” (j.11). Mielemme tulisi kiinnittyä Jeesukseen ja iloita Hänestä ja Hänessä. Hänessä ovat kaikki taivaalliset ja hengelliset aarteet kätkettynä. Vain usko Jeesukseen ja elämän yhteys Häneen, voi varjella ja pelastaa meidät, itsessämme syntiset, heikot, lihalliset ja langenneet sielut kiinnittämästä sieluamme tämän maailman epäjumaliin ja altistumasta sielunvihollisen turmioon johtaviin houkutuksiin. Jos siis saamme kartutettua omaisuuttamme, kartuttakaamme sitä rehellisesti Jumalan tahdon mukaan. Jos omaisuutemme karttuu, kiittäkäämme siitä Jumalaa ja käyttäkäämme sitä silloin Hänen kunniakseen ja lähimmäisellemme siunaukseksi. Jos taas joskus joudumme kokemaan niukkuutta, vaivaa, taloudellisia huolia ja elämän tuskaa, muistakaamme Jumalan lapsina, ettei tämän ajan elämä ole koko elämä eikä todellinen elämämme ole riippuvainen sittenkään maanpäällisestä hyvinvoinnista ja sen runsaudesta. Tämä voi olla joskus vaikea läksy oppia eikä syntinen lihamme useinkaan siihen kovin helpolla suostu, mutta näin se vain on. Todellinen ilomme ei riipu tämän ajan tarjoamasta hyvinvoinnista, mukavuuksista, rikkauksista ja nautinnoista vaan Herrasta. Voipi olla niinkin, että usein Jumala saattaa meitä jopa kovastikin tässä ajassa riisua, jotta taivaalliset todellisuudet ja iankaikkiset aarteet tulisivat meille entistä todellisimmiksi ja tärkeimmiksi. Kun Jeesus on elämämme kallein aarre, kaikki on hyvin!


Lauri Lehtinen