Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
MINÄ USKON JUMALAAN, ISÄÄN, KAIKKIVALTIAASEEN, TAIVAAN JA MAAN LUOJAAN
Kun joku tunnustaa uskovansa Jumalaan/jumalaan häntä ei voida pitää ainakaan ateistina. Juuri muuta ei hänestä sitten voidakaan sanoa. Siksi uskon sisältöä täytyy aina enemmän tai vähemmin avata, tarkentaa tai määritellä. Kun tunnustamme uskovamme Jumalaan on väistämättä selvitettävä, millaiseen Jumalaan me uskomme ja millaista Jumalaa me julistamme.
Uskontunnustuksista löydämme ensinnäkin selkeän kolmijaon. Perinteisesti puhutaan uskonkappaleista, joista ensimmäinen keskittyy Jumalaan Isänä, toinen Jumalaan Poikana ja kolmas Jumalaan Pyhänä Henkenä. Kaiken taustalla on siis yksi kristinuskon keskeisin ja vaikein, mystisin ja salaperäisin, yli ihmisjärjen ymmärryksen käyvä oppi Jumalan kolmiyhteisyydestä tai kolmiykseydestä.
Raamatussa itsensä ilmoittava ja puhuva Jumala esittää itsensä ainoana todellisena Jumalana. Hänen vastakohtanaan ovat ne lukuisat Israelin ympäröimät pakanajumalat, epäjumalat, jotka eivät todellisuudessa kuitenkaan ole mitään jumalia. Ne eivät siis missään suhteessa ole Jumalan vertaisia eivätkä tasa-arvoisia Jumalan kanssa. Maailmankaikkeudessa ei ole mitään muita jumalia kuin Hän, joka ilmoittaa itsensä maan ja taivaan luojana, kaikkivaltiaana Jumalana.
Jo ensimmäinen käsky opettaa tätä: Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia.
Juutalaisuuden uskontunnustus, ”shema”, pitää sisällään Jumalan ykseyden ja ainutlaatuisuuden: ”Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin” ( 5 Moos. 6:4). Useimmat käännökset kääntävät loppusanat muotoon ”Herra on yksi” (mm. 33 käännös, RK, New International Version). Jo muutamaa lukua aiemmin löydämme vastaavanlaisen ilmauksen: ”Teidän tulee siis tietää ja painaa mieleenne, että Herra on Jumala niin taivaassa kuin maan päällä eikä toista Jumalaa ole" (5 Moos.4:39). Vastaavanlaisia Raamatun ilmauksia/julistuksia/väittämiä/toteamuksia löydämme lukemattomia. Jumala on yksi ja ainoa!
Maailmassa on kuitenkin lukemattomia epäjumalia, joita ihmiset palvovat ja palvelevat. ”Me tiedämme, ettei epäjumalia ole olemassa. On vain yksi ainoa Jumala. Onhan tosin sekä taivaassa että maan päällä niin sanottuja jumalia, mutta meillä on vain yksi Jumala, Isä”, kirjoittaa Paavali (1 Kor.8: 4b-6a).
Jumala ilmaisee itsensä kuitenkin kolmena, Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Kristityt selventävät tätä opettamalla, että ei ole kuitenkaan kolmea erillistä Jumalaa eikä myöskään kukaan Jumalan persoonista ole vain 1/3 Jumala. Yksi on yhtä kuin kolme. Se, että Pojasta puhutaan Jumalana siinä kuin Isästäkin ja että Pyhästä Hengestä voidaan puhua samoin, on ratkaisevan tärkeä kristillisen pelastusopin kannalta. Tässä yhteydessä emme vielä mene syvemmälle tässä asiassa, mutta sen verran voimme jo tässä yhteydessä todeta, että häivyttämällä Jeesuksen ja Pyhän Hengen täyden jumaluuden häivytämme tai kiellämme samalla kristillisen pelastususkomme ja pelastusoppimme ytimen. Ei siis ihme, että ensimmäisten vuosisatojen kristityt joutuivat yhä uudelleen määrittelemään erittäin tarkasti juuri nämä asiat ja siksi uskontunnustuksissakin on asetettu erityinen painoarvo eritoten Jeesuksen olemukselle ja persoonalle.
Raamatussa Jumalasta käytetään useita häntä luonnehtivia nimiä kuten esim. Kaikkivaltias, Luoja, Korkein, Herra, Herra Jumala, Jumala. Toisessa Mooseksen kirjassa meille kerrotaan, miten Jumala ilmestyi Moosekselle palavassa pensaassa. Moosekselle uskottiin tehtävä johtaa Israelin kansa Egyptin orjuudesta luvattuun maahan. Samassa yhteydessä Jumala antoi itsestään erityisen nimen. ”Minä olen se joka olen. Hän sanoi vielä: Näin sinun tulee sanoa israelilaisille: Minä-olen on lähettänyt minut teidän luoksenne. Jumala sanoi vielä Moosekselle: Sinun tulee sanoa israelilaisille: Jahve, Herra, teidän isienne Jumala, Abrahamin, Isakin ja Jaakobin Jumala on lähettänyt minut teidän luoksenne. Se on oleva minun nimeni ikuisesti ja sillä nimellä minua kutsuttakoon sukupolvesta sukupolveen” ( 2 Moos.3:14-15).
Tässä Jumala ilmaisee itsensä kaiken olevaisen alkuna, ainoana tosi olevana. Ilmaisu ”minä olen se joka olen” tarkoittaa jotakin sellaista, joka on aina ollut, on nyt ja tulee aina olemaan. JAHVE nimi tarkoittaa myös olemista; minä olen kun Jumala puhuu meille ja ”hän on tai hän, joka on” kun me puhumme hänestä. Vanhastaan heprean kielessä ei kirjoituksissa käytetty konsonantteja. Näin JAHVE nimi kirjoitettiin ns. tetragrammina eli neljänä konsonanttina: J H W H.
Tämä Jumalan olemista ilmaiseva nimi on kaikkein yleisin hänestä käytetty nimi Vanhassa testamentissa. Se esiintyy Vanhassa testamentissa erään laskelman mukaan 6008 kertaa. Kreikan kielisessä käännöksessä JHWH on ilmaistu sanalla KYRIOS, jota sanaa Uuden Testamentissa käytetään myös Jeesuksesta. Näin apostolit samaistavat Jeesuksen herrauden Vanhan testamentin Herraan eli Jahveen.
Suomalaisissa käännöksissä JHVW nimi esiintyy sanana ”Herra” ja joissakin kirjoitettuna isoin kirjaimin HERRA (mm. Raamattu kaikelle kansalle, RKK). Näin tulee selvemmäksi alkukielessä käytetty nimi tai nimitys Jumalasta.
Koska Herran nimeä ei saanut turhaan lausua niin aikojen saatossa luovuttiin kirjoituksia ääneen lukiessa kokonaan käyttämästä sanaa JAHVE tuon neljän konsonantin tullessa kohdalle. Vain ylimmäinen pappi sai kerran vuodessa, suurena sovituspäivänä, lausua tuon nimen astuessaan Herran temppelin kaikkein pyhimpään Jumalan kasvojen eteen. JAHVE nimen tilalla käytettiin toista herrautta ja jumaluutta tarkoittavaa sanaa ”Adonaj”. Kun sitten n. 1000 luvulla heprealais raamattuun eli Vanhaan testamenttiin lisättiin vokaalit niin tätä vanhaa lukutapaa noudattaen JHWH konsonantteihin lisättiinkin adonaj sanan vokaalit muistutuksena ”oikeasta” lukutavasta. Suoraan käännettynä tuosta Jumalan nimestä, jossa oli siis yhden nimen konsonantit ja toisen nimet vokaalit, tuli sana Jehova. Tätä sanaa ei kuitenkaan kukaan hurskas juutalainen ole ikinä käyttänyt Jumalasta. Jehova- nimi jäi kuitenkin elämään moniin Raamatun käännöksiin yhä meidän päiviimme asti. Nykyään siitä ollaan luopumassa juuri em. syystä.
Jumalasta käytettyjä nimiä on useita. Otamme tässä yhteydessä esiin vielä vain yhden eli sanan ”ELOHIM”, jota sanaa käytetään luomiskertomuksessa Raamatun ensimmäisessä lauseessa: ”Alussa Jumala loi taivaan ja maan” ( 1 Moos. 1:1). Raamatun tutkijat opettavat, että nimi ”Elohim” on laajennettu monikko, joka vahvistaa ja laajentaa yksikön merkitystä. Kysymys on siis suuresta, kaikkivaltiaasta Jumalasta. Teon sana on yksikössä. Sanatarkasti tuo lause voitaisiin kääntää ”Jumalat loi”, jossa on nähty kätketty viittaus ja kaksoismerkitys Jumalan kolmiyhteisyydestä.
Kaiken edellä sanotun johdosta voidaan vetää ainakin seuraavat yleiset johtopäätökset.
Ensinnäkin Jumala on kaiken olevaisen alku ilman että Hänellä olisi alku.
Toiseksi; Hän on ainoa ja kaikkivaltias
Kolmanneksi; Kaiken olevaisen alkuna ja luojana Hän on kaiken ja kaikkien Isä
Neljänneksi; Vaikka Hän on yksi, Hän on Isä, Poika ja Pyhä Henki
Viidenneksi; Hän persoona, puhuva ja toimiva Jumala
Jumalan ns. moraalisia ominaisuuksiaan kuten hyvyys, totuudellisuus, rakkaus ja lukemattomat muut, emme tässä yhteydessä ehdi käsitellä.
Jumala loi kaiken olevaisen, sekä näkyvän että näkymättömän sanallaan. Jumala sanoi… (1Moos.1:3). Tässä yhteydessä emme puutu maailmankaikkeuden luomisen kaikkiin yksityiskohtiin tämän enempää. Toteamme vain sen, että maailma saa selityksensä tästä luomisen tapahtumasta ja että kaikkivaltiaalle Jumalalle ei ole mahdotonta luoda maailmaa kirjaimellisesti kuudessa päivässä. Meille riittää kuitenkin se tietoisuus, että Jumala, johon uskomme on Isä, Kaikkivaltias, joka on luonut taivaan ja maan. Se on lähtökohtamme katsoessamme niin elottomaan kuin elolliseenkin luomakuntaan. Maailmankuvamme saa merkityksensä juuri tästä luomisuskosta. Elämällä on merkitystä ja sillä on arvonsa juuri siksi, että se on Jumalan luoma.
Se, että maailmamme in Jumalan luona, antaa myös oikean ymmärryksen hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Jumalan olemus ja Jumalan tahto määräävät maailmankaikkeuden moraalisäännön.
Jos olisimme vain sattuman tulosta emme voisi puhua mistään objektiivisesta oikeasta tai väärästä. Oikeaa ja hyvää olisi kulloinkin vain se, jota joko yhteisestä päätöksestä sellaisena pidetään tai se, jonka vallanpitäjät kulloinkin hyväksi tai pahaksi määrittelisivät tai määräisivät.
Jumala maailman luojana merkitsee myös sitä, että kaikki ovat tilivelvollisia ja vastuullisia hänelle ja joutuvat vastaamaan teoistaan Hänen edessään.
Raamatun ensimmäisen sanan alussa, hepr. bereshit, alkuliite be tarkoittaa jossakin eli -ssa, -ssä päätettä mutta myös jonkun kautta, johonkin tai jotakin varten. Reshit puolestaan tarkoittaa alkua, esikoista, ensimmäistä, päätä tai summaa.
Johannes kirjoittaa, että Jeesus on Jumalan Sana ja että kaikki on syntynyt Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä ja että maailma on saanut syntynsä hänen kauttaan (Jh.1:1-3,10).
Paavali puolestaan nivoo kaikki bereshit-sanan merkitykset yhteen kun hän kirjoittaa kolossalaisille: ”Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt. Hänen välityksellään luotiin kaikki, kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, valtaistuimet, herraudet, kaikki vallat ja voimat. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten. Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta, ja hän pitää kaiken koossa. Hän on myös ruumiin pää, ja ruumis on seurakunta. Hän on alku. Hän nousi esikoisena kuolleista, jotta hän olisi kaikessa ensimmäinen” (Kol.1:15-18).
Isä siis loi kaiken Pojassaan, Poikansa kautta ja Poikaansa varten. Voisi ajatella jopa niin, josko Jumala olisikin tarkoittanut, että Hänen ilmoituksensa ensimmäinen sana olisikin Raamatussamme Jeesus, eli: ”Jeesuksessa Jumala loi taivaan ja maan.” Näin Raamattu sekä alkaisi, että loppuisi Jeesukseen. Raamatun viimeinen lausehan kuuluu: ”Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa.” Syyrialainen Raamattu, peshitta, kääntääkin 1 Ms.1:1 Esikoisessaan….
Katsomme nyt kuitenkin yhtä Jumalan erityistä luomistekoa, joka on ehkä se keskeisin ja merkittävin, nimittäin ihmisen luomista. Raamatun ensimmäinen luku on suuri luomiskertomus, joka alkaa universumin luomisesta ja päättyy ihmisen luomiseen. Toinen luku kertoo siten yksityiskohtaisemmin juuri ihmisen luomisesta.
Ihmisen luomiskertomus antaa meille selkeän ymmärryksen siitä, millaisia ja keitä me olemme, miksi me olemme olemassa, millaisia meidän tulisi olla ja miten meidän tulisi täällä elää.
Ensimmäinen suuri totuus on, että ihminen on Jumalan henkilökohtaisesti ja aivan ainutlaatuisesti Jumalan suunnittelema ja muovaama, Jumalan erityinen kätten taideteos ( 1 Ms.2:7).
Toinen merkittävä asia on, että Jumala muovasi ihmisen omaksi kuvakseen. Ihminen on siis sellainen, joka heijastaa ja kuvaa Jumalaa ( 1Ms.1:26-27).
Kolmas asia on, että kaikista elollisista olioista ihminen on täysin erilainen. Jumalan henkäyksen johdosta ihminen on elävä olento ts. elävä sielu. Muut elolliset eivät ole eläviä sieluja, vaikka ovatkin elollisia olentoja (1Ms.2:7.) Ihminen on luotu suhteeseen Jumalan kanssa.
Neljäs tosiasia on, että ihminen luotiin mieheksi ja naiseksi (1 Ms.1:27). Sukupuolia on siis vain kaksi. HLBT ideologia on täysin Raamatun vastainen.
Viides asia on, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto ( 1 Ms.2:24), joka muodostaa perheen. Perhe on mies/isä ja nainen/äiti ja lapsi. ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää” ( 1Ms.1:28). Tämä on luomisjärjestyksen mukainen perheen muoto.
Kuudentena on ihmisen tehtävä vallita luomakuntaa ja viljellä ja varjella asuinaluettaan (1Ms.1:28, 2:15). Ihminen on luotu tekemään työtä.
Seitsemännen seikan ilmoittaa Paavali, joka sanoo Jumalan luoneen koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, ja on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat (Ap.t.17:26). Tässä tulee ilmi kansan ja valtion merkitys. Jumalan suunnitelmiin ja alkuperäiseen tarkoitukseen ei kuulu suuri ja yhteinen globaali maailmanvalta, jonka johtokeskukseen kaikki valta ja voima olisi keskitetty.
Ihmisen arvo on siis mittaamaton. Jokainen ihminen on Jumalan kuva ja Jumalaa varten luotu. Se, joka turmelee ihmisen, turmelee Jumalan taideteoksen ja Jumalaa varten luodun ts. Jumalalle kuuluvan.
Jos ihminen olisi vain sattuman oikusta vuosimiljoonien kehityksen tulos, vain pelkää orgaanista massaa, hänen arvonsa määritteleminen olisi vaikeaa. Hänellä ei voisi olla itsessään mitään erityistä arvoa eikä hänen elämällään sinänsä mitään todellista tarkoitusta. Hänen arvonsa määrittelisivät muut ja samalla ehkä myös hänen olemisen tarkoituksensa. Moraali määriteltäisiin kulloisenkin vallanpitäjän mukaan. Siksi esim. Stalinin, Hitlerin ja Maon hallintovallan alla kuoli miljoonia (jotkut arviot puhuvat jopa yli 100 miljoonasta) epäihmisiksi luokiteltuja ihmisiä. Jos ihmisen yläpuolella ei ole ketään ihminen on silloin itse moraalinsa mitta ja yksilön arvo ja merkitys on olematon. Tässä yhteydessä voi myös esittää kysymyksen: ”Kuinka voi ja kuka saa määritellä vielä syntymättömän lapsen arvon?
Tämän päivän trendi varsinkin ns. jälkikristillisissä länsimaissa on sanoutua irti kaikista em. ihmisen luomiseen liittyvistä asioista. Nykyajan antikristillinen henki haluaa irrottautua Jumalasta, Isästä, kaikkivaltiaasta maan ja taivaan Luojasta. Ajan ihminen haluaa olla oma Jumalansa ja vapaa Raamatun Jumalan kahleista. Hän haluaa elää, miten itse tahtoo, ”vapaana” synnissä ja vailla vastuuta.
Ajan henki ja suosittu trendi haluaa luopua perinteisestä miehen ja naisen käsitteestä ja avioliitosta vain kahden eri sukupuolen välillä. Tämä suuntaus on tavattoman voimakas ja sitä markkinoidaan valtavalla voimalla. Sitä pyritään tuomaan lainsäädäntöön niin, että lopulta sen haluttaneen olevan se ainoa oikea tapa elää yhteiselämää. Oireellista on, että jo nyt meillä Suomessakin voi joutua syytteeseen vetoamalla Raamatun käsitykseen ihmisestä miehenä ja naisena ja avioliitosta miehen ja naisen välisenä elinikäisenä parisuhteena. Jumalan luomisjärjestyksestä irti sanoutuminen tuo loppujen lopuksi suurimman vahingon luopujalle itselleen. Kääntymällä Jumalaa ja luontaista ominaisuuttaan vastaan ihminen rikkoo luonnon omaa lakia ts. tuhoaa itseään ja valitettavan usein samalla lähimmäisiään. Huolimatta maailman mielipiteistä meidät kuitenkin luotu Jumalan kuviksi, Jumalan edessä vastuullisiksi olennoiksi, miehiksi ja naisiksi. Kun tämän maailman henki huutaa: ”Irti perheestä, irti sukupuolista, irti isästä ja äidistä, irti itsenäisestä kansallisvaltiosta, irti Jumalasta ja vastuusta Hänen edessään!” on se kapinallisen ja hengellisesti sokean ihmisen uhoa. Tällaisen hengen saadessa otetta yhteiskunnasta sen perustukset horjuvat ja se on matkalla tuhoonsa. Samalla se ennakoi kristittyjen laajamittaista vainoa. Ihmisen ja ihmiskunnan todellinen ihmisyys, onni, menestys ja siunaus on Jumalan luomistyön seurauksena liitetty vain ja ainoastaan Häneen. Todellisen elämän salaisuus kätkeytyykin näihin sanoihin: ”Noudattakaa hänen lakejaan ja käskyjään” (5 Ms.4:40).
Usko raamatun Jumalaan sulkee ulos kaikki muut uskonnolliset tai filosofiset vaihtoehdot ja maailmankatsomukset, joilla pyritään selittämään maailman alkua tai elämän merkitystä. Eli:
Jumala on luoja > ei ateismille
Jumala on luoja > ei panteismille (Jumala ei ole luodussa)
Jumala on luoja > ei polyteismille (Jumala on yksi)
Jumala on luoja > ei materialismille (aineella on alku)
Jumala on luoja > ei dualismille (Jumala loi yksin)
Jumala on luoja > ei humanismille (ihminen ei ole lopullinen totuus)
Jumala on luoja > ei Darvinismille/kehitysopille (Jumala loi)
Luomiskertomus antaa meille vastauksen ihmiskunnan yhteiseen ja polttavaan kysymykseen. ”Mikä on elämän tarkoitus?”. Vastaus on, että Ihminen Jumalan kädestä lähteneenä ja jumalallisen henkäyksen saaneena on tarkoitettu elämän Jumalansa ja Luojansa yhteydessä, palvelemaan Häntä ja iloitsemaan Hänestä ja Hänessä iankaikkisesti.
Olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkaana taivaallisena Isänä. Uskomme tunnetuin ja sisältörikkain rukous, jonka Jeesus meille opetti. alkaakin sanoilla. ”Isä meidän.” Yksi Jeesuksen ihmiseksi syntymisen syy olikin, että Hän opetti ja ilmaisi meille Jumalan syvimmän olemuksen armollisena, rakastavana, meistä huolehtivana ja meidät pelastavana Isänä. Jeesus puhutteli Jumalaa Isänään ainutlaatuisella tavalla käyttämällä sanaa ”abba” , joka kuvaa hellää, läheistä ja luottavaista suhdetta (”isi”). Tällaista suhdetta Jumala haluaa kanssamme ja jos ja kun olemme Jumalaan uskovia, olemme hänen omiaan ja hänen lapsiaan. Saamme käydä hänen eteensä lapsina, emme orjina, palvelijoina, velallisina, työntekijöinä yms. Uskomme Jumalaan, Isään, kaikkivaltiaaseen, joka on totisesti meidänkin Isämme.
Jumala tahtoi kiihkeästi, että Israelin kansa, hänen omaisuuskansansa ymmärtäisi, että hän on kaikessa pyhyydessään ja valtasuuruudessaan myös ja eritoten isä. Tämä opetus ei hevin mennyt perille. Uudelleen ja uudelleen Jumala joutuu valittamaan, että israelilaiset olivat kääntyneet hänestä pois. Kuvaava on Jesajan kirjan alku, jossa kuulemme Jumalan sydänääniä: ”Kuule, taivas, kuuntele, maa! Herra puhuu: Minä kasvatin lapsia, saatoin heidät täyteen mittaan, mutta uhmaten he ovat nousseet minua vastaan. Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen, mutta Israel ei tunne, minun kansani ei tajua” (Jes.1:2-3). Jospa me tulevinakin vuosikymmeninä ja vuosisatoina haluaisimme pitää ja säilyttää isiemme uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen.
Luomistyön moninaisuudessa ja sen hämmästyttävässä yhteensopivuudessa sekä sen uskomattomassa kauneudessa näemme Jumalan Kaikkivaltiaana. Koko Raamatun yksiselitteinen sanoma on, että Jumala on Kaikkivaltias. Se mitä hän suunnittelee, se toteutuu, mitä Hän sanoo, päättää tai tahtoo, se toteutuu.
Kaikki koko universumissa, niin myös täällä maan päällä, on hänen hallintavaltansa alaisuudessa. Mitään ei tapahdu Jumalan sitä tietämättä tai sallimatta. Hän vie oman suunnitelmansa tämän maailman historiassa päätökseen, ”maailmanhistoria on pelastushistorian rakennusteline”. Luther onkin sattuvasti sanonut: ”Paholainenkin on Jumalan paholainen.”
Tämä suuren kuvan sisällä kulkee meidän oma elämämme, johon kuuluu Kaikkivaltiaan kaitselmus, suojelus, johdatus ja varjelus. Olemme kätketyt kaikkivaltiaan siipien suojaan ja laulamme: ”Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa. Israelille annettiin lupaus, joka varmasti koskee myös jokaista Jumalan omaa kaikkina aikoina ja kaikkialla maailmassa: ”Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kantavat ikuiset käsivarret” (5 Moos.33:27).
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä