Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä. Sen tähden emme pelkää, vaikka maa järkkyy, vaikka vuoret vaipuvat merten syvyyksiin Ps.46
Tämä psalmi on tullut meille hyvinkin tutuksi paljon veisatun ja rakastetun virren 170 kautta. Ps. 46 oli Lutherin mielipsalmi, jonka pohjalta hän runoili tämän virren. Aika oli tuolloin kriittinen. Lutherin tuli esittää v. 1521 Vormsin valtiopäivillä ”uusi oppinsa” eli uskonpuhdistuksen perusteesit Jumalan sanan ja uskon merkityksestä. Koko silloinen kirkollinen ja valtiollinen mahti oli häntä vastaan ja Luther tiesi hyvin, että ”kerettiläisenä” hänet saatetaan jopa polttaa roviolla. Hän sai lohtua ja voimaa psalmimme säkeistä, jotka rohkaisevat turvaamaan Kaikkivaltiaaseen ja vakuuttavat Jumalan suvereenisuuta yli kaiken vallan ja voiman. Loppu onkin sitten historiaa. Jumalan voimalla Luther seisoi niin hengellisen kuin maallisenkin vallan edessä ja piti kiinni vakaumuksestaan, jonka mukaan vain Raamattu voi olla uskon ylin ohje ja mitta. Tämä on myös kirkkolakimme perusteesi.
Virttä 170 kutsutaan myös Lutherin taisteluvirreksi. Siitä tuli sangen pian uskonpuhdistuksen tunnusvirsi. 1500-luvun alku olikin suuren hengellisen taistelun aikaa. Uskonpuhdistuksella oli voimakkaat vastustajat ja useita sen kannattajia kärsi marttyyrikuoleman. Jumalaan turvaaminen ei ollut tuolloin akateeminen kysymys vaan elämän ja kuoleman kysymys. Valitettavasti myös verisiä ja julmia sotia käytiin ”uuden opin” kannattajia vastaan tai sen puolesta. Ns. 30-vuotisen sodankin yksi ”oikeutus” oli puhtaan uskon puolesta taisteleminen.
Kaikkein pimeimmillä ja kriittisemmillä hetkillä Luther kehotti usein laulamaan tätä psalmia: ”Me laulamme tätä psalmia ylistykseksi Jumalalle, koska Hän on kanssamme, ja voimansa ja ihmeidensä kautta suojelee ja pelastaa seurakuntaansa ja sanaansa kaikkia fanaattisia henkiä vastaan, helvetin portteja vastaan, saatanan leppymätöntä vihaa vastaan ja kaikkia maailman, lihan ja synnin hyökkäyksiä vastaan.” Tätä virttä on meillä Suomessakin paljon veisattu eritoten kansaa kohdanneiden koettelemusten aikana. Vaikuttava kuvaus on viime sotien alta, jolloin Helsingin rautatieasemalle kokoontunut rauhanneuvottelijoiden saattojoukko veisasi sen:
Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan,
0n miekkamme ja kilpemme ajalla vaaran vaivan.
Se vanha vainooja, kavala, kauhea, on kiivas kiukkuinen
ja julma hirmuinen. Vain Herra hänet voittaa.
Historiansa aikana Israelin kansa oli monesti saanut kokea ”kantapään kautta”, että Jumala on voimallinen suojelemaan ja varjelemaan kansaansa ja omiaan. Monissa Israelin käymissä sodissa, joissa oli kyse koko kansan olemassaolosta, Jumala oli ihmeellisten voimatekojen kautta pelastanut kansansa. Jesajan kirjassa kerrotaan mm. Jerusalemin piirityksestä ja sitä ympäröivän sotajoukon kohtaamasta tuhosta yhdessä yössä. ”Kantapään” kautta Israel oli myös kohdannut sen, miten käy, kun Jumala unohdetaan ja Häneen ei turvata.
Herran kansan turvana tulisi olla vain Herra yksin. Psalmista 20:3 luemme: ”Toiset turvaavat vaunuihin, toiset hevosiin, mutta me tunnustamme Herran, Jumalamme nimeä. He vaipuvat maahan ja kaatuvat mutta me nousemme ja pysymme pystyssä.”
Kautta ihmiskunnan historian on noussut valtakuntia ja hallitsijoita, jotka ovat turvanneet omaan sotilaalliseen tai taloudelliseen mahtiinsa ja voimaansa. Yhteistä niille on ollut ja on edelleen se, että ne pitävät sisällään antikristillisen maailmankatsomuksen ja tavalla tai toisella sotivat kaikkivaltiasta Jumalaa ja Hänen seurakuntaansa vastaa. Yksi toisensa jälkeen ne ovat kaatuneet. Missä ovat Assyria, Babylon, Persia, Kreikka, Rooma, Tsingis Kaanin mongolit, Attilan hunnit, Neuvostoliitto tai Natsi-saksa tänään? Tuhoutuneet ovat mutta Jumalan seurakunta on levinnyt kaikkialle maailmaan ja juutalaisilla on oma itsenäinen ja vapaa valtionsa Välimeren pohjukassa. Meidän turvamme ja linnamme on kaikkivaltias Jumala.
On hyvä tiedostaa, että Jumalan kansan sota on hengellinen sota ja sotavarustuksena sillä on Jumalan taisteluvarustus; totuus, vanhurskaus, evankeliumi, usko, pelastus, Jumalan sana ja rukous (Ef.6:10-20). Tässä taistelussa ”Herra Sebaot on kanssamme, Jaakobin Jumala on turvamme” (Ps.46:8). Psalmissamme tämä lause toistuu kertosäkeen tavoin antaen lohtua, rohkaisua ja voimaa meille itse kullekin. Tätä tarvitsemme niin päivittäisessä kilvoituksessa, uskon koetuksissa ja seurakuntaa tai kansaa uhkaavan hädän keskellä. Olisikohan tässä apu tämänkin päivän kriisiin, keskuudessamme vallitsevan epidemian nujertamiseen?
Vuoret ja koko maan kuori kuvaa paikallaan olevaa ja pysyvää. Nekin voivat tosin järkkyä mutta psalmimme kirjoittaja muistuttaa ja on luja uskossaan, että Jumalalla on valta ja voima yli kaiken luomansa. Siksi Jumalaan turvaavan ei tarvitse joutua ahdinkoon, hätään ja lamauttavaan pelkoon silloinkaan.
Taivaat ja maat tulevat järkkymään kerran. ”Vielä viimeisen kerran minä panen maan järkkymään, enkä vain sitä, vaan myös taivaan”, kertoo Heprealaiskirje 12:26. Ilmestyskirja kuvaa miten viimeisten päivien aikana taivas kääritään kokoon ja kaikki vuoret ja saaret siirtyvät sijoiltansa. Silloin maan kuninkaat ja ylimykset ja sotapäälliköt ja rikkaat ja väkevät ja kaikki orjat ja vapaat pitävät järkyttävää rukouskokousta. He sanovat vuorille ja kallioille: ”Kaatukaa päällemme, kätkekää meidät valtaistuimella istuvan katseelta ja Karitsan vihalta. Heidän vihansa suuri päivä on tullut - kuka voi sen kestää?” (Ilm.6:14-17).
Niin, kuka voi tuolloin kestää? Em. rukouskokouksen osanottajat eivät olleet turvautuneet siihen Jumalaan, joka ompi linnamme. Nytkin he rukoilevat apua väärässä paikassa ja väärältä kohteelta. Tämän maailman vaunut ja hevoset eivät anna turvaa pyhän Jumalan edessä tilinteon päivänä.
Ilmestyskirjan seuraava luku antaakin nyt toisenlaisen kuvauksen aivan toisenlaisista ihmisistä. Luku on otsikoitu nimellä ”pelastettujen joukko”. He ovat niitä, jotka ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä ja ovat nyt Jumalan valtaistuimen edessä kiittäen, ylistäen ja palvellen Jumalaa. ”Nälkä ei heitä enää vaivaa, ei jano, enää ei heitä polta aurinko eikä paahtava helle. Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee heitä ja vie heidät elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet ” (Ilm.7:8-17). Tälle joukolle ei ole ollut vierasta rukoilla elävää Jumalaa, palvella häntä ja turvata yksin Häneen.
Se sana seisoo vahvana, ne ei voi sitä kestää.
Kun kanssamme on Jumala, ken meiltä voiton estää?
Jos veis he henkemme, osamme, onnemme, ne heidän olkohon,
vaan meidän iät on Jumalan valtakunta (V.170:4)
Lauri Lehtinen
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä