Hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden  Ps.23:3

Lammas tunnustaa tarvitsevansa ohjausta ja opastusta. Oikean polun löytäminen ei ole useinkaan helppo ja yksinkertainen tehtävä.

Ulkona maastossa voi risteillä monia polkuja ja uria. Jotkut saattavat näyttää alussa helpoilta ja mukavilta, mutta voivat lopussa osoittautua virhearvioksi. Inhimillisesti ei niin houkuttava polku voikin olla juuri se oikea.

Daavid tunnustaa tässä psalmissa olevansa täysin riippuvainen paimenensa äänestä. Seuraamalla tätä ääntä, hän tietää olevansa oikealla polulla ja saavuttavansa kerran määränpään. Ilman paimenen ääntä lammas ei selviä monien polkujen, urien, teiden, äänien ja houkutusten sekamelskassa. Lampaan tulee luottaa täydellisesti paimeneensa. Lammaslaumassa ei tule kuunnella äänekkäintä tai voimakkainta lammasta, ei tule äänestää oikeasta reitistä eikä kulkea yleisen mielipiteen mukaan. Tällainen käytös johtaisi onnettomaan lopputulokseen. Valitettavasti yhteiskunnassamme näyttää vallitsevan juuri tällainen ilmapiiri, eikä kristillinen yhteisökään ole vapaa tästä hengestä.  Vain paimenen ääntä seuraamalla voidaan pysyä oikealla ja turvallisella tiellä.

Jokaisessa jumalanpalveluksessa tunnustamme yhteisen kristillisen uskomme. Sen ensimmäiset sanat kuuluvat: ”Minä uskon Isään Jumalaan, kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan luojaan.”  Jos todella uskomme tämän, tunnustamme silloin myös sen, että vain Jumala, meidän Luojamme, voi kertoa totuuden siitä, millaiseksi meidät on luotu ja millainen on se elämä, joka tuottaa meille suurimman onnen ja hyvän.  Jumalan antamat ohjeet ja neuvot ovat niin muodoin elämän ainoa oikea ja luotettava käsikirja. Tämä käsikirja tahtoo johdattaa meidät todelliseen elämään ja todelliseen onneen. Jumalan tie on elämän tie. Tälle tielle hän tahtoo meidät johdattaa ja tällä tiellä hän haluaa meitä opastaa. Jättämällä tämän huomioimatta, elämään tulee paljon ylimääräistä murhetta, tuskaa, huolta ja vaivaa. Lopulta se osoittautuu tuhon ja kuoleman tieksi.     

Paimen johtaa lampaitaan oikeaa tietä. Jotkut käännökset puhuvat vanhurskauden tiestä. Oikealla tiellä kulkeminen on vaeltamista vanhurskauden poluilla. Tässä yhteydessä monien Raamattunsa tuntijan mieleen nousee varmastikin Jeesuksen opetus kahdesta tiestä; kapeasta ja laveasta. Toinen vie elämään ja toinen kadotukseen. Hyvän Paimenen johdossa kuljetaan elämän tietä.

Elämän tien ”ilmapiiri” on vanhurskaus eli Herran tahdon mukainen elämä. Se on pyhä tavoite ja hurskas pyrkimys. Käytännössä se tarkoittaa mm. kristillistä uskon kilvoitusta, jokapäiväistä parannusta, uskon uudistumista, Pyhän Hengen voimaa, kiusausten vastustamista, syntisen lihan kuolettamista ja Hengessä elämistä. Yksinkertaisesti jokapäiväistä kristillistä elämää uskonyhteydessä Jeesukseen.

Jumala on antanut meille äänensä, Raamatun. Aina kun avaamme Raamatun, kuulemme sen puhuvan. Raamatun ihme ja salaisuus on siinä, että se on elävä ja puhuva kirja. Raamatun ääni on Jumalan ääni, meidän Luojamme ääni. Se on Vapahtajamme, Hyvän Paimenen ääni.

Voimme tiivistää vanhurskauden polun pähkinänkuoreen eli 10 käskyn lakiin tai ns. rakkauden kaksoiskäskyyn. Kun yhteiskunnallista tai omaa henkilökohtaista elämäämme ohjaavat nämä periaatteet, ei pitäisi olla epäselvää, kuinka toimia suhteessa Jumalaan ja lähimmäisiimme kaikissa elämämme tilanteissa. Paimenen sana ohjaa meidät silloin uskomaan, kunnioittamaan, palvomaan ja tottelemaan Jumalaa sekä henkilökohtaiseen pyhään elämään ja lähimmäistemme rakastamiseen ja palvelemiseen. Kymmenen käskyn laki ja rakkauden kaksoiskäsky ohjaa meitä siis pidättäytymään kaikesta väärästä eli synnillisestä käyttäytymisestä ja suuntaamaan elämänne Jumalan rakastamiseen ja lähimmäisen huomioimiseen. Monissa elämän tilanteissa emme tarvitse muuta opastusta emmekä muuta sanaa. 

Mutta on myös lukemattomia tilanteita, joissa Jumalan lapsi on saanut kokea ihmeellistä ja yliluonnollista johdatusta. Ne ovat asioita, joita ei voi yksinkertaisesti selittää sattumalla. Hyvä Paimen on silloin salatulla tavalla johtanut tilanteita ja ihmisiä. Tälläkin tavalla hän johdattaa omiaan. Jumalan lammas on siis koko ajan Hyvän Paimenen johdatuksen ja kaitselmuksen alla. Elämäämme tuo suurta lohtua ja turvallisuuden tunnetta, kun tiedämme, että Hän ohjaa kaikessa meitä kulkemaan oikeaa tietä.

Kristityn eli Herran lampaan syvin salaisuus ei kuitenkaan piile ulkonaisessa käyttäytymisessä ja moraalisessa vaelluksessa. Hyvän Paimenen seuraamisen perimmäinen syy ja olemus piilee yhteydessä. Kristitty seuraa Herraansa, kulkee Hänen kanssaan ja elää Hänessä. Kristityn elämä pursuaa siis sisältä ulos. Paimen elää hänen sydämessään ja vaikuttaa, että lammas haluaa noudattaa hänen esimerkkiään ja totella hänen sanaansa eli kuulla hänen äänensä. Toisin sanoen lammas ei kulje oikeaa teitä ja kulje vanhurskauden polkuja ollakseen tai tullakseen lampaaksi, vaan koska se on liitetty lampaaksi Hyvän Paimenen laumaan. Lampaana se toimii lampaan tavoin. Sille on silloin luontaista seurata paimenensa ääntä.

Tämä yhteys paimeneen on myös vuorovaikutusta. Paimen rakastaa lampaitaan ja lampaat paimentaan. Paimen puhuu lampailleen mutta lampaatkin puhuvat paimenelleen. Jokainen psalmi on syvältä lampaan sydämestä noussut rukous, pyyntö, tunnustus, kiitos ja ylistys. Psalmeissa kuulemme kokonaisvaltaisemmin kuin muissa Raamatun kirjoissa juuri lampaiden äänen. Niissä lampaat puhuvat paimenelleen avaten ja paljastaen sydämensä hänelle. Psalmien kirja kertoo paljon kaidan tien kulkijain tunnoista ja kokemuksista elämän ylä- ja alamäissä. Löydämme mm. katumuksentäyteisiä synnintunnustuksia, ahdistavia epäilyksiä, tuskallisia kysymyksiä, hurmioituneita rakkauden tunnustuksia paimenelle, kiitosta saadusta avusta ja rukousvastauksista, lukemattomia kyynelten täyttämiä rukouksia avun ja lohdutuksen saamiseksi, voiton iloa ja tappion surua, pyhää ylistystä ja palvontaa, jossa tuntuu, että he ovat jo täällä saneet hengittää Taivaan ilmaa Tämä kaikki vain osoittaa, että vaikka Herran tie on suora ja paimenääni selkeä, niin usein etsimme itse siihen tiehen monia mutkia ja kiertoteitä. Korvamme on usein kuuro kuulemaan ja sydämemme haluton tottelemaan. Tahtomme on usein synnin houkutuksille altis ja mielemme avoin tämän maailman houkutuksille. Vihollinen saa niin kovin usein meidät väärille teille ja tahtonsa vangiksi. Tiedämme varmasti jokainen  omakohtaisesti, mitä on kokea synnintuntoa, epäilyksiä, kadotuksen kauhuja, Jumalan poissaoloa, kauhistuttavaa syyllisyyttä, armon ja puhtauden kaipuuta. Näitä tuntoja olemme kokeneet, kun olemme vaelluksessamme horjahtaneet ja poikenneet pois Hyvän Paimenen kuuloetäisyydeltä. Silloin sydämemme huutaa apua ja koko olemuksemme kääntyy paimenemme puoleen. Mutta tuolloin ei paimenkaan ole jäänyt toimettomaksi. Meille kerrotaan, että hän etsii vaikka läpi yön löytääkseen kadonnen lampaansa.  Paimenella on todella melkoinen työ pitää tällaista laumaa oikealla tiellä. Kun olemme saaneet tätä kokea ei ole mikään ihme, että kiitosvirret ja ylistyslaulut ovat olennainen osa kristityn elämää.

Nyt tulemmekin tekstimme toiseen tärkeään osioon. Paimen johtaa lampaitaan oikeille poluille ja oikealla polulla nimensä kunnian tähden. Toisin sanoen oikealla tiellä pysyminen ei riipu siitä, kuinka hyvin lammas suunnistaa tai köpöttelee vuoripoluilla. Se riippuu siitä, että paimen on luvannut viedä laumansa perille ja toteuttaa lupauksensa. Tämän näemme Jumalan ja Israelin kansan kanssakäymisen vaiheista. Jumala teki liiton Israelin kanssa ja huolimatta Israelin pois poikkeamisista, luopumisesta Herrasta, epäjumalan palvelemisesta ja lukuisista muista synneistä, Jumala on omalta puoleltaan ollut uskollinen ja pitänyt liittonsa.  Esim. Jumala vannoi valalla ja itsensä kautta, että Israelilaiset saavat elää ja asua Israelin maalla. Huolimatta siitä, että israelilaiset joutuivat Egyptin orjuuteen, Babylonian pakkosiirtolaisuuteen ja liki parin tuhannen vuoden hajaannukseen Rooman vallan toimesta, Jumala on aina palauttanut kansansa lupaamaansa maahan.  Kukaan ei voi sanoa, että Jumala olisi luvannut mahdottomia tai että hän ei kyennytkään täyttämään lupaamaansa. Jumalan liitto pitää. Jumala, Israelin Isä ja Paimen, ei luovu kansastaan eikä omalta puoleltaan riko lupauksiaan. Tämä pätee tänäänkin ja koskee yhtä lailla myös Jumalan seurakuntaa. ”Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää”, vakuuttaa Paavali (2 Tim.2:13).

Koska Jumala on nimensä mukaisesti Jumala, joka on paimen, hän ei koskaan lakkaa rakastamasta lampaitaan, ei sitä ”kelvottomintakaan räpeltäjää”, ei koskaan petä lupauksiaan, ei koskaan lakkaa huolehtimasta, parantamasta, varjelemasta, suojelemasta, auttamasta, johdattamasta…Hän tekee tämän, koska Hän on hyvä ja että hän on vannonut itsensä kautta tekevänsä sen. Lampaan hyvinvointi ja perillepääsy ei siis ole viime kädessä kiinni lampaan onnistumisista, ansioista tai ponnisteluista. Se riippuu vain siitä, että se lepää ja pysyy tällaisen paimenensa käsissä ja luottaa kaikessa varauksetta häneen.  Se on paimen, joka vie lampaan perille. Siksi vain paimen on saava siitä kunnian.

Kun eräänä päivänä Jumalan suuri lammaslauma, joka on koottu kaikista kansoista ja kielistä, laulaa kiitosvirttä taivaan suuressa salissa, se ei laula kiitosta itselleen, ei kiitä itseään onnistuneesta kilvoituksestaan eikä laula ylistyslaulua omalle menestykselleen. Siellä kiitetään ja ylistetään vain Häntä, joka vienyt laumansa perille. Perillepääsy ei johdu lampaan hyvyydestä vaan Paimenen hyvyydestä.  ”Tämän jälkeen minä näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa ja huusivat kovalla äänellä: - Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella, hän ja Karitsa” (Ilm.9-10).

                                                                                                  

Lauri Lehtinen