Kirkkoherra Vesa Aurén

SAARNA 6.12.2020 Tyrvään kirkko  

Johannes 8: 31-36

”Niille juutalaisille, jotka nyt uskoivat häneen,
Jeesus sanoi: »Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani. Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.»
He vastasivat hänelle: »Me olemme Abrahamin jälkeläisiä, emme me ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka voit sanoa, että meistä tulee vapaita?» Jeesus vastasi: »Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Orja ei pysy talossa ikuisesti, mutta poika pysyy. Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita.”

Päivän evankeliumi on mielenkiintoinen ja elämän makuinen keskustelutilanne. Esiin nousee muutama järkälemäinen teema, kuten totuus ja oikeus, ja vielä enemmän, kysymys ihmisen tai kansakunnan VAPAUDESTA.

Onko vapaudella hintaa?

Olin muutama vuosi sitten sankarihaudoilla itsenäisyyspäivänä.  Mieskuoro oli laulanut ja kaupungin edustaja oli pitänyt lyhyen puheen. Juuri ennen seppeleen laskua tuli vanha mies patsaan eteen rollaattorilla, otti lakin päästä, esitteli itsensä ja sanoi: ”Minä olen kahden sodan veteraani ja 92 vuotta. Päivälleen 71 vuotta sitten minä olin 21-vuotias ja kauluksessa vänrikin napit. Minä ja komennossani olleet 60 miestä olimme Taipaleenjoen kansakoulun metsikössä asemissa, kun venäläiset hyökkäsivät. Siitä taistelut jatkuivat kovina lähes kaksi kuukautta, kunnes meidät siirrettiin Vuosalmelle. Siellä minä haavoituin molempiin jalkoihin. Niistä kuudestakymmenestä jäi yksi ehjäksi. Haluan tällä puheella muistaa ja kunnioittaa niitä aseveljiä. Hyvää itsenäisyyspäivää.” Oli hetken aika vaikuttava hiljaisuus, ennen kuin laskettiin seppeleet!

Kysyn: Mistä me saamme Suomessa kiittää sodan ajan sukupolvea, veteraaneja ja kotirintamalla olleita, joita on vielä muutama kymmenen elossa täällä Sastamalassa? - Vastaus on lyhyt: Kaikesta. - Kaikesta, mitä meillä on!

Sotavuosina heidän sukupolvensa pelasti maamme tuholta ja hävitykseltä. Ilman heitä olisi Suomen valtio lakannut olemasta - ja tämä maa ja kansa joutuneet hävityksen kohteeksi ja tuhoutuneet. Edellisten sukupolvien valinta Suomessa on ollut sellainen, että kansakunnan vapaudesta on oltu valmiit maksamaan ja maksettu kova hinta.

Nyt PUREUDUMME KESKUSTELUUN VAPAUDESTA

Tämä Johanneksen taltioima katkelma on osa pidempää keskustelua, jossa joukko ihmisiä puhui Jeesuksen kanssa kansakuntansa tilasta ja sen historiasta. Siihen itsenäisyyspäivä onkin verraton päivä! Mutta Jeesus syvensi keskustelun koskemaan myös yhden ihmisten elämän asioita, ja siten työpaikkaa, sukua ja perhettä. Pitää voida puhua kipeistäkin asioista, vaikka puhe vapaudesta oli kuulijoille niin herkkä asia, että he olivat teeman äärellä kuin iho ilman nahkaa?

Juutalaisen kansan historiassa VAPAUS on erityisen herkkä ja kipeä aihe: He olivat joutuneet elämään vuosisatoja vieraan vallan alla. Ja Jeesuksen elinaikana Rooman suurvalta miehitti koko silloista Lähi-itää. Pari miespolvea Jeesuksen jälkeen syntyi juutalaiskapina roomalaisia vastaan, jossa vapaus punnittiin äärimmilleen. Masadan vuorilinnoituksessa lähes tuhannen juutalaisen ihmisen joukko piti sitkeästi vastarintaa miehittäjää vastaan. Eleasar Ben Jairin johtamana he päätyivät ennemmin joukkoitsemurhaan kuin antautuivat roomalaisille, - kidutettavaksi ja häväistäväksi, orjuuteen. Eleasarin puheessa vapauden arvo on mittaamaton: ”Älkäämme kuolko vihollisen orjina, vaan erotkaamme elämästä vapaina yhdessä lastemme ja vaimojemme kanssa.”

Juutalaisen kansan historiasta löytyy kuitenkin myös avain, millä Jeesus rohkeasti avaa kipeää ja arkaa kohtaa ja vapauden teemaa kuulijoiden sydämissä.

Otamme nyt esille tämän avaimen: Satoja vuosia aiemmin, kun Israelin kansa oli päässyt orjuudesta Egyptistä vapauteen Mooses ja johtajat lähettivät vuosikausia kestäneellä evakkotaipaleella 12 luotettavan miehen ryhmän tiedustelemaan, millainen olisi edessä oleva luvattu maa, jonka Jumala oli jo heidän isilleen luvannut. Unelma eli ja oli vahva: oma maa, oma kansa ja niihin yhdistyneenä vapaus

Tiedustelijat tekivät reilun kuukauden kaukopartiomatkan (4 Moos 13 - 14).

Palanneista tiedustelijoista kymmenen (10) näki tulevaisuuden käytännössä toivottomana, unelma kansaa odottavasta vapaudesta ja oikeudesta kuihtui olemattomiin. He kertoivat kaikista näkemistään uhkatekijöistä: siellä oli jo asukkaita, oli linnoitettuja kaupunkeja ja korkeita muureja, ihmisetkin näyttivät olevan kookkaampia ja vahvempia, suorastaan jättiläisiä. Tulevaisuus olisi toivoton, nyt olisi katkeruuden aika. Näiden kymmenen houkuttelemana yhä useammat alkoivat suunnitella kapinaa johtajia vastaan (he sanoivat toisilleen: ”Valitaan uusi johtaja”), he alkoivat haikailla jo takaisin entisen vallan alle - tai että pitäisi ainakin saada kokonaan uusi sotilaallinen ja poliittinen johto.

Usko Jumalan lupauksiin ja mahdollisuuksiin oli kuollut. Epäusko ja toivottomuus ottivat heidät valtaansa. Samalla heistä oli tullut pelon ja epätoivon vankeja!

Tiedustelijoiden joukossa oli kuitenkin kaksi, joiden sisimmässä ei ollut pelon ja toivottomuuden mielialaa, päinvastoin: He näkivät tulevaisuuden Jumalan lupausten näkökulmasta, - he olivat innoissaan, rohkeita ja luottavaisia. ”Hän vie meidät tuohon maahan ja antaa sen meille! Älkää pelätkö!”

Heidän rohkeutensa oli tarttua kiinni Jumalan lupauksiin, luottaa hänen voimaansa ja varjelukseensa, luottaa hänen anteeksiantamukseensa ja johdatukseensa.

HYVÄT KUULIJAT: PÄIVÄN EVASKELIUMISSA KÄYDÄÄN KESKUSTELUA NÄISTÄ KAHDESTA RYHMÄSTÄ.

Ollako pelon ja epätoivon ja katkeruuden vanki VAI ollako sisäisesti vapaa pelosta ja epätoivosta. Kymmenen tiedustelijan tavoin ihmiselle on ajasta aikaan luontaista jäädä pelkojensa ja erilaisten uhkien tai katkeruuksien vangiksi.

Siksi kerran toisensa jälkeen tarvitaan rohkaiseva lupaus, mihin tarttua, - sanat:     ”Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi.”

Jeesuksen kuuntelijoista osa loukkaantui näihin sanoihin ja meni pois, mutta monelle nämä sanat merkitsivät toivon heräämistä, rohkeuden syttymistä ja pääsyä sisäiseen vapauteen.

NYT SOVELLUS - MITÄ ME VOIMME OPPIA TÄSTÄ KESKUSTELUSTA?

Tämän keskustelun ääressä pohdin ensiksi itsenäisen Suomen kohtaloita ja sadan vuoden takaista tilannetta, itsenäisyytemme aamua, aikaa, jolloin 1. maailmansodan aikaan tuhansissa Suomen kodeissa vallitsi pelko ja epätoivo. Sen keskellä muutamat sadat rohkeat ja pelkäämättömät nuoret miehet lähtivät jääkärikoulutukseen Saksaan. Sydämessä paloi usko oikeuteen, totuuteen ja vapauteen, sellainen sydämen voima, joka pakotti liikkeelle. Paavo Cajanderin runon sanoin, kuinka isänmaanrakkaus on sydämeen kätketty voima, ”toivon tähti sammumaton, joka tien vapautehen viittaa”.

Yksi rippikouluikäinen nuori kirjoitti silloin kansakunnan itsenäisyyden haaveista päiväkirjaansa, ”ei meillä juuri muuta ollut kuin oma rohkeutemme, uskomme ja toivomme.”

Tapasin näistä nuorista viimeisenä elossa olleen, kenraaliksi urallaan edenneen  Väinö Valveen kodissaan Herttoniemessä, kun hän oli jo yli 90-vuotias. Mikä sai hänet lähtemään jääkäriksi? Väinö Valve vastasi: ”Pitihän sitä tehdä jotakin - se aika oli silloin sellainen”.

He uskalsivat, vaikka heillä ei juuri muuta ollut, kuin oma rohkeutensa, uskonsa ja toivonsa.

Itsenäisyytemme aamussa tässä maassa eli sukupolvi, joka uskalsi tarttua kiinni historian suomista tilaisuuksista, mutta myös tarttua kiinni Jumalan lupauksiin, luottaa hänen voimaansa ja varjelukseensa, luottaa hänen anteeksiantamukseensa ja johdatukseensa.

Sitten teemme sadan vuoden aikahypyn omaan aikaamme.

Edellinen työpaikkani (puolustusvoimat) on Suomen parhaita työpaikkoja. Haastattelimme joku vuosi sitten yhtä työpistettä, jossa oli kolmekymmentä työntekijää ja työilmapiiri oli mennyt pakkasen puolelle. Yksi työntekijöistä kertoi rehellisesti, että hän on niin loukkaantunut, että viimeisen vuoden ajan hän on pyrkinyt olemaan esimiehelleen mahdollisimman ilkeä ja hankala. Toinen työntekijä oli siirretty tehtävästä toiseen - vastoin hänen omaa tahtoaan. Häpeä, tunne kelpaamattomuudesta oli vallannut hänet ja hän kertoi olevansa katkera siirrosta päättäneelle ihmiselle ja pyrkivänsä osoittamaan sen kaikella mahdollisella tavalla.

Kumpikin näistä työntekijöistä on valinnan paikalla: Ollako epätoivon ja katkeruuden vanki vai pitäisikö suostua sovintoon ja olla sisäisesti vapaa.

”Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi.”

Omassa suvussani on kovin helposti vihastuttu ja katkeroiduttu ja annettu epätoivolle sijaa. Kerran lapsena kuuntelimme makuuhuoneen ovet raosta salaa äidin ja isän puhetta, kuinka naapurissa asuvan isän siskon luona ei oltu käyty kylässä seitsemään vuoteen, vaikka jonkinlaisissa puheväleissä oltiinkin ja me lapset leikimme varsin usein yhdessä.

Tekstissämme on suuri sanoma syntien sovittajasta ja ihmisen todellisesta vapaudesta. Evankeliumin ydin on, että Jeesus on sijainen, joka on ottanut kantaakseen itsekkyytemme, epäuskomme, häpeän, syyllisyyden ja kaiken tämän seuraukset. Että me saisimme elää vapaina.

”Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi.”