Uutiset

Lue viimeisimmistä tapahtumista Sastamalan seurakunnan alueella.

Uutislistaukseen

Kauneimmat joululaulut 2021 Sastamalan seurakunnassa

30.11.2021 10.49

Sastamalan seurakunta ottaa joulukuun ajan kirkoissa pidettäviin yhteislaulutilaisuuksiin käyttöön koronapassin.

Sastamalan seurakunnassa on tänä jouluna vähän yli kaksikymmentä Kauneimmat joululaulut – tilaisuutta. Osallistujamäärältään pienempiin, joita tilaisuuksista on noin puolet, voi tulla vapaasti.

Osallistujamäärältään isompiin, käytännössä kirkoissa järjestettäviin yhteislaulutilaisuuksiin tullaan osallistujilta edellyttämään koronapassia. Tyrvään kirkossa 3. adventtina 12.12. klo 17.00 tilaisuus myös radioidaan Iskelmä Sastamalassa (97,7 MHz).

Joululauluista puolet on alle sadan hengen yhteislaulutilaisuuksia kylätaloissa (vast). Ne voidaan järjestää ilman kokoontumisrajoituksia. Voimassa ovat silti vahva kasvomaskisuositus, hyvä käsihygienia ja sisätiloissa olisi suotavaa istua väljästi.

Seurakunnan pääkirkko, Tyrvään kirkko ja kaikki muutkin kirkot kokoavat joululaulutilaisuuksiin lähes aina enemmän kuin sata osallistujaa, ja niissä tilaisuudet voidaan aluehallintoviranomaisten määräämin kohdennetuin kokoontumisrajoituksin toteuttaa vain koronapassin turvin. Näin tullaan Sastamalassa tänä jouluna toimimaan.

Sastamalan seurakunta ottaa joulukuun ajan kirkoissa pidettäviin yhteislaulutilaisuuksiin käyttöön koronapassin. Sen näyttäminen ulko-ovella on edellytys sisäänpääsylle. Koronapassi voi olla mukana paperilla tai älypuhelimella. Se voidaan myös lukea puhelimesta ovella mobiililaitteella, johon on ladattu THL:n hyväksymä Koronatodistuksen lukija -sovellus. Koronatodistuksen lukija ei kerää tai tallenna terveystietoja tai muita tietoja.

Suomessa koronapassina toimii EU:n koronatodistus, joka on saatavilla ja printattavissa Omakannasta. Koronatodistuksen voi pyydettäessä saada myös tulostettuna terveydenhuollosta siitä yksiköstä, jossa rokotus on annettu tai testi on tehty. Koronapassi sisältää tarvittavan todistuksen: todistus koronarokotuksesta, todistus koronatestituloksesta tai todistus sairastetusta koronasta. Jos joku ei voi ottaa rokotetta lääketieteellisestä syystä, hän voi saada koronapassin käymällä koronatestissä. Lain mukaan kunnan tulee järjestää mahdollisuus käydä koronatestissä koronapassia varten, jos ei voi ottaa covid-19-rokotetta lääketieteellisestä syystä.

Koronapassia ei tarvita Sastamalan kirkoissa järjestettävissä joulukonserteissa, jotka eivät ole yhteislaulutilaisuuksia. Koronapassia ei liioin tarvita seurakunnan jumalanpalveluksissa, kirkollisissa toimituksissa tai muissa seurakunnan tilaisuuksissa, vaikka niissä joku laulu laulettaisiinkin yhdessä.

Aluehallintoviraston kohdennetut kokoontumisrajoitukset ovat voimassa 19.12.2021 asti. Vasta kun viranomaiset määräävät jouluviikkoa ja jouluviikonloppua koskevista kokoontumisrajoituksista, voidaan kertoa, miten tilaisuudet saa järjestää aikana Tuomaan päivästä loppiaiseen.

Tiedote annettu 29.11.2021 klo 14.30

Vesa Aurén
Kirkkoherra

 

Muuttuneen koronatilanteen sekä LSSAVIn ja Tampereen hiippakunnan antamien uusien rajoitusten ja ohjeiden vuoksi kauneimat joululaulut-tilaisuudet on peruttu.

päivitetty 27.12.2021 klo 13:34