Uutiset

Lue viimeisimmistä tapahtumista Sastamalan seurakunnan alueella.

Uutislistaukseen

Veteraanipäivää juhlistetaan Sastamalassa konsertilla

Kiitämme teitä arvoisat sotiemme veteraanit. Kansallisena veteraanipäivänä tiistaina 27. huhtikuuta laskimme seppeleet Karkun, Keikyän, Kiikan, Mouhijärven, Salokunnan, Sammaljoen, Suodenniemen ja Tyrvään kirkon sankarihaudoilla sekä Kiikoisten veteraanikivellä.

Tyrvään kirkolla seppelpartioon osallistuivat kirkkovaltuuston puheenjohtaja Pirkko Esko sekä kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Ulla Yli-Hongisto. Seppeleen laskua oli saapunut seuraamaan jonkin verran yleisöä, vaikka varsinaista juhlaa ei tänä vuonna voitukaan järjestää.

Tyrvään kirkolla seppelpartioon osallistuivat kirkkovaltuuston puheenjohtaja Pirkko Esko sekä kaupunginvalt...

Varsinaista veteraanipäivän juhlaa emme pandemiatilanteen vuoksi tänä vuonna järjestä, mutta juhlistamme arvokasta päivää verkossa Sastamalan kaupungin veteraanipäivän konsertilla. Konsertti on katsottavissa samaan aikaan seppeltenlaskun kanssa tiistaina klo 10 alkaen.

Konsertissa esiintyvät Pamela Kilpeläinen, laulu, Sakari Lipasti, piano ja Pauliina Lehtinen, viulu. Esitettävät kappaleet ovat Veteraanin iltahuuto, Evakon laulu, Rondino, On suuri sun rantas autius ja Kesäilta.

 

2021-04-26 16:12:00.0