Uutiset

Lue viimeisimmistä tapahtumista Sastamalan seurakunnan alueella.

Uutislistaukseen

Yhteisvastuukeräys pureutuu ikäihmisten taloudelliseen ahdinkoon

Vuoden 2021 Yhteisvastuukeräys käynnistyi sunnuntaina. Yhteisvastuu on lähimmäisenrakkauden kansanliike ja evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys, joka auttaa hädänalaisia Suomessa ja kehitysmaissa. Eri syistä johtuva köyhyys koettelee vanhusväestöä Suomessa ja maailmalla. Vuoden 2021 Yhteisvastuukeräyksen tuotolla autetaan taloudellisissa vaikeuksissa olevia ikäihmisiä niin Suomessa kuin kehittyvien maiden kriisialueilla.

Vuoden 2021 Yhteisvastuukeräys käynnistyi sunnuntaina.

Vuoden 2021 Yhteisvastuukeräys käynnistyi sunnuntaina.

40 prosenttia keräyksen tuotosta jää Suomeen

Puolet kotimaan osuudesta jää käytettäväksi ikäihmisten ahdingon helpottamiseen oman seurakunnan alueella.

Yhteisvastuukeräyksen toisena valtakunnallisena tuotonsaajana toimiva Kirkon diakoniarahasto kohdentaa 10 prosentin osuutensa keräystuotosta ikäihmisten taloudelliseen auttamiseen ja elämänlaadun kohentamiseen. Diakoniarahaston avustukset haetaan paikallisseurakuntien diakoniatyön kautta, jossa hakijoiden avuntarve tunnetaan ja jokainen avuntarvitsija kohdataan.

Keräyksen toinen maanlaajuinen tuotonsaaja on Seurakuntaopiston kokoama kansanopistoverkosto, joka tulee toteuttamaan yhteisvastuuvaroilla ikäihmisille maksutonta digitaitojen opastusta lyhytkursseina vuodesta 2022 alkaen. Opetuksessa käydään läpi esimerkiksi pankki-, Kela- ja virastoasiointia tietokoneen välityksellä sekä opastetaan laitteiden käytössä ja ongelmakohdissa.

Kaukana tarve on vieläkin suurempi kuin meillä

Yhteisvastuukeräys näkee tärkeäksi tukea avun tarpeessa olevia niin Suomessa kuin maailmalla. Tuotosta yli puolet, 60 prosenttia, ohjataan kehittyviin maihin Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahaston kautta.

Maailman katastrofialueilla Yhteisvastuukeräyksen 2021 tuotolla tuetaan arvokkaan vanhuuden mahdollistamista auttamalla katastrofien, konfliktien ja luonnonmullistusten aiheuttamissa hätätilanteissa hauraimpia yhteisöjä, vanhuksia ja perheitä. Kansainvälisen diakonian esimerkkikohdemaa on Uganda, mutta apua ohjataan kulloisenkin tarpeen mukaan yli kymmeneen maahan.

Keräyksen suojelijana toimii tasavallan presidentti ja vuoden 2021 keräyksen esimiehenä Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo.

Apua ikäihmisille diakoniatyön kautta

Vähävaraiset vanhukset ovat usein tilanteessa, jossa vaikeudet kasaantuvat. Köyhyys aiheuttaa helposti terveydellisiä ongelmia, sosiaalista eristäytymistä, yksinäisyyttä ja digisyrjäytymistä.

Eläkeiän köyhyyden merkittäviä tekijöitä voivat olla työelämän ulkopuolelle jääminen, kotiäitiys, työkyvyttömyys, pitkäaikaistyöttömyys, pienipalkkaisuus, sairaudet – tai näiden kaikkien yhdistelmä. Listalle kuuluvat myös kallis asuminen, peritty huono-osaisuus, mielenterveyden ongelmat sekä monet yllättävät tekijät.

Suomessa vanhusten köyhyys näyttäytyy eri tavoin eri puolilla maata. 40 prosenttia eläkeläisistämme saa eläkettä alle 1 250 euroa kuukaudessa. Karua on, että suurin yksittäinen seurakuntien ruoka-avun asiakasryhmä on vähävaraiset vanhukset.

Diakoniatyöntekijöiden kokemuksen mukaan ikääntyneet turvautuvat apuun vasta siinä vaiheessa, kun tilanne on päässyt todella huonoksi. Juuri eläkkeelle jääneet voivat tukea edelleen lapsiaan ja lapsenlapsiaan oman toimeentulon kustannuksella.

Näin voit osallistua keräykseen

Voit osallistua Yhteisvastuukeräykseen verkossa seurakuntamme lahjoitussivulla: yhteisvastuu.fi/sastamalaLinkki avautuu uudessa välilehdessä  

Voit lahjoittaa tilille

Pohjola-Pankki FI14 5000 0120 2362 28
Nordea FI16 2089 1800 0067 75
Aktia FI82 4055 0010 4148 41

HUOM! Sastamalan srk:n viite: 301880
Lisäämällä lahjoitukseen seurakuntamme viitenumeron kartutat omaan seurakuntaamme jäävää Yhteisvastuu-tuottoa.

Keräyslippaita löydät useista Sastamalan alueen ruokakaupoista sekä Puistokadulta Löytöpisteestä.

Sastamalan seurakunnan MobilePay-numero on 85725.

Soita
0600 1 7010 (10,26€ / puh + pvm/mpm)
0600 1 7020 (20,28€ / puh + pvm/mpm)

2021-02-08 12:18:59.0