Uutiset

Lue viimeisimmistä tapahtumista Sastamalan seurakunnan alueella.

Uutislistaukseen

Sastamalan seurakunta julkaisee kirjan Pyhän kosketus

Sastamalan seurakunta julkaisee Pyhän kosketus –nimisen kirjan. Teos koostuu 64 eri kirjoittajan lyhyistä tarinoista, jotka kertovat, miten usko tai pyhä on koskettanut. Kirjan julkistetaan Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa torstaina 27.6.2019 klo 19. Julkistamistilaisuus on kaikille avoin.
thumbnail_DSC09884_XL.jpg

Yhteistä kirjoittajille on se, että he asuvat Sastamalassa, ovat täältä kotoisin tai muulla tavalla linkittävät itsensä Sastamalaan.

Idea kirjasta on Sastamalan edellisen kirkkoherran Ari Paavilaisen.
- Haluamme tehdä elämänmakuisen kirjan, jota luetaan ja joka ei jää pölyttymään kirjahyllyyn, kirkkoherra Ari Paavilainen sanoi.

Kirjan on toimittanut toimittaja ja sanataideopettaja Tiina Laaninen. Taitosta ja painamisesta on vastannut Pauli Saha Graafsaha Oy:sta. Seurakunta jakaa kirjaa merkkipäivämuistamisena ja sen lisäksi kirja tulee myös myyntiin.

- Seurakunnan aikanaan julkaisema hartauskirja Sanaa Sastamalasta on saanut vuosien saatossa paljon kiitosta. Ja koska olemme kirjakaupunki, tuntuu luontevalta, että esimerkiksi seurakunnan merkkipäivämuistaminen on juuri sanallinen, Paavilainen sanoo.

Pyhän kosketus – Sanaa Sastamalasta II -kirjan julkistamistilaisuus on Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa torstaina 27.6.2019 klo 19. Kaikille avoin tilaisuus kestää noin puoli tuntia ja sen jälkeen on kirkossa pientä tarjoilua.

Kirjaa on julkaisemisen jälkeen myynnissä julkistamistilaisuudessa, Vanhan kirjallisuuden päivillä seurakunnan myyntipöydässä sekä kirkkoherranvirastossa (Aittalahdenkatu 12) aukioloaikoina.
Kirjan hinta on 20 euroa.

Lisätiedot:
Kirjan toimituskunta
Tiina Laaninen, kirjan toimittaja p. 040 737 6063, tiina@laaninen.fi
Tarja Kopalainen, seurakuntapastori, tiedotus p. 050 314 9107, tarja.kopalainen@evl.fi

 

Mon Jun 17 08:33:00 EEST 2019