Saarna Tyrvään kirkossa 31.3.2019, Leipäsunnuntai. Luottamushenkilöiden siunaaminen.            

Elämän leipä Joh.6:1-15.

Lähtösaarna.                                                                                   

Puhelin soi. Huokaisen. Vaimo katsoo ulkoa kevätauringosta kulmiaan kurtistaen. Alas nyt jo tehdä sitä saarnaa. Tuijotan tyhjää paperia, tai pikemminkin ruutua, jossa kursori sykkii sydämenlyöntien tahtiin muistuttaen ajasta, jota on lyönti lyönniltä vähemmän.

Puhelin soi. Se antaa hetken tekosyyn unohtaa edessä oleva urakka ja keskittyä muuhun. Pekka soittaa. Juttelemme hetken niitä näitä kuulumisista. Murehdin saarnaani, kun en tahdo saada siitä kiinni. Kerron kuinka arkkipiispa aikoinaan kertoi olevansa väsynyt sanoihin. Sanoihin, jota kantavat sisällään historiaa ja menneisyyden painolastia. Sanoihin, jotka ovat harkittuja ja viimeisteltyjä. Sanoihin, jotka merkitsevät niin paljon ja ovat niin suuria, etteivät ne loppujen lopuksi sano mitään. Minäkin olen turhautunut suuriin sanoihin.

Kerron juuri eläkkeelle jääneestä kirkkoherrasta, joka pikkupoikana Vaununperältä pääsi kerran kirkkoon. Kun pojalta sitten kysyttiin, mitä kirkossa oli, poika kertoi että pappi puhui. Paljon pappi puhui ja pitkään. No mitä se pappi sitten sanoi? Poika tuumi hetken ja sanoi sitten: Ei se oikein mitään sanonut.

Jeesus oli hyvä puhuja. Vaikka hänkin väsyi, kuten Raamatussa kerrotaan, hän ei kuitenkaan väsynyt omiin sanoihinsa. Hän oli joskus hiljaa, sanomatta mitään, kun se sanoi paljon. Kun hän opetti, hän kertoi tarinan tai teki tunnusteon. Jeesus sanoi aina sanottavansa. Hän ei koskaan puhunut puhumisen vuoksi.

Pekka siellä langan toisessa päässä miettii hetken ja alkaa kertoa liian hienosta keittiöstä. Liian hienot sanat ovat kuin liian hieno keittiö, joka on hyvin harkittu ja hienostunut. Kaikki on pitkälle prosessoitua ja valmistettua. Maku on varmasti mietitty kulinaristinen tapaus, mutta loppujen lopuksi siitä ei enää osaa sanoa maistuuko se enää millekkään.

Pekka kertoo italialaisesta keittiöstä, jossa lähtökohta on hyvät tarvikkeet ja yksinkertaisuus. Ruoka ja sen maku tulee ruokatarvikkeista itsestään. Pekka taitaa olla selkeästi italialaisen keittiön ystävä.

Pekan mielestä Jeesuksesta puhuminen on kuin aterian valmistusta. Usein yksinkertainen on parempaa. Enemmän ruuan makua ja hyvien elintarvikkeiden makua on parempi kuin kokin omat runsaat mausteet. Samoin Jeesuksesta pitää puhua yksinkertaisesti. Musteiden sijaan pitää keskittyä Jeesukseen. Jeesus tuli alas taivaasta ja antaa meille ristinkuoleman kautta elämän.

Pekka kertoo ystävästään, joka oli pappi hänkin. Hän teki suuren elämäntyön ja merkittäviä asioita. Hänet tunnettiin ja hän oli tärkeä ihminen. Sitten hän sai tietää sairastavansa syöpää. Syöpä oli laajalle levinnyt ja hänellä oli tutkimusten jälkeen vain muutama kuukausi elinaikaa, niin kuin sitten kävikin. Viimeisessä saarnassaan pastori kertoi, kuinka kaikki hänen aikaansaannoksensa olivat sulaneet pois. Millään ei enää ollut mitään merkitystä. Lopulta vain Jeesuksen armolla ja rakkaudella oli merkitystä.

Olimme hetken hiljaa. Minä myöntelin. Pekka jatkoi kertomuksella, jossa Jeesus on elämän leipä. Minä siihen, että kas kun juuri tästä minun pitäisi saarnata. Samasta aiheesta olen saarnannut tässä kirkossa lähes joka vuosi täällä ollessani, jostain kumman syystä.

Siinä Pekan kanssa jutellessa jaettiin paljon elämää ja monta asiaa Jeesuksesta. Siinä tuli tehdyksi myös tämä saarna. Jakamisella on ihmeellisiä vaikutuksia.

Jeesuksen esimerkin mukaan meidän on jaettava leipämme. Leipää on kahdenlaista. Jokapäiväinen leipä, joka on kaikki elämämme tarpeet, antaa mitä henkemme pitimiksi tarvitsemme. Sitten on elämän leipä. Jeesus. Jeesus antaa meille mitä me tarvitsemme iankaikkista elämää varten. Tavallinen leipä antaa meille päivän tätä elämää, mutta Jeesus antaa meille kaiken, mitä tarvitsemme elääksemme iankaikkisesti.

Kumpikin leipä tulee Jumalalta. Kumpikin leipä on tarkoitettu jaettavaksi. Kun Jeesus istutti kansan ruohikkoon ruokittavaksi, hän jakoi viisi leipää ja kaksi kalaa. Tuosta ruuasta riitti jaettuna kaikille niin, että tähteeksi jäi enemmän kuin oli jaettavaa. Jakolasku muuttuikin kertolaskuksi. Se ei ole se ihmeellisin asia. Kahta kalaa ja viittä leipää jaettaessa ihmisille jaettiin jotain paljon enemmän. He saivat ihmetellä, kuka Jeesus oikein on. He saivat kertoa toisilleen, miksi he seurasivat Jeesusta ja mitä Jeesus heille merkitsi. He puhuivat toisilleen. He kuuntelivat toisiaan. He löysivät uusia ystäviä, he jakoivat paljon arkisiakin asioita ja moni auttoi toista. Kertolaskukin muuttui potenssilaskuksi ja lopulta paljon enemmäksi. Kahta kalaa ja viittä leipää jaettaessa jaettiin Jeesuksen kautta iankaikkisen elämän eväät.

Seurakunta on jakamista. Seurakunnassa jaamme maallisia jokapäiväisiä asioita ja siinä samalla myös hengellisiä iankaikkisia asioita, kun Jeesus on siinä mukana. Nykyisin seurakunnassa jaetaan paljon ruokaa ja yhdessä aterioiminen on monissa tilanteissa yhä tärkeämmässä asemassa. Jeesuksen jokainen kertomus yhteisestä ateriasta oli vertaus taivaasta. En usko, että yhteinen ateriointi seurakunnissa lisääntyy sattumalta.

Jakaminen tarkoittaa, että toinen on yhtä tärkeä kuin minä. Tämä mitä meillä on, on meidän yhteistä. Se kertoo kuinka jokainen on tärkeä. Jos emme pääse jakamisesta osalliseksi, meitä ei arvosteta. Tämä kysymys on nyt yhteiskunnassa pinnalla. Jeesus jakoi elämänsä kaikkien ihmisten kanssa iankaikkiseksi elämäksi kaikille ihmisille.

Tänään siunaamme ihmisiä, jotka jakavat elämäänsä seurakunnan yhteisiin tehtäviin. He ovat päättämässä tärkeistä asioista. He päättävät myös siitä, kuinka leipäämme seurakunnassa jaetaan. Työt ja tehtävät ovat yhtälailla jaettavia asioita. Yksin emme saa aikaan mitään. Jakamalla kaikki yhteinen muuttuu kertolaskuksi ja Jeesuksen kautta paljon enemmäksi.

Olkoon tämä saarna ja kuinka se syntyi, yksi pieni esimerkki jakamisen tärkeydestä.