MIKA NOKELAINEN, 50 Mika Nokelainen

Martinus-säätiön toiminnanjohtaja

■ Syntynyt Hämeenkyrössä, asuu Tampereella.
■ Teologian tohtori.
■ Toiminut aiemmin Diakonia-ammattikoulun Porin yksikössä yliopettajana ja aluekoordinaattorina, Porin seurakuntayhtymässä pappina, siirtolaispappina Tanskassa ja Ruotsissa sekä tutkijana Helsingin yliopistossa.
■ Puoliso pastori Elina Kaunisto, 20-, 18- ja 14-vuotiaat pojat.
■ Harrastukset juoksu, suunnistus, hiihto, kirjallisuus, kirjoittelu ja musiikki.

1. Ajattelen, että monipuolisen työkokemukseni ja koulutukseni pohjalta minulla voisi olla annettavaa Sastamalan seurakunnalle sen kirkkoherrana.

Haluan pitää huolta työyhteisöstä, innostaa sitä ja olla sille toivon vahvistajana. Johtajana olen jämäkkä ja johdonmukainen. Hallinto- ja talousasiat sujuvat minulta hyvin. Työni ohessa olen koko ajan opiskellut johtamista ja hallintoa. Työn ja toiminnan kehittäminen sekä yhteistyöverkostojen luominen eri toimijoiden välillä on ollut keskeinen osa työtäni toistakymmentä vuotta.

Olen toiminut myös seurakuntaneuvoston jäsenenä ja varapuheenjohtajana, joten osaan katsoa asioita luontevasti myös luottamushenkilön näkökulmasta. Seurakunta on olemassa seurakuntalaisia varten. Onnistunut lopputulos syntyy, kun seurakunnan aktiiviset toimijat, luottamushenkilöt ja työntekijät puhaltavat yhteen hiileen ja toimivat yhteisen tavoitteen suuntaisesti.

2. Sastamalan seurakunta tarjoaisi minulle innostavan ja sopivalla tavalla haasteellisen työmaan. Sikäli kuin tiedän, seurakunnassa on hyvä tekemisen meininki. Olisi hienoa olla luotsaamassa tätä joukkoa. Sastamala tuntuisi olevan sopiva sekoitus vanhaa ja tuttua sekä uutta ja innostavaa.

Sastamala kirkkoineen on ikivanhaa kristinuskon kanta-aluetta, jossa historia havisee joka askeleella ja uskonto on edelleen monella tavalla näkyvä ja merkityksellinen asia. Lisäksi Sastamala on kiehtova ja kutkuttava yhdistelmä juurevaa maaseutuelämää, monipuolista ja elävää kulttuuritoimintaa sekä vireää teollisuus- ja palveluelinkeinojen harjoitusta. Kaikki edellä sanottu yhdistettynä sastamalalaiseen luontoon ja maisemien kauneuteen tekee tienoosta kerta kaikkiaan innostavan.