Uutiset

Lue viimeisimmistä tapahtumista Sastamalan seurakunnan alueella.

Uutislistaukseen

Tule mukaan tekemään Tyrvään kirkon messuja?

Me seurakunnan työntekijät olemme haaveilleet messusta, jossa olisi enemmän yhdessä tekemistä ja enemmän osallisuutta. Haluaisitko sinä lähteä kanssamme rikastamaan Tyrvään kirkon messuja?

Tyrvään kirkon tornit puiden keskellä.

Jos rakastat messuja, tule tekemään niitä yhdessä kanssamme. Jos olet sitä mieltä, että messu ei nykyisellään riittävästi puhuttele, tule kehittämään sitä. Tavoitteenamme on koota joukko seurakuntalaisia, jotka tulisivat tuomaan Tyrvään kirkon sunnuntaiaamuihin lisää inhimillistä lämpöä ja lisää hengellistä syvyyttä. Olisitko kiinnostunut tuomaan oman näkökulmasi messujen toteuttamiseen? Joko vain pari kertaa vuodessa tai vaikka useamminkin.

Jumalanpalvelukseen on mahdollista osallistua monin tavoin, valittavana on isompia ja pienempiä tehtäviä, osa on näkyvillä, osa taustalla. Läsnäolo messussa ja yhteinen rukous ovat tehtävistä tärkeimpiä.

Osallistumisen monista tavoista keskustellaan Vammalan seurakuntatalolla keskiviikkona 23.9.20 klo 18 kirkkoherra Vesa Aurénin ja johtava kanttori Tuuli Murajan johdolla.

Olet lämpimästi Tervetullut mukaan. Tarvitsemme juuri sinua!

 

 

2020-09-19 19:48:00.0