Mika Nokelainen (kuva yläpuolella)

Työskentelin 2000-luvun alussa Tanskan suomalaisen seurakunnan pappina Kööpenhaminassa. Silloinen arkkipiispa Jukka Paarma ja ulkosuomalaistyön sihteeri Ilkka Mäkelä tulivat tarkastamaan seurakunnan. Tarkastuksen päätyttyä läksin viemään vieraita Kastrupin lentokentälle. Tuli kiire ja kaiken kukkuraksi ajoin ohi ulkomaanterminaalin liittymästä. Alkoi näyttää siltä, että matkalaiset myöhästyvät lennoltaan. Niinpä otin Skodallani tiukan oikean ja survaisin liperit sojossa kiellettyä ajosuuntaa ylös ulkomaanterminaalin poistumaramppia. Vastaan tulevat autot vilkuttelivat valoja ja kuskit heristivät nyrkkiä. Minä vilkuttelin takaisin ja hymyilin laupiaasti. Arkkipiispa istui vieressäni melko totisena. Kurvasin terminaalin eteen. Noustiin autosta ja pahoittelin vähän epämukavaa kyytiä. Sitten käteltiin ja hyvästeltiin hymyssä suin. Matkalaiset ehtivät lennolleen.

Vesa Aurén (kuva yläpuolella)

Papiksi vihkimiseen liittyy kaksi mustavalkoista kuvaa, jotka ovat säilyneet laadullisesti hyvinä. Kuvat ovat Turun tuomiokirkon portailta, otettu sen jälkeen kun tilaisuus kirkossa päättyi kesäkuussa 1984 ja kun astuin kirkon ovesta ulos. Puolisoni Aija on minua onnittelemassa ja halaamassa. Tässä halaus on tulossa, toisessa kuvassa menossa.

Lukuisia kommelluksista yksi liittyy papin työn aloittamiseen uudessa seurakunnassa.

Muutimme perheen kanssa uudelle paikkakunnalle ja kaikki tavarat olivat vielä pakattuna ja laatikoissa, kun piti jo hoitaa työtehtäviä. Yksi ensimmäisistä tehtävistä olivat kotiseurat, joihin menin - kuten sopiikin - papin paidassa ja tummassa puvussa.

En kuitenkaan mistään löytänyt siihen hätään housuihin vyötä. Olin silloin varsin hoikka eivätkä housut tahtoneet oikein ilman vyötä pysyä ylhäällä. Seuroissa pidin puheen ja kun sen aikana piti seisoa, niin vähän väliä piti toisella kädellä nostella putoavia housuja.

Nolotti ja totesin puheeni lomassa, että muuton jäljiltä ei vyötä ole vielä löytynyt.

Joskus vuosia myöhemmin tuli joku seurakuntalainen humoristisesti muistelemaan, kuinka hän muisti olleensa mukana niissä kotiseuroissa, joissa papilta olivat housut vähällä valua nilkkoihin kesken puheen.

Jouni Pihlajamaa (kuva yläpuolella)

Huomasin eräässä kastejuhlassa vanhan, arvokkaan vieraskirjan. Kun olin kirjoittanut vihkiraamattuun tietoja toimituksesta, sutaisin saman tien lennokkaan puumerkkini vieraskirjan valmiiksi avatulle aukeamalle. Kahvittelun jälkeen kastetun isoäiti otti vieraskirjan saadakseen siihen kaikkien nimet. Huomatessaan "töhryni" hän parahti: "Voi hyvänen aika, joku lapsi on päässyt jo sotkemaan vieraskirjaa!" Selittelin jotenkin tähän tapaan: "Se on kyllä papin tekemä sotku. Meille vasenkätisille nämä mustekynät ovat aika hankalia kapistuksia."