MIETTEITÄ EFESOLAISKIRJEESTÄ
Jumala on myös antanut Kristuksessa meille perintöosan, niin kuin hän oli suunnitellut ja ennalta määrännyt – hän, joka saattaa kaiken tapahtumaan tahtonsa ja päätöksensä mukaan Ef.1:11
PERINTÖOSA
Tämänkertainen hengellisten siunausten aarrearkusta silmiemme eteen nouseva armon jalokivi on taivaallinen perintö. Samaan ”hengenvetoon” kun Paavali puhuu tästä siunauksesta hän alkaa jälleen ylistää ja kiittää Jumalaa tämän jo iankaikkisuudessa tehdystä armopäätöksestä, jonka hän toteutti Kristuksessa. Ilman tätä ei kukaan voisi koskaan saada tätä siunausta- taivaallista perintöä- osakseen ja omakseen. Uudelleen ja uudelleen Paavali toistaa tätä Jumalan armoa ja rakkautta meitä kohtaan, armoa ja rakkautta, joka oli siis jo olemassa ennen kuin maailma luotiin. Vaikka ihminen sulki syntiinlankeemuksessa ja synneissään itse itseltään Taivaan oven, on Jumala suuressa armossaan ja laupeudessaan sen Kristuksessa uudelleen avannut. Se, mikä perkeleen valheen tähden menetettiin sen Jumala Kristuksen uhrautuvan rakkauden kautta palauttaa. Näin Kristuksessa yhdistetään kaikki, mitä on taivaassa ja maan päällä. Syntisestä ja kadotetusta voi tulla puhdas ja pyhä taivaan kansalainen.
Jumalan lapsi on kahden maan kansalainen. Täällä maan päällä hän on matkalainen, jonka päämääränä on hänen taivaallinen isänmaansa. Tietoisuus tästä päämäärästä, jossa hänen todellinen ja oikea kotinsa sijaitsee, sävyttää koko hänen elämäänsä. Olemme jo viitanneet John Bunyanin kirjaan ”Kristityn vaellus”. Kirjan nimikin jo kertoo, miten kristitty kokee elämänsä tässä maailmassa. Bunyan on kuitenkin lisännyt kirjansa otsikkoon täsmentävämmän kuvauksen. Kirja koko otsikko kuuluu ”KRISTITYN VAELLUS turmeluksen kaupungista taivaan maahan”. Vaeltajalla on selkeä päämäärä. Jumalan lapsi on maan päällä vieras ja muukalainen. Hän kaipaa taivaallista isänmaata (Hepr.11:13-15). Joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta tavalla tai toisella Taivas on Jumalan lapselle häntä ympäröivä todellisuus. Tämä todellisuus ei aina ole selkeän tietoista ja eikä edes joka päivä ajatuksissakaan, mutta siitä huolimatta se on. Se on syvällä Jumalan lapsen sydämessä ja vaikuttaa jokapäiväisessä elämässä monin tavoin. Joskus se on selvästi huomattavissa ja tunnettavissa, joskus kätkössä ja ”hiljaa”, mutta siellä se on! Jumalan lapsi tietää, mihin hänen elämänsä päätyy. Hänelle tämän ajallisen elämän päätepiste on ”taivaan portti”. Vanhan rukoilevaisvirren sanoin; ”Se elämä, se elämä, se iankaikkinen elämä. Se alkaa täällä, jo maitten päällä, ja jatkuu iäti Taivaassa!”
Jumalan lapsina meillä todellinen taivastoivo. ”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Suuressa laupeudessaan hän on synnyttänyt meidät uuteen elämään ja antanut meille elävän toivon herättämällä Jeesuksen kuolleista. Häneltä me saamme perinnön, joka ei turmellu, ei tahraannu eikä kuihdu. Se on varattu teille taivaissa”, kirjoittaa apostoli Pietari (1 Piet.1:3-4). Tämä meidän toivomme ei ole vain ”olisi kiva jos”-toivo vaan Pietarin mukaan se elävä toivo. Elävä toivo sellainen toivo, jonka varmasti tietää toteutuvan ja siksi elämää leimaa odotus ja kaipuu tuon toiveen toteutumisesta.
Jumalan lapsina kuljemme, kilvoittelemme ja riennämme kohti sitä hetkeä, jolloin tämä turmeluksen, saastaisen ja katoavan maailman tilalle vaihtuu turmeltumaton, puhdas ja iankaikkinen Jumalan valtakunnan todellisuus. Isän lapsina kaipaamme päästä Isän luo. Joku on joskus todennut, että elämän tarkoitus on päästä kotiin. Jumalan lapsina voimme allekirjoittaa tämän määritelmän elämän tarkoituksesta.
Lohduttavaa on tietää, että Jumala, joka on jo ennen aikojen alkua suunnitellut pelastuksemme, pitää myös huolta, että se jokaisen hänen lapsensa kohdalla myös toteutuu. ”Voimallaan Jumala varjelee teidät uskossa, niin että te saavutatte pelastuksen, joka on valmiina saatettavaksi ilmi lopunaikana” (1 Piet.1:5). Jumala ei ole elämässämme ulkopuolinen tarkkailija. Jeesus on vierellämme, Jeesus on kanssamme, Jeesus on meissä. Olemme kätketyt Kristukseen ja Kristuksessa ja Hänen Henkensä on voimanamme ja lohduttajanamme matkatessamme turmeluksen kaupungista vastaanottamaan perintöämme Taivaan maassa.
Millainen sitten on tuo taivaaseen talletettu perintömme. Se on jotakin ”mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat” (1Kor.2:9). Se on jotakin paljon enemmän kuin osaamme ymmärtää tai aavistaa. Kun Ilmestyskirjassa luodaan silmäyksiä taivaaseen, Johannes kertoo niistä kielikuvin. Ihmiskieli ei yksinkertaisesti riitä kuvaamaan Jumalan valtasuuruutta, taivaan pyhyyttä, Jeesuksen kirkkautta ja rakkautta tyhjentyvästi. Taivaan suurin ilo ei ole kuitenkaan sen ihanuudessa ts. paikassa, vaan siinä, kuka siellä on eli persoonassa Taivaan ihanuus kätkeytyy Jumalamme ja Vapahtajamme näkemiseen. Tämä on taivaan päättymättömän ilon todellinen sisältö.
Olemmehan lähteneet tälle matkalle ja vaellamme elämän tietä, maksakoon mitä maksaa ja tulkoon mitä tulee? Tämän tien päässä meitä odottaa Jumalamme, Luojamme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen näkeminen kasvoista kasvoihin. Toisin sanoen, Herran tien vaeltajina olemme kotimatkalla. Siunattua matkaa!
Lauri Lehtinen