MIETTEITÄ EFESOLAISKIRJEESTÄ
Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto. Näin Jumala on antanut armonsa rikkauden tulla runsaana osaksemme… Ef.1:7-8a
…Hänen armonsa rikkauden mukaan. Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille… (vuoden 1938 käännös)
YLENPALTTINEN ARMO
1600-luvulla elänyt kattilanpaikkaaja John Bunyan, josta kääntymyksensä jälkeen tuli yksi maailman tunnetuimmista kristillisistä kirjailijoista, joka aikanaan kirjoitti yli 60 teosta. Kaksi näistä kirjoista on tullut maailmanlaajuiseksi klassikoksi. Tunnetumpi näistä on ”Kristityn vaellus”. Toinen on hänen omaelämänkerrallinen teoksensa, jossa hän kuvaa miten hän syvän synnintunnon, lukuisten epäilysten, monien kiusojen, pimeän epätoivon ja voimakkaiden sielunvihollisen syytösten alla lopulta löysi Jumalan armon. Kirjansa hän otsikoi sanoilla: ”Ylenpalttinen armo syntisistä suurimmalle”.
Kun Paavali aikanaan katsoi elämäänsä taaksepäin, hän koki olleensa niiden syntisten joukosta, jotka Jumala on pelastanut, suurin (1 Tim. 1:15). Pelastuksensa lähteen hän toteaa olleen Herran yltäkylläisessä armossa (j.14), josta hän antaa kaiken kunnian, kiitoksen ja ylistyksen ikuiselle kuninkaalle, kuolemattomalle, näkymättömälle ja ainoalle Jumalalle (j.17).
Tuskin menen pahasti harhaan, jos oletan, että monet tämän kirjoitelman lukijoista, jotka nyt katsovat omaa elonkaartaan taaksepäin, toteavat, että niin apostoli Paavalin kuin läkkiseppä Bunyanin kokemukset Jumalan ylenpalttisesta armosta ovat syntisistä suurimman, eli lukijan omia kokemuksia. Lukemattomat armahdetut syntiset voisivat omasta kokemuksestaan sanoa, että kirja, joka on otsikoitu nimellä ”Ylenpalttinen armo syntisistä suurimalle” voisi yhtä hyvin olla Bunyanin sijasta minun oma todistukseni.
Jumala on rikas armossa. Tätä armonsa rikkautta Hän tahtoo meille jakaa. Ja kun Hän antaa, hän antaa rikkautensa mukaisesti, ylenpalttisesti. Erich Sauer kirjassaan ”uskon kilparadalla” valaissee Ef.3:20-21 selittäessä, miten Jumala antaa, kun hän antaa rikkaudestaan rikkautensa mukaisesti: ”Ef. kirjeen toisen rukouksen ylistyksessä apostoli kaiken lisäksi vielä yhdistää nämä molemmat lempisanansa ”ylenpalttinen” (perisseuein) ja ”yli” (hyper) ja muodostaa näistä yhdistämällä uuden erikoisen sanan, jota hän sitten vielä voimistaa liittämällä toisen vahvistavan lisäsanan (ek); Hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän (hyper – ek – perissou) kuin kaikki mitä anomme tai ymmärrämme…Hänelle kunnia…Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen. Voimme ehkä esittää tämän sanan ihmeteltävän rikkaan ja syvällisen tarkoituksen sanatarkimmin sanomalla: Ei vain enemmän kuin mitan mukaan tai paljon enemmän kuin kaikki mitat, enemmän kuin ylitsepursuavasti, enemmän kuin ylenpalttisesti, yli kaiken ja sittenkin yhä vain enemmän.”
Mikään mitta ei siis riitä kuvaamaan Jumalan yli ylenpalttista armoa syntistä kohtaan. Hän tahtoo suorastaan tuhlata ja kylvää armoaan. Yhtäkään syntistä, joka hänen luokseen tulee, hän ei käännytä pois. Tuttu ”tuhlaajapoika” vertaus (Lk.15) kuvaa hyvin tätä Jumalan rikkautensa mukaan lahjoittamaa ylenpalttista, suorastaan ”tuhlailevaa” armoa. Hulttiopoika (nuorempi poika), joka tahtoi jakaa perinnön jo ennen Isän kuolemaa ja tuhlasi sen elämällä Isän tahdon vastaisesti, sai vastoin kaikkea inhimillistä oikeudenmukaisuutta kokea Isän ylenpalttisen armon palatessaan synnin poluilta katuvaisena kotiin. Jokainen Jeesuksen vertauksen kuulija taatusti ajatteli, että jos joku, niin kyseinen poika ei olisi ansainnut saamaansa armoa. Niin myös ajatteli toinen (vanhempi) poika. Jeesuksen kertomuksessa paljastuu, että tämäkin poika oli yhtä lailla eksynyt ja kadonnut Isän rakkaudesta ja armosta, vaikkakin eri tavalla kuin nuorempi veljensä. Isän eli Jumalan armo oli yhtä lailla tarjolla vanhimmallekin pojalle, joka oli palvellut Isää orjamaisen pelon, raskaan velvollisuuden, omahyväisen moraalisuuden ja itsekkään ansion tunnossa. Hän oli siis yhtä lailla Isän armoa tarvitseva ”siivo” itsevanhurskas omahyväinen syntinen kuin julkisynneissä rypenyt hulttiopoikakin. Kertomus jättää auki, mikä oli vanhemman pojan vastaus. Samalla se asettaa meidät kysymyksen eteen: Kumpi minä olen ja olenko tullut takaisin Isän luo hänen armoaan ja rakkauttaan tarvitsevana? Molemmille eksyneille Isä armahtava ja armoa tuhlaileva syli oli auki. Näin Jeesus osoittaa miten Jumala tahtoo, että me kaikki saisimme runsaana kokea hänen armonsa koko rikkauden.
Jumalan armo on siis se rikkaus, jota hän tahtoo jakaa meille äärettömän rakkautensa ja rikkautensa mukaisesti. Monimiljonääri tai miljardööri voisi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen muutaman kymppitonnin. Sanomme silloin, että hän antoi paljon. Mutta sittenkään hän ei tuolloin olisi antanut rikkautensa mukaan. Rikas Jumala ei anna vain paljon vaan hän antaa yli - ylenpalttisesti, paljon enemmän kuin ylenpalttisesti ja vieläkin enemmän. Jumalan lahja ylittää kaikki käsitteet, kaikki mitat ja kaikki suureet. Ja kaiken tämän Hän tarjoaa ja antaa ilmaiseksi Jeesuksessa. Tästä armon ”tuhlauksesta”, armon yli - ylenpalttisesta runsaudesta ovat todistuksena kaikki Jeesukseen uskovat, joista jokainen on se ”syntisistä suurin”. Toivottavasti mekin olemme siinä joukossa.
Valitettavasti sydämessämme saattaa olla niin paljon oman lihamme mielitekoja, tämän maailman houkutuksia ja sielunvihollisen kavalia valheita, ettei Jumalan yli ylenpalttinen armo saa sitä kokonaan sitä täyttää. Tyydymme usein niin pieneen mittaan, vaikka tarjolla olisi mittaamattomat Jumalan hyvyyden ja armon ylenpalttiset lahjat. Otamme vastaan jotakin Jumalan rikkaudesta – ja siinäkin on yllin kyllin – mutta emme anna hänen täyttää itseämme kokonaan. Kun Jumala saa täyttää astiamme, hän täyttää sen reunoja myöten ja ylikin. E. Sauer sanookin sattuvasti:” Ja nyt, rakas lukijani, aseta oma vaelluksesi karu todellisuus näiden Jumalan antamien mahdollisuuksien rinnalle. Eikö meidän silloin ole nöyrtyen taivuttava Herran edessä – sinun ja minun – ja hävettävä, että olemme niin vähän juoneet tästä lähteestä.”
Tämä armon ylivuotava pulppuava lähde on auki tänäänkin. Puhdistakaamme siis maljamme ylimääräisestä kuonasta ja ojentakaamme astiamme suuren armahtajamme puoleen ja antakaamme hänen täyttää se ääriään myöten ja ylikin.
Jos ”tuhlaajapoika” olisi kirjoittanut kirjan kokemuksistaan, hänellä olisi ollut hyvä syy antaa sille nimeksi ”ylenpalttinen armo syntisistä suurimmalle”. Jos sinä, rakas lukijani, antaisit oman todistuksesi elämästäsi Jumalan yhteydessä niin mitä arvelet, olisiko sillekin sopiva nimi ”ylenpalttinen armo syntisistä suurimmalle”?
Lauri Lehtinen