MIETTEITÄ EFESOLAISKIRJEESTÄ
Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto. Näin Jumala on antanut armonsa rikkauden. Ef.1:7
ARMAHDETTU SYNTINEN
”Jeesuksesta laulan, Jeesuksesta vaan, jolta syyni suuret anteeks sain ja saan, jolta syyni suuret anteeks sain ja saan.” Näin alkaa yksi suosituimmista ja rakastetuimmista hengellisistä lauluistamme. Tämä laulu on armahdetun syntisen henkilökohtainen vastaus, omakohtainen todistus ja sydämestä nouseva kiitoslaulu käsittelemämme jakeen sanomalle. Anteeksi saanut laulaa kiitosta armahtajalleen.
Syntien anteeksiantaminen on kaikkein suurin ja ihmeellisin lahja, minkä Jumala on meille antanut. Tämä lahja on kuin ovi, joka aukeaa muiden Jumalan lahjojen aarrekammioon. Jos emme ole saaneet syntejämme anteeksi emme voi lähestyä Jumalaa rakastavana Isänä, emme voi päästä Hänen yhteyteensä emmekä voi riemuita pelastuksen osallisuudesta.
On sanottu, että inhimillisen elämän raskain kärsimys on syyllisyys. Se, joka on kokenut syyllisyyden tuskaa ja ahdistusta, allekirjoittanee tämän. Syyllisyyden kuorman alla antaisi vaikka kaiken omaisuutensa, jos sielu sillä pääsisi tästä taakasta vapaaksi. Tätä synnin tuskaa ja siitä vapautumista kuvaa Raamatun jälkeen eniten eri kielille käännetty 1600-luvun lopulla julkaistu kirja ”Kristityn vaellus”, joka alkaa dramaattisesti. Siinä kertoja näkee unen, jossa ryysyihin pukeutunut mies seisoo kotinsa edustalla kädessään kirja ja selässään raskas taakka. Suuresti ahdistuneena hän puhkeaa valittavaan itkuun ja huutaa: ”Mitä minun on tehtävä?”
Synnin ja syyllisyyden taakka on raskas. Jopa monet ei-kristityt psykologit ja psykiatrit tunnustavat sen, että syvä anteeksiantamuksen kokemus on parantava voima. Miten synnintuntoa ja syyllisyyden tuskaa kokeva voi saada tuon parantavan, elämää vapauttavan kokemuksen?
Kirjamme ”Kristityn vaelluksen” kuvaama päähenkilö, sai vastauksen kysymykseensä, miten puhdistua syntiryysyistään ja päästä vapaaksi raskaasta syyllisyyden taakastaan. Hänet johdatettiin Kristuksen ristin juurelle, Golgatan kummulle, jossa syntitaakka putosi hänen selästään, vieri alas mäkeä, aina alhaalla olevan haudan suulle, jonne se putosi eikä sitä enää milloinkaan nähty. Samalla hänet puettiin juhlavaatteisiin ja hänelle annettiin sinetillä lukittu käärö, joka aikanaan piti antaa todistukseksi taivaan portilla.
Raamatun sanoma on suuri ilouutinen. Jumalan armon kosketus Kristuksessa Jeesuksessa antaa synnit anteeksi ja vapauttaa synnin syyllisyydestä. Kristuksen veri puhdistaa ja Jumalan Henki uudistaa. Jumalan armahdettu on todella vapaa. ”Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin villa”, luemme profeetan sanomana (Jes.1:18).
Tällainen armahdus ja anteeksianto on niin syvä ja vapauttava kokemus, että sitä on miltei mahdoton sanoilla selittää. Mitä on, kuin vuosien tai vuosikymmenten synnit ja niiden seurauksena usein kätketty mutta piinattu syyllisyys pyyhitään pois? Mitä on, kun verenpunaisten syntien tahrima asu saa Jeesuksen veressä pesun ja puhdistuu lumivalkeaksi? Mitä on, kun raskas taakka putoaa harteilta ja saa jatkaa matkaa uusin voimin? Mitä on, kun huonon omantunnon kova päänalunen vaihtuu armon pehmeään tyynyyn? Mitä on, kun kadotuksen kauhut elämänhalun menetys vaihtuu pelastuksen riemuun ja uuteen elämään? Mitä on, kun Jumalan tuomion alta päästää Jumalan lapsen asemaan? Mitä on, kun on saanut kokea, että ”niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat” (Rm.8:1, 1938 käännös). Mitä se siis on? Se käsittämätön ihme! Se on rakastavan Jumalan armon kosketus? Se on sanoin kuvaamaton ilo ja riemu! Se laulun ja kiitoksen aihe ja sisältö!
Aloitimme tämänkertaisen pohdiskelumme hengellisen laulun sanoilla ja niin myös lopetamme:
Hän mun syyni suuret, poisti verellään,
otti synnin orjan armoon, elämään, otti synnin orjan armoon, elämään.
Tämä kaiken tuottaa usko Jeesukseen,
ken ei tahtois luottaa Herraan sellaiseen,
ken ei tahtois luottaa Herraan sellaiseen.
Laulu on Simo Korpelan sanoittama virsi 276. Viimeinen lainattu säe ei esiinny painetuissa teksteissä mutta seuratuvissa sitä on laulettu.
Lauri Lehtinen