MIETTEISTÄ EFESOLAISKIRJEESTÄ
Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto. Näin Jumala on antanut armonsa rikkauden. Ef.1:7
VEREN EVANKELIUMI
Raamattua lukiessamme emme voi olla huomaamatta, miten paljon siellä puhutaan verestä. Koska Raamatun tapahtumat ovat todellisia tapahtumia ihmisten, kansojen ja kansakuntien keskuudessa, siellä kuvataan verisiä sotia ja ihmisten välisiä verenvuodatuksia. Mutta ne ovat vain suuren kertomuksen kehyskertomuksia. Päähuomio keskittyy veren merkitykseen ihmisen ja Jumalan välisessä suhteessa. Vanhassa testamentissa Jumalan ja ihmisen/ihmisten välisen kanssakäymiseen liittyy eläinuhrien veri. Uudessa testamentissa korostus ja pääpaino on Kristuksen veressä.
Nykyajan sivistynyt ja itseään humaanina ja älykkäänä pitävä länsimainen ajattelu pitää tätä veren korostettua merkitystä julmana, brutaalina, alkukantaisena ja sivistymättömänä uskona. Jumalan kansa, jonka näkökulma on Raamatusta nouseva oppi ihmisen turmeluksesta ja Jumalan ehdottomasta pyhyydestä pitää tätä korostusta verestä ilosanomana ja siunattuna asiana. Vanha kansa puhuikin paljon ns. veren evankeliumista. Eipä siis ole ihme, että lukemattomat saarnat, laulut, hymnit, virret ja rukoukset ovat kohdistuneet kiitokseen ja ylistykseen Kristuksen verestä.
Se, miten keskeinen asia Kristuksen veri on, ilmenee jo käsittelemästämme jakeestakin. Sitoohan Paavali tässä jakeessa kaksi kristinuskon keskeistä käsitettä, lunastuksen ja syntien anteeksiantamuksen, nimenomaan Kristuksen vereen puhumattakaan siitä, mitä hän ja muut apostolit opettavat muissa kirjoituksissa Kristuksen verestä. Vaikka olemme jo näissä blogeissa useaan otteeseenkin käsitelleet Jeesuksen ristinkuoleman ja veren merkitystä, niin siitä huolimatta ei liene ollenkaan huono asia keskittyä siihen uudelleen ja uudelleen. Itse asiassa voimme sanoa, että koko Vanhan testamentin sanoma ja ilmoitushistoria keskittyy siihen, että kerran Messiaan, Kristuksen, Jumalan Pojan Jeesuksen veri vuotaa Golgatan keskimmäisellä ristillä. Uuden testamentin ilmoitushistoria lähtee siitä, että Jumalan Pojan veri on vuotanut Golgatan keskimmäisellä ristillä. Tuo tapahtuma on maailmanhistorian akseli, jonka ympäri kaikki maailmassamme tapahtuvat asiat pyörivät. Se määrittää historian kulun, sillä kuten olemme jo todenneet, maailmanhistoria on Jumalan pelastushistorian rakennusteline. Sen keskipiste ja napa on Kristuksen veri!
Veren korostettu ja keskeinen merkitys saa selityksensä Vanhan testamentin eläinten uhritoimituksesta. Sen takana on puolestaan kuva Jumalan ehdottomasta pyhyydestä ja ihmisluonnon kokonaisvaltaisesta syntiturmeluksesta. Ihminen on rikkonut Jumalan pyhyyttä vastaan ja on tuomion alainen. Ilman, että velka on maksettu ja tuomio kärsitty, kukaan ei voi lähestyä Jumalaa. Synnin palkka on kuolema!
Nämä Vanhassa testamentissa kuvatut ja tarkoin säädetyt eläinuhrit kuvaavat sangen havainnollisella tavalla synnin kauhistuttavuutta ja synnin vakavuutta. Samalla ne kuvaavat Jumalan hyvää tahtoa sovittaa ja pelastaa hänestä eroon joutunut langennut ja syyllinen ihminen. Uhritoimitus oli nimenomaan Jumalan puolelta tullut säädös. Jumala antoi langenneelle ihmissuvulle tavan, jonka kautta voidaan Jumalaa lähestyä sovitettuina, ilman pelkoa tuomiosta.
Vanhan testamentin uhritoimitus osoitti, että synti Jumalaa vastaan on niin suuri rikos, että sen seurauksena on kuolema. Synti tulee aina ja ehdottomasti sovittaa. Siitä ei selviä ilman rangaistusta. Synnintekijä toi eläimen papin luo, laski kätensä eläimen päälle tunnustaen syntinsä näin siirtäen rikkomuksensa viattomaan eläimeen. Kun tämä itsessään viaton eläin sitten uhrattiin, se merkitsi kuvaannollista sijaiskuolemaa uhraajan edestä. Uhrieläimen veren vuodatus alttarille oli todiste ja merkki siitä, että joku toinen on kuollut uhraajan edestä. Näin veri tuotti sovituksen ja syntien anteeksiantamuksen.
Jerusalemin temppelipalvelus keskittyikin juuri uhraamisen ympärille. Pappien piti toimittaa päivittäiset säädetyt uhrit ja lisäksi oli yksittäisten synnintekijöiden uhrit omasta puolestaan. Kerrotaan, että temppelivuorelta kallioon hakattua ojaa pitkin juoksi lakkaamaton verivirta temppelimuurin reunalta avautuvaan syvään gehennan rotkoon.
Oivallisen esikuvan uhrin merkityksestä antaa jokavuotinen suuri sovituspäivä, jolloin koko kansan synnit sovitettiin Herran edessä. Kaksi virheetöntä kaurista tuotiin uhria toimittavan ylimmäisen papin eteen. Pappi tunnusti kansansa synnit ja laskemalla kätensä eläinten päälle ja siirsi ne näin eläinten kannettavaksi. Toinen eläin teurastettiin ja sen verta mukanaan ylimmäinen pappi astui esiripun läpi temppelin kaikkein pyhimpään kammioon, paikkaan, jossa Jumala asui ja ilmestyi. Siellä oli arkku, jossa Mooseksen laintaulut olivat. Pappi vuodatti veren arkun kannelle, armoistuimelle, ja lausui Jumalan pyhän nimen, Jahve, jonka hän sai lausua ääneen vain kerran vuodessa. Se tapahtui tässä pyhässä hetkessä. Arkunkannelle vuodatettu veri peitti näin laintaulut, jotka kiistatta todistivat jokaisen syntiseksi ja Jumalan pyhää lakia vastaan rikkoneeksi. Veri kertoi siitä, että viallisen Israelin puolesta on hinta maksettu ja synti rangaistu. Viattoman uhrieläimen veri puhui siis sovituksesta. Jumala katsoi laintauluja ikään kuin veren läpi, sovintoveren läpi, eikä enää lukenut kansalle sen rikkomuksia. Näin myös tuota arkin kantta kutsuttiin armoistuimeksi sillä tuottihan sen päälle vuodatettu uhrieläimen veri kansalle Jumalan armon ja sovituksen.
Toinen kauris vietiin erämaahan, pois temppelistä ja Jumalan asunnosta. Näin se kantoi kansan synnin kauas pois Jumalan näköpiiristä ja kansan tietoisuudesta. Tästä juontuu tunnettu sanonta ”syntipukki”.
Kaikki tämä oli vuosituhantista päivittäin toistuvaa esikuvaa siitä todellisesta synnit poistavasta sijaisuhrista, HÄNESTÄ, joka kerran kärsii Jumalan vihan ja rangaistuksen meidän edestämme ja jonka veri puhuu kuolemasta ja tuomiosta meidän sijastamme meidän edestämme ja meidän puolestamme.
Jeesuksen uhri on nyt kertakaikkinen ja täysin riittävä uhri. Ihmiseksi syntynyt Jumalan Poika on se Jumalan karitsa, joka uhratessaan itsensä otti pois maailman synnin. Hänen verensä puhuu ihmiskunnan synnin sovittamisesta. Siihen kuuluvat myös meidän, sinun ja minun, syntisyyteni ja syyllisyyteni. Jeesuksen huuto Golgatan ristillä. ”SE ON TÄYTETTY!” julistaa meille, että velkamme on jo maksettu ja syyllisyytemme on jo sovitettu HÄNESSÄ!
Jeesuksen veressä on sovinto. Meistä on tullut Jumalan ystäviä, jopa Jumalan lapsia
Jeesuksen veressä on syntien anteeksianto. Laki ei enää voi meitä syyttää ja tuomita.
Jeesuksen veressä lunastus. Synti, kuolema ja perkele eivät voi enää orjuuttaa ja omistaa meitä. Olemme vapaita elämää turmelevista voimista ja valloista.
Jeesuksen veressä on puhdistus. Synnin saasta vaihtuu Kristuksen vanhurskauden puhtaaseen kaapuun.
Jeesuksen veressä on sovitus. Jumalan viha on tyydytetty eikä meillä enää ole mitään kadotustuomiota.
Jeesuksen veressä on pelastus. Olemme siirtyneet kuolemasta iankaikkiseen elämään.
Eipä siis mikään ihme, että taivaan joukot katsoessaan Kristuksen uhrikuolemaa ja Jumalan pelastushistorian täyttymystä laulavat uutta laulua;
sinut on teurastettu,
olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmisiä kaikista heimoista,
kaikista kielistä, kansoista ja maista….
Karitsa, joka on teurastettu,
on arvollinen saamaan vallan,
rikkauden, viisauden ja voiman,
kunnian, kirkkauden ja ylistyksen …
Hänen, joka istuu valtaistuimella,
hänen ja Karitsan on ylistys, kunnia, kirkkaus ja mahti
aina ja ikuisesti (otteita Ilm.5:8-14).
Näin taivaassa ihmetellään, kiitetään ja ylistetään Jumalan armoa ja viisautta, joka ilmenee hänen pelastusteoissaan, jonka huipentumana ja polttopisteenä on viattoman Karitsan, Jumalan Pojan uhrikuolema.
Tähän taivaan kuoroon jokainen perille päässyt kilvoittelija aikanaan yhtyy. Ja laulammehan me jo täälläkin mitä moninaisimpia lauluja Golgatan tapahtumista ja Jeesuksen verestä kuten;
Veri Jeesuksen meidät taivaaseen täältä murheiden maasta vie.
Sana ilmoittaa aivan tarkalleen, että sinne on yksi tie.
Muuta tietä ei ole taivaaseen, ikivanha vain armon tie.
Minut kerran se kodin autuuteen kanssa uskovan joukon vie (SK 452:1)
Ihana on tämä ”veren evankeliumi”, sillä se on pelastuksemme evankeliumi.
Lauri Lehtinen