Verkonpaikkaajina

Vaihtoehtoinen kuvateksti

Diakonissa Marketta Lahdenmaa kirjoittaa diakonian arjesta.

Mielelläni muistelen lapsuuteni keväisiä päiviä ja kesäaamujen kuulautta. Vieläkin kuulostelen kalastuspaattien putputusta, vaikka ääni ei kauas kirkonkylälle kuulukaan. Erilaisia verkkoja ja rysiä olen joutunut kokemaan mutta myös paikkaamaan niihin syntyneitä reikiä.

Verkonpaikkaaja olen edelleenkin - niin kuin me kaikki diakoniatyöntekijät. Yhteiskunnan tukiverkostoihin on syntynyt isoja aukkoja, elämän kiikkerällä laidalla kulkevat ihmiset ovat kokonaan putoamassa pois yhteiskunnasta. Turvaverkot ovat pahasti pettäneet. Kirkon ja etenkin diakoniatyöntekijöiden rooli auttajina, rinnallakulkijoina ja kuuntelijoina on entisestään kasvanut. Köyhyys ja osattomuus ovat tulleet jäädäkseen, ja näiden osattomien ihmisten elämästä on tullut suoranaista selviytymistaistelua.

Diakoniatyön arki on yhä enemmän muuttunut talous- ja velka-asioiden selvittelyksi. On myös suuri joukko ihmisiä, joille diakonian pienikin apu on se, joka auttaa selviämään taas yhden päivän. Hämmentäviä, kiukuttavia, surullisia ja mieltä vihlovia kertomuksia kuulee päivittäin. Näissä kertomuksissa paljastuu häpeää, voimattomuutta, ahdistusta, uskon menettämistä. Kertomuksissa kuulee myös selkeän kysymyksen: "Mikä on minun ihmisarvoni? Mikä on minun paikkani? Onko tämä minun syyni?" Diakoniatyöntekijän luokse on tultu, kun muuta vaihtoehtoa ei enää ole ollut. Jospa kirkko edes kuuntelisi. Meiltä diakoniatyöntekijöiltä vaaditaan monen alan osaamista ja taitamista. Meidän evankeliumimme lähimmäisenrakkaudesta tulee todeksi näiden ihmisten auttamisessa.

Diakonialla ja diakoniatyöntekijöillä on ollut tärkeä näköalapaikka yhteiskunnan muutoksiin. Me olemme nähneet todellisuuden, yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuden, sosiaaliturvan tason ja siitäkin leikkaamisen, me olemme voineet sanoittaa sen, mikä on todellisuutta tänä päivänä. Kaikista huono-osaisimmat ja avuttomimmat ihmiset ovat pudonneet yhä vain alemmaksi. Diakonian arki on karu. Siinä arjessa me näemme monenlaisia kohtaloita, mutta ennen kaikkea kohtaamme monenlaisia ihmisiä.

Omillaan toimeen tuleminen on yksi tärkeimmistä ihmisarvokysymyksistä.