Blogi kirjoittamisen vaikeudesta


Otsikossa mainitaan, että kirkkoherra kirjoittaa ajatuksistaan. Sittemmin kirjoituksia tällä palstalle on tullut myös muilta ihmisiltä.

Kirjoittaminen on yllättävän vaikeaa. Blogi, tai miksi tätä nyt haluaa kutsua, on aivan uusi kirjoittamisen muoto. Saarnat ja hartaudet ovat rutiinia, mutta kaikki rutiinin ulkopuolinen on vaikeaa. Lisäksi aika laittaa kaikelle oman rajoituksensa. Mutta lukijat taitavat suhtautua pappien kirjoituksiin monesti samalla tavalla. Rutiinikirjoituksia luetaan rutiininomaisesti, tai ei lueta ollenkaan, jos kaikki on liian rutiininomaista. Liian rutiininomainen juttu välttää kaikkea todelliseen arkeen ja elettyyn elämään liittyvää.

Onko kirkko suomettunut?

Olen havahtunut siihen, että kirkon ihmiset ja työntekijät ovat kovin hiljaa. Kovinkaan monissa asioissa ei kuulu kirkon ääni. Kirkon työntekijät ja seurakuntalaiset eivät tuo esiin, mitä sanottavaa meillä olisi kirkon arvoista käsin. Puhumme kyllä tutuista ja turvallisista asioista, jotka koskettavat hengellistä elämää ja Raamattua. Vältämme huolellisesti ottamasta saarnoissamme ja puheissamme kantaa mihinkään ajankohtaiseen.

Sanominen on pelottavaa. Voit olla väärässä. Kaikki eivät ihan varmasti pidä sanomastasi. Joku voi erota kirkosta, jos olet pahasti ristiriidassa lukijan kanssa. Kirkossa on vallalla kuin suomettumisen ajan ilmapiiri: kuten Suomessa takavuosina ei uskallettu sanoa mitään Neuvostoliiton kannan kanssa eroavaa, ei kirkossa nyt uskalleta pitää ääntä mistään, mikä on vastoin yleistä mielipidettä. Ehkä tämä on ymmärrettävää, mutta tuskin kovin kunniakasta pidemmän päälle. Ja kirkon historia on aika pitkä.

Kirkon virallinen kanta

Kirkon täytyy käyttää omaa ääntään ja ryhtyä keskusteluun ajankohtaisista asioista. Kirkon täytyy tuoda esiin omia arvojaan ja omaa tulkintaansa kristillisestä arvopohjasta. Keskustelun sävy voi olla toinen kuin takavuosina. Kaveriporukassa oli taannoin ilkikurisena iskulauseena mielipiteensä esittäjälle: ”Onko tuo kirkon virallinen kanta?” Kirkon virallista kantaa voi olla vaikea esittää, eikä sitä ehkä kysytä. Kirkon täytyy hyväksyä myös se, että sillä on monta ääntä ja monta erilaista mielipidettä. Tämä moninaisuus voi olla myös rikkaus, jos se vapauttaa kirkon edustajat kuin tavallisen seurakuntalaisenkin oikeassa olemisen pakosta. Kukaan kristitty kun ei oikeasti omista totuutta, vaan vain oman mielipiteensä ja tulkintansa kristinuskon perusdokumenteista ja maailmasta tässä hetkessä.

Kaikki ansaitsemme tulla kuulluksi

Tämä mielipide ansaitsee kuitenkin tulla sanotuksi ja kuulluksi. Siinäkin on Jumalan ääni.

kirkkoherra Ari Paavilainen